31.10.2020 Liikenne Romutuspalkkion paluu varmistumassa – hallituksen esitys julki Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nyt on romutuspalkkion paluu varmistumassa höllennetyin ehdoin. Viimeisimpään hallituksen esitykseen on lisätty mahdollisuus 120 grammaa per kilometri hiilidioksidia WLTP-mittauksessa päästelevälle autolle. Vihdoin on romutuspalkkion paluu varmistumassa hallituksen esityksen myötä. Liikenne- ja viestintäministeriön tuoreen tiedotteen mukaan hallitus on antanut eduskunnalle esityksen joulukuun alussa käynnistyvästä romutuspalkkiosta, jota varten on varattu kahdeksan miljoonaa euroa seitsemännessä lisätalousarviossa. – On erittäin tärkeää, että hallitus on jo aloittanut fossiilittoman liikenteen työryhmän esille nostamien toimenpiteiden toteuttamisen. Työsuhdekäytössä olevien täyssähköautojen hankintakannusteet ja kaasukuorma-autojen hankintatuki saavat seurakseen autokantaa uudistavan romutuspalkkion, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. Moottori uutisoi jo muutamaa viikkoa takaperin lakiesityksestä, joka oli tuolloin vielä lausuntokierroksella. Tuohon nähden merkittävin muutos on tilalle hankittavan uuden auton rajoituksien höllentäminen ja samalla palkkio ulottuu myös aiemmin kaavailtua pidemmälle. Näillä näkymin mukaan kelpaa myös aiemman 95 gramman kilometrikohtaisen rajan ylittävä "muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden". Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Romutuspalkkion paluu varmistumassa Vuosina 2015 ja 2018 toteutettu romutuspalkkio saa jatkoa joulukuun alussa. Yksityishenkilö voisi saada romutuspalkkion vanhan romutettavan auton korvaamiseksi uudella autolla, sähköpolkupyörällä tai joukkoliikenteellä 1.12.2020 alkaen, mutta vain tietyillä ehdoilla. Valtio maksaisi romutuspalkkiota hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1000–2000 euroa. – Romutuspalkkio on Fossiilittoman liikenteen tiekartan ensimmäisiä toimenpiteitä. Kun päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen osuus kasvaa, liikennepäästöt pienenevät. Palkkio edistää myös pyöräilyä, joukkoliikenteen käyttöä sekä kuljetuspalveluiden yhdistelyä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Tilalle hankittavan uuden henkilöauton tulee olla kaasuauto, flexfuel-auto, täyssähköauto, enintään 95 grammaa kilometriä kohden päästävä ladattava hybridi tai muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Romutettavan auton on oltava vähintään kymmenen vuotta vanha. Vuoden 2020 aikana ensirekisteröidyistä henkilöautoista vain alle 20 prosenttia on ollut sellaisia, jotka oikeuttaisivat esitettävään 2 000 euron romutuspalkkioon. Elinkaarensa päässä olevan auton kierrättävä saisi uuden vähäpäästöisen bensiini- tai dieselauton hankintaan 1 000 euron romutuspalkkion, jos uuden auton WLTP-mittaustavan mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Päästörajaa on nostettu luonnosvaiheessa ehdotetusta rajasta, mutta se on edelleen kunnianhimoinen, sillä mittaustavasta johtuen raja on alempi kuin autonvalmistajille tälle vuodelle asetettu NEDC-mittaustavan mukainen 95 gramman raja, jota uusien autojen keskipäästöt eivät saisi ylittää. Täyssähköauton, ladattavan hybridin ja kaasuauton hankintaan romutuspalkkio olisi 2 000 euroa. Kaasuautoille ei ole asetettu päästörajaa, mutta ladattaville hybrideille päästöraja on 95 g/km (WLTP). Täyssähköauton hankkiva voi yhdistää romutuspalkkioon myös 2 000 euron suuruisen täyssähköauton hankintatuen. – Päästörajan nostaminen lakiluonnoksessa esitetystä rajasta oli tervetullut muutos, sillä nyt romutuspalkkion voi hyödyntää myös energiatehokkaimpien bensiini- ja dieselautojen hankintaan. Uusi päästöraja laajentaa romutuspalkkion myös hankintahinnaltaan edullisimpiin vähäpäästöisiin automalleihin, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta. Romutuspalkkion voisi, kuten edellä jo todettu, käyttää auton sijaan myös uuden sähköavusteisen polkupyörän, joukkoliikenteen kausilipun tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän liikkumispalvelun hankintaan. Tällöin palkkio olisi enintään 1000 euroa. Joka tapauksessa romutuspalkkion voisi saada vain kerran tukikauden aikana ja se myönnettäisiin ainoastaan yksityishenkilöille. Laki voimaan Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään vielä täysistunnossa lähetekeskustelu ja viimeistään sen ajankohdan selviämisen jälkeen on romutuspalkkion paluu varmistumassa. Laki tulisi voimaan joulukuun alussa ja valtio maksaisi tukea välillä 1.12.2020-31.3.2022 eli kolme kuukautta kaavailtua pidempään. Hakemus tulisi jättää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille viimeistään 31.12.2021, joka on sekin useita kuukausia myöhemmin kuin lausuntokierrosta edeltäneessä ehdotuksessa. Näin romutuspalkkio ulottuu ajallisesti pidemmälle, mutta oletettavasti sitä saattaa rajoittaa myös varattujen määrärahojen loppuminen – riippuen innokaiden hyödyntäjien määrästä. Kuvituskuva: Roman Razinkov/Moottorin arkisto, Lähteet: AKL, LVM Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2026 Liikenne Suomalailla on raskas kaasujalka – kuinka moni meistä ajaa ylinopeutta? 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Liikenne Näin teet itsellesi mukavan ajoasennon – pienillä valinnoilla parempaa ergonomiaa ja helpompaa havainnointia 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Å kodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa