25.10.2017 Liikenne Kaupunkipyörät jäävät Espooseen – länsimetrosta odotetaan vetoapua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Espoon kaupunkipyöräkokeilu on sujunut odotetusti ja kaupunkipyörillä poljetaan Espoossa ainakin kesinä 2018–2025. Kesän pyöräilykausi on päättymässä, mutta Espoossa poljetaan myös tulevina kesinä. Espoon tekninen lautakunta on päättänyt jatkaa kaupunkipyöräverkoston 700 pyörän ja 70 pyöräaseman hankintaa. – Kaupunkipyörillä halutaan erityisesti parantaa joukkoliikenteen matkaketjujen sujuvuutta ja innostaa kaupunkilaisia pyöräilemään, Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska sanoo. Ratkaisuun vaikutti odotuksiin nähden onnistunut kokeilu, jossa Espoo lainasi Helsingin kaupungin liikennelaitokselta sata pyörää ja kymmenen pyöräasemaa. Espoon kaupunkipyöräkokeilussa asemat sijoiteltiin Matinkylästä Olariin ulottuvalle alueelle. Kokeilun suosituin asema oli raportin mukaan kauppakeskus Ison Omenan läheisyydessä sijainnut Piispansilta, josta on myös hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin. Raportin mukaan pyörien keskimääräinen käyttöaste oli 1, eli yhdellä pyörällä poljettiin keskimäärin yksi matka päivässä. Yhteensä kaupunkipyörillä poljettiin toukokuun alusta lokakuuhun 760 matkaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sittenkin samalla pyörällä Helsinkiin Espoo palauttaa pyörät ja pyöräasemat takaisin Helsingille, mutta sama palveluntarjoaja eli CityBike Finland Oy toimittaa kattavan kaupunkijärjestelmän ensi keväänä myös Espooseen. Sopimus kattaa vuodet 2018 – 2025 ja sisältää option 35 aseman ja 350 pyörän lisäämisestä suunniteltuun 700 pyörän verkostoon. Sopimus saman palveluntuottajan kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Espoosta Helsinkiin haluavan pyöräilijän tarvitsekaan vaihtaa kulkupeliä kaupunkien rajalla. Myös pyöräilykausi, toukokuun alusta lokakuun loppuun, on sama kuin Helsingin kaupunkipyörillä. Asemat kaupunkilaisten ja länsimetron luo Uudet kaupunkipyöräasemat on tarkoitus sijoittaa osaksi länsimetron liityntäliikennettä. Myös kaupunkilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa asemien sijoitteluun. – Suunnittelun apuvälineeksi on tarkoitus avata julkinen karttakysely, johon kaupunkilaiset saavat ehdottaa asemien sijainteja, Espoon liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg kertoo. Kaupunkipyöräjärjestelmästä aiheutuu Espoon kaupungille kahdeksan vuoden sopimuskauden aikana yli neljän ja puolen miljoonan euron kustannukset, eli vuodessa yli puoli miljoonaa euroa. Järjestelmän kokonaiskustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa, josta yli puolet katetaan ulkomainoksista ja pyöriin kiinnitettävistä mainoksista saatavilla mainostuloilla. Lähde: Espoon kaupunki Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue lisää: Kaupunkipyörä – näin se toimii! Kaupunkipyöräinnostus tarttuu – seuraavaksi vuorossa Turku Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 30.5.2026 Liikenne Liikenneympyrä on risteystyyppinä erinomainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Yleinen Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 7.6.2026 Klassikko Yksi kaikkien aikojen kauneimpia Maserateja ja legendaarinen moottori on voittajan yhdistelmä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km