9.1.2020 Liikenne Miksi suomalaiset käyttävät puhelinta ajaessaan? Liikenneturva vastaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lähes kaksi kolmasosaa kertoi Liikenneturvan kyselyssä käyttäneen puhelinta ajamisen aikana. Syitä kännykän käyttöön on useita, mutta yksi kohosi ylitse muiden. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista lähes kaksi kolmasosaa kertoo käyttävänsä ajaessaan puhelinta jollain tavoin. Näistä kolmasosa kertoo tarttuvansa puhelimeen ajamisen aikana tavan vuoksi. Toiseksi yleisimpänä syynä mainittiin, että tärkeät ihmiset voivat tavoittaa kuljettajan milloin vain.Kännykän käyttäminen voi herpaannuttaa kuljettajan ajamiseen keskittymistä ja tämän ennalta-arvattavuutta, mikä on yksi perusteista turvalliselle ja sujuvalle liikenteelle.– Liikennetilanteet voivat muuttua nopeasti ja tielle tulla yllätyksiä. Jos katse on kännykässä ja mieli poissa liikenteestä, ei näihin tilanteisiin ennätä reagoimaan ajoissa tai tarvittavat korjausliikkeet tehdään väärään suuntaan ja myöhässä. Kännykkään keskittyvä kuljettaja voi myös itse toimia arvaamattomasti, mikä vaatii toisilta tienkäyttäjiltä reagointia, jotta onnettomuudelta vältytään, Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViestittely vaarallisintaRiskeistä huolimatta kännykän käyttö on varsin yleistä. Tutkimusten mukaan riskialtteinta kännykän käyttöä ajaessa on viestittely. Joka viides kännykkää ajaessaan käyttävä kertoi lukevansa viestejä ja viestin kirjoittajia tunnusti olevansa joka seitsemäs.– Kännykän vilkuilu ratissa epäsäännöllisen säännöllisesti on voinut muodostua tavaksi huomaamatta. Jos jatkuvasti keskittyy käsillä olevaan asiaan vain osittain, keskittymiskyky haurastuu ja tarkkaamattomuudesta voi tulla normaali olotila. Tällöin on entistä vaikeampi vastustaa kiusausta tarkistaa kännykkää aika ajoin myös liikenteessä, Jääskeläinen lisää.Flip & muteAutoliikenne ei ole suinkaan ainoa, missä kännykän käyttö aiheuttaa vaaratilanteita, vaan huomio herpaantuu myös esimerkiksi pyöräillessä ja kävellessä. Jääskeläinen kannustaa tekemään päätöksen kännykättömään liikkumiseen jo ennen liikkeelle lähtöä.– Torpedoidaan houkutus ennakkoon. Yksinkertainen vinkki tähän on ns. flip & mute: eli ensin kännykkä äänettömälle ja ulottumattomiin, ja vasta sitten rattiin. Näin voi auttaa itseään keskittymään liikenteeseen. Jos polte kasvaa liian suureksi, voi pysähtyä turvalliseen paikkaan tarkistamaan viestit ja senhetkiset somekohut, Jääskeläinen ohjeistaa.Lähde: Liikenneturva Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Uutinen Mercedes-Benz investoi vihreään tuotantoon – uusi maalaamo puolittaa kulutuksen 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?