Taivaalla riittää uhkia – onnettomuuksien tutkinta tarkkaa
Lentomatkustajien määrä kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2034 mennessä.
Lentoturmat paljastivat uusia uhkatekijöitä, joista otetaan oppia lentoturvallisuuden kohentamiseksi. Onnettomuustutkinnan tavoite on ottaa oppia onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista, jotta vastaavat tilanteet eivät enää toistuisi.
Esiin nousseita uhkia on monenlaisia.
Alati kasvava lentoliikenne
Kansainvälinen Ilmakuljetusliitto IATA arvioi lentomatkustajien määrän kaksinkertaistuvan nykyisestä eli kasvavan seitsemään miljardiin vuonna 2034. Lentoliikenteen vuosittaiseksi kasvuksi arvioidaan 3,8 prosenttia. Näin voimakas liikenteen kasvu edellyttää lentoturvallisuuden voimakasta edelleen kehittämistä, jotta onnettomuusluvut eivät kasva lentoliikenteen yhä lisääntyessä.
Alueelliset turvallisuuserot suuria
Lentäminen on hyvin turvallista Yhdysvalloissa, Euroopassa ja osassa Aasiaa.
Indonesia on ollut lento-onnettomuuksien murheenkryyni jo vuosikymmeniä.
Viime vuonna Indonesiassa herättiin siihen, että maan kehno lentoturvallisuus alkaa haitata jo turismiakin. Indonesian lentoturvallisuusviranomainen määräsi, että lentoyhtiöiden turvallisuustasot julkistetaan ja päivitetään kolmen kuukauden välein. Tarkoituksena on motivoida yhtiöitä asettamaan turvallisuus ykkösasiaks. Myös lentokenttien infrastruktuuria ja turvatarkastuksia tullaan kohentamaan.
Brittiläisen Flight International -lehden turvallisuuskatsauksen mukaan Indonesian hallitus panostaa vuoden 2016 aikana miljardi dollaria kuljetusten turvallisuuden kohentamiseen. Lukuisista saarista koostuvassa Indonesiassa toimiva ja turvallinen lentoliikenne on elinehto. Kun kerran monet muut maat ovat onnistuneet parantamaan lentoturvallisuutta, niin Indonesian kunnianhimoinen tavoite on nostaa turvallisuus muiden maiden tasolle.
Turvatarkastuksissa järkyttävän suuria eroja
Viime vuoden ja tämän vuoden alun avainsana on ollut turvatoimet: laittomien ja tahallisten tekojen kuten lentokonekaappausten ja pommiuhkien ehkäiseminen.
Uhkatekijäksi ovat nousemassa joidenkin lentoasemien puutteelliset turvatarkastukset. Esimerkiksi Egyptin Sharm-el-Sheikhin ja Somalian Mogadishun lentoasemien toimet joutuivat nyt luupin alle. On tutkittava monia asioita, maapalvelut, huolinta, matkustajien turvatarkastukset ja matkatavaroiden turvatarkastukset. On selvitettävä, voiko kyseessä olla jopa korruptio tai terroristien soluttautuminen. Edellä mainitut turmat tulevat johtamaan maailmanlaajuisiin muutoksiin lentoasemien henkilöstön rekrytoinnissa ja valvonnassa sekä lentoasemilla tehtävien turvatarkastusten luotettavuuden parantamisessa.
Miksi ilmailu on turvallista?
- Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu luetteli helmikuisessa Trafin Ilma 2016 -seminaarissa perusteet hyvälle lentoturvallisuudelle:
- Jokainen lentolaite sertifioidaan ennen kuin se otetaan käyttöön.
- Jatkuvasti kehitettävät pelisäännöt, joita sitouduttu noudattamaan. Pelisäännöt ovat samat erityisesti Euroopassa, joten kilpailu ei johda ääritilanteisiin.
- Normaalitoimintaan, poikkeustilanteisiin ja hätätilanteisiin on laadittu toimintamallit.
- Ilmailun turvallisuutta ja kaikkia sen elementtejä seurataan jatkuvasti: organisaatiota, operointia, lentokonetta, lennonvarmistusta.
- Ilmailu on aina ollut luonteeltaan vahvasti kansainvälistä ja se edistää turvallisuutta.
- Henkilöstön koulutus on järjestelmällistä ja ihmisen suorituskyky tunnetaan varsin hyvin.
- Riskitaso pyritään metodistisesti pitämään alhaisena (turvallisuusjohtaminen).
Linkkejä:
- Turvallisimmat ja turvattomimmat lentoyhtiöt
- Lentomatkustajan turvavinkit
- Tarkista lentoyhtiön tausta. Jos et tunne yhtiötä, tarkista sen taustatiedot esimerkiksi www.airlineratings.com -sivuilta, jossa on tiedot 407 lentoyhtiön turvallisuustasosta
- Turvallisuuspuutteiden vuoksi EU:n kieltolistalla olevat lentoyhtiöt
- Lennolla kielletyt matkatavarat, esineet ja aineet
- Ilmailun uutisia suomeksi
- 407 lentoyhtiön turvallisuusvertailu
- Lentoturvallisuussivusto
- Nopeasti päivittyvät tiedot onnettomuuksista ja vaaratilanteista
- Laaja tietopaketti kaupallisen ilmailun turvallisuudesta
- Suurimpien lentoyhtiöiden turvallisuustilastot maanosittain
- Tutkintaselostukset onnettomuuksista ja vaaratilanteista
- Ilmoita turvallisuuspuute Trafille