10.5.2021 Ajoneuvot Pula puolijohteista – valmistajat joutuvat riisumaan varusteita autoistaan Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Maailmanlaajuinen pula puolijohteista aiheuttaa todellisia ongelmia autonvalmistajille. Esimerkiksi Nissan ja Peugeot ovat ryhtyneet oveliin toimiin. Kun maailmanlaajuinen pula puolijohteista viime vuonna iski, autonvalmistajat ajoivat alas tuotantoaan tarpeen mukaan. Kriisi on nyt kuitenkin venynyt niin pitkälle, että jotain muuta pitää keksiä. Tällä hetkellä kriisi on käynnissä jo viidettä kuukautta ja näyttää vain pahenevan entisestään. Monia luovia ratkaisuja onkin löydetty. Raportoimme jo aiemmin, että edellisen sukupolven tuotannon loppupään Peugeot 308 -mallit valmistetaan analogisilla mittaristoilla puolijohteiden säästämiseksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole yhden autonvalmistajan ongelma, vaan muutkin ovat joutuneet pohtimaan vaihtoehtoja. Nissan varustelee noin kolmanneksen normaalia vähemmän autoja navigaattorilla, joten pian autokaupassa saattaa olla tarjolla tavallista runsaammin ilman navigaattoria olevia Nissaneita. Renault ei enää tarjoa ollenkaan suurinta digimittaristovaihtoehtoa Arkana-katumaasturiin. Dodgelle kuuluva, nykyään oma brändinsä, Ram on poistanut 1500-lava-autonsa vakiovarustelusta älykkään peruutuspeilin. General Motors on kertonut, että se joutuu jättämään joistakin Chevrolet Silverado -lava-autoista polttoainetaloudellisuutta optimoivan moduulin kokonaan pois. Tämä tarkoittaa kuluttajalle, että hän pääsee jokaisella gallonalla (noin 4,5 litraa) yhden mailin lyhyemmän matkan (noin 1,6 kilometriä). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pula puolijohteista Kyseessä on historiallisesti mielenkiintoinen tilanne autoalalle, joka pyrkii juuri digitalisoitumaan ja sähköistymään kovalla vauhdilla. Vuosikymmenten ajan autonvalmistajat ovat lisänneet autoihinsa mikropiirejä ja nyt ne joutuvat repimään niitä pois myynti- ja valmistusmääriensä pelastamiseksi – toki vain väliaikaisesti. Yllä mainitut tuoreimmat askeleet kuvaavat kuinka laajamittaisesta ongelmasta on kyse. Edellä mainittujen valmistajien lisäksi muun muassa BMW, Ford ja Honda ovat raportoineet pahentuneesta tilanteesta. Pula puolijohteista on todellinen ongelma. Tarvittavien raaka-aineiden ja materaalien saatavuusongelmat aiheuttavat valtavan lyhytaikaisen tappion autonvalmistajille. Tänä vuonna arvioidaan menetettävän miljoonia myytyjä autoja. Tämä luo samalla uhkaavan tulevaisuudenkuvan saataavusongelmista ja niistä aiheutuvista riskeistä, kun kodinkoneet ja viihde-elektroniikka taistelee samoista resursseista. Puolijohdevalmisteiden kysyntä tuntuu kasvavan jatkuvalla syötöllä, joten tuotantokapasiteetin tulisi kasvaa hurjaa tahtia pysyäkseen perässä. Autoala ei voi jäädä lepäämään laakereillaan. Yksi vaihtoehto on keskittää puolijohteet kalliimpiin, tuottoisampiin ja parhaiten myyviin malleihin muiden kustannuksella – toinen on karsia varusteita pois. Aika näyttää mihin tilanne vielä johtaa, mikäli entistä pahempaa on luvassa. Kuvituskuva: Eetu Kokkonen/Moottorin arkisto, Lähde: Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 6.11.2025 Moottoripyörät Honda CB1000F – aikakoneella 80-luvulle 5.11.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Opel valmisti ensimmäiset täyssähköfarmarinsa jo yli 30 vuotta sitten - ja kuinka ne vertautuvat nykyiseen Astra Electriciin 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 31.10.2025 Laivat Tallink sai myytyä viimeisen nurkissaan pyörineen laivan, Sailorin - uutena omistajana Eckerö Link ja tulevana reittinä Naantali - Långnäs 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan