31.10.2020

Romutuspalkkion paluu varmistumassa – hallituksen esitys julki

Autokaupan toiveet romutuspalkkion paluu

Nyt on romutuspalkkion paluu varmistumassa höllennetyin ehdoin. Viimeisimpään hallituksen esitykseen on lisätty mahdollisuus 120 grammaa per kilometri hiilidioksidia WLTP-mittauksessa päästelevälle autolle.

Vihdoin on romutuspalkkion paluu varmistumassa hallituksen esityksen myötä. Liikenne- ja viestintäministeriön tuoreen tiedotteen mukaan hallitus on antanut eduskunnalle esityksen joulukuun alussa käynnistyvästä romutuspalkkiosta, jota varten on varattu kahdeksan miljoonaa euroa seitsemännessä lisätalousarviossa.

– On erittäin tärkeää, että hallitus on jo aloittanut fossiilittoman liikenteen työryhmän esille nostamien toimenpiteiden toteuttamisen. Työsuhdekäytössä olevien täyssähköautojen hankintakannusteet ja kaasukuorma-autojen hankintatuki saavat seurakseen autokantaa uudistavan romutuspalkkion, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Moottori uutisoi jo muutamaa viikkoa takaperin lakiesityksestä, joka oli tuolloin vielä lausuntokierroksella. Tuohon nähden merkittävin muutos on tilalle hankittavan uuden auton rajoituksien höllentäminen ja samalla palkkio ulottuu myös aiemmin kaavailtua pidemmälle. Näillä näkymin mukaan kelpaa myös aiemman 95 gramman kilometrikohtaisen rajan ylittävä "muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden".

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Romutuspalkkion paluu varmistumassa

Vuosina 2015 ja 2018 toteutettu romutuspalkkio saa jatkoa joulukuun alussa. Yksityishenkilö voisi saada romutuspalkkion vanhan romutettavan auton korvaamiseksi uudella autolla, sähköpolkupyörällä tai joukkoliikenteellä 1.12.2020 alkaen, mutta vain tietyillä ehdoilla. Valtio maksaisi romutuspalkkiota hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1000–2000 euroa.

– Romutuspalkkio on Fossiilittoman liikenteen tiekartan ensimmäisiä toimenpiteitä. Kun päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen osuus kasvaa, liikennepäästöt pienenevät. Palkkio edistää myös pyöräilyä, joukkoliikenteen käyttöä sekä kuljetuspalveluiden yhdistelyä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Tilalle hankittavan uuden henkilöauton tulee olla kaasuauto, flexfuel-auto, täyssähköauto, enintään 95 grammaa kilometriä kohden päästävä ladattava hybridi tai muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Romutettavan auton on oltava vähintään kymmenen vuotta vanha. Vuoden 2020 aikana ensirekisteröidyistä henkilöautoista vain alle 20 prosenttia on ollut sellaisia, jotka oikeuttaisivat esitettävään 2 000 euron romutuspalkkioon.

Elinkaarensa päässä olevan auton kierrättävä saisi uuden vähäpäästöisen bensiini- tai dieselauton hankintaan 1 000 euron romutuspalkkion, jos uuden auton WLTP-mittaustavan mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Päästörajaa on nostettu luonnosvaiheessa ehdotetusta rajasta, mutta se on edelleen kunnianhimoinen, sillä mittaustavasta johtuen raja on alempi kuin autonvalmistajille tälle vuodelle asetettu NEDC-mittaustavan mukainen 95 gramman raja, jota uusien autojen keskipäästöt eivät saisi ylittää.

Täyssähköauton, ladattavan hybridin ja kaasuauton hankintaan romutuspalkkio olisi 2 000 euroa. Kaasuautoille ei ole asetettu päästörajaa, mutta ladattaville hybrideille päästöraja on 95 g/km (WLTP). Täyssähköauton hankkiva voi yhdistää romutuspalkkioon myös 2 000 euron suuruisen täyssähköauton hankintatuen.

– Päästörajan nostaminen lakiluonnoksessa esitetystä rajasta oli tervetullut muutos, sillä nyt romutuspalkkion voi hyödyntää myös energiatehokkaimpien bensiini- ja dieselautojen hankintaan. Uusi päästöraja laajentaa romutuspalkkion myös hankintahinnaltaan edullisimpiin vähäpäästöisiin automalleihin, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Romutuspalkkion voisi, kuten edellä jo todettu, käyttää auton sijaan myös uuden sähköavusteisen polkupyörän, joukkoliikenteen kausilipun tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän liikkumispalvelun hankintaan. Tällöin palkkio olisi enintään 1000 euroa. Joka tapauksessa romutuspalkkion voisi saada vain kerran tukikauden aikana ja se myönnettäisiin ainoastaan yksityishenkilöille.

Laki voimaan

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään vielä täysistunnossa lähetekeskustelu ja viimeistään sen ajankohdan selviämisen jälkeen on romutuspalkkion paluu varmistumassa. Laki tulisi voimaan joulukuun alussa ja valtio maksaisi tukea välillä 1.12.2020-31.3.2022 eli kolme kuukautta kaavailtua pidempään.

Hakemus tulisi jättää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille viimeistään 31.12.2021, joka on sekin useita kuukausia myöhemmin kuin lausuntokierrosta edeltäneessä ehdotuksessa. Näin romutuspalkkio ulottuu ajallisesti pidemmälle, mutta oletettavasti sitä saattaa rajoittaa myös varattujen määrärahojen loppuminen – riippuen innokaiden hyödyntäjien määrästä.

Kuvituskuva: Roman Razinkov/Moottorin arkisto, Lähteet: AKL, LVM

Luetuimmat