Matkailu Uutinen 6.6.2021

Ranskattaren paluu – Air France nähdään kesästä alkaen Helsinki-Vantaalla

Pari vuosikymmentä on jo ehtinyt vierähtää siitä, kun Air France lensi edellisen kerran reittilentoja Helsinkiin. Nyt ranskalaiset kuitenkin tähyävät Helsingin suuntaan.

Ranskan kansallisen lentoyhtiön reittiverkosto kuuluu maailman laajimpiin. Vuonna 2019 sillä oli kaikista maailman lentoyhtiöistä toiseksi eniten maakohteita. Air France myös operoi yksiä maailman pisimmistä kotimaanreiteistä, sillä esimerkiksi sellaiset kaukokohteet kuin Réunion ja Guadeloupe kuuluvat Ranskan mertentakaisiin departementteihin.

Ensi kesänä yhtiö aikoo laajentaa verkostoaan lentotauon jäljiltä yhä pidemmälle lomakohteisiin, kun Pariisista suunnataan Karibialle, Meksikoon, Intian valtamerelle sekä Ranskan Polynesiaan. Niistä Pariisin ja Tahitin välinen 15 700 kilometrin siivu on välilaskutta lennettynä kirkkaasti maailman pisin kotimaanlento.

Alkavana kesänä myös Suomesta käsin on mahdollista tavoittaa Air Francen kohteet ympäri planeettaa. Ranskalaisyhtiön päätös palata Helsinkiin juontaa mahdollisesti juurensa siihen tosiasiaan, että sen pääkilpailijoihin lukeutuva British Airways on ainakin toistaiseksi lakkauttanut operaationsa meille omilla lentokoneillaan, lentäen tänne ainoastaan virtuaalisesti Finnairin siivin. Asiasta ei tosin ole virallista tietoa, mutta sopisi kuvioon hyvin. Helsingissä Air France täydentää nyt lisäksi konsernikumppaninsa KLM:n sekä muiden Skyteam-allianssin jäsenten reittivalikoimaa. Lentoja voi varata Air France Suomen nettisivuilta.

Air France Helsinki

Air Francen Airbus A319.

Heinäkuusta alkaen

Air Francen lennot Pariisista Helsinkiin alkavat Eino Leinon päivänä eli tiistaina 6. heinäkuuta. Siitä päivästä alkaen ensimmäiset pari viikkoa reittiä lennetään neljästi viikossa, sen jälkeen tricolori-pyrstö nähdään meillä päivittäin.

Euroopan reittien pääkalustona AF:llä on Airbus A320-sarjan kaikkia neljää varianttia, siis myös perin harvinaiseksi jäänyttä A318:aa. Yhtiö oli itse asiassa supersuositun A320:n ihka ensimmäinen operaattori 33 vuotta sitten. Helsinkiin tullaan ainakin ensi alkuun lentämään näistä suurin piirtein keskikokoa edustavalla 142-paikkaisella A319:llä.

Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähde: Finavia, Air France 

Lisää aiheesta

Jaa artikkeli

Keskustelu