25.10.2017 Liikenne Kaupunkipyörät jäävät Espooseen – länsimetrosta odotetaan vetoapua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Espoon kaupunkipyöräkokeilu on sujunut odotetusti ja kaupunkipyörillä poljetaan Espoossa ainakin kesinä 2018–2025. Kesän pyöräilykausi on päättymässä, mutta Espoossa poljetaan myös tulevina kesinä. Espoon tekninen lautakunta on päättänyt jatkaa kaupunkipyöräverkoston 700 pyörän ja 70 pyöräaseman hankintaa.– Kaupunkipyörillä halutaan erityisesti parantaa joukkoliikenteen matkaketjujen sujuvuutta ja innostaa kaupunkilaisia pyöräilemään, Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska sanoo.Ratkaisuun vaikutti odotuksiin nähden onnistunut kokeilu, jossa Espoo lainasi Helsingin kaupungin liikennelaitokselta sata pyörää ja kymmenen pyöräasemaa. Espoon kaupunkipyöräkokeilussa asemat sijoiteltiin Matinkylästä Olariin ulottuvalle alueelle. Kokeilun suosituin asema oli raportin mukaan kauppakeskus Ison Omenan läheisyydessä sijainnut Piispansilta, josta on myös hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin.Raportin mukaan pyörien keskimääräinen käyttöaste oli 1, eli yhdellä pyörällä poljettiin keskimäärin yksi matka päivässä. Yhteensä kaupunkipyörillä poljettiin toukokuun alusta lokakuuhun 760 matkaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySittenkin samalla pyörällä HelsinkiinEspoo palauttaa pyörät ja pyöräasemat takaisin Helsingille, mutta sama palveluntarjoaja eli CityBike Finland Oy toimittaa kattavan kaupunkijärjestelmän ensi keväänä myös Espooseen. Sopimus kattaa vuodet 2018 – 2025 ja sisältää option 35 aseman ja 350 pyörän lisäämisestä suunniteltuun 700 pyörän verkostoon.Sopimus saman palveluntuottajan kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Espoosta Helsinkiin haluavan pyöräilijän tarvitsekaan vaihtaa kulkupeliä kaupunkien rajalla. Myös pyöräilykausi, toukokuun alusta lokakuun loppuun, on sama kuin Helsingin kaupunkipyörillä.Asemat kaupunkilaisten ja länsimetron luoUudet kaupunkipyöräasemat on tarkoitus sijoittaa osaksi länsimetron liityntäliikennettä. Myös kaupunkilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa asemien sijoitteluun.– Suunnittelun apuvälineeksi on tarkoitus avata julkinen karttakysely, johon kaupunkilaiset saavat ehdottaa asemien sijainteja, Espoon liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg kertoo.Kaupunkipyöräjärjestelmästä aiheutuu Espoon kaupungille kahdeksan vuoden sopimuskauden aikana yli neljän ja puolen miljoonan euron kustannukset, eli vuodessa yli puoli miljoonaa euroa. Järjestelmän kokonaiskustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa, josta yli puolet katetaan ulkomainoksista ja pyöriin kiinnitettävistä mainoksista saatavilla mainostuloilla.Lähde: Espoon kaupunki Kuva: Moottorin kuva-arkistoLue lisää:Kaupunkipyörä – näin se toimii! Kaupunkipyöräinnostus tarttuu – seuraavaksi vuorossa Turku Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Uutinen Mercedes-Benz investoi vihreään tuotantoon – uusi maalaamo puolittaa kulutuksen 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?