Käyttötesti käytetyllä: toista rinnettä ergonomian huipulle

Kun hyppää Volkswagen ID.3:n ratista suoraan käytetyn Golfimme ykköspaikalle, ei voi välttyä ajatukselta, että kehitys voi mennä turhan pitkälle.

Vaikka Volkswagen Golfin viides mallipolvi (2003-2008) oli monessa suhteessa iso hyppäys neljänteen mallipolveen verrattuna, jäivät uudistukset sisätiloissa maltillisemmiksi. Mittaristossa ilmettä siistittiin tuomalla kello ja trippimittari samaan pienen monitoiminäytön kanssa, joten perustietojen lisäksi pystyttiin kertomaan myös muutaman sanan viestejä auton tilasta.

Silmää johdettiin muualle lähes ennallaan pysyneistä talousmuoveista alumiinilistojen avulla. Kojelaudassa myöhemmin tulevaa digitalisaatiota oireiltiin jo tupla-DIN-soittimella, vaikka näytöllä ei ollut paljoa kerrottavaa. Jos radio olisi pienempi, olisi Golfin sisusta kestänyt ajan hammasta vieläkin paremmin. Ilmastoinnin/lämmityslaitteen säätimet löytyivät tutulta paikalta tarpeellisella määrällä painikkeita ja säätimiä.

Ohjauspyörään sai varustelun myötä muutamia painikkeita, mutta ne olivat ylellisyyttä, eivät välttämättömyys. Toisaalta turvatyynyn pakkaamisessa oltiin edetty jo nelos-Golfin hiukan pyöreiden tyynyliinarattien jälkeiseen aikaan. Keskuslukituksen ja sähköpeilien säätimien keskinäinen paikanvaihdos on varmasti sekin vaatinut lukuisia tunteja Wolfsburgin neuvotteluhuoneissa.

Siis auto, ilman konsteja ja kommervenkkejä. Kuljettajalle ajaminen koostuu lähinnä vaihteista ja vilkuista.

Ei täydellinen, mutta lähempänä

Aikakoneen ovien ulkopuolella odottaa nykyhetki, jossa niin uusi Golf, sähköauto ID.3 kuin lukuisat muiden merkkien autot luottavat ohjauspyörän hipaisupainikkeisiin, hipaisureunuksella varustettuun kosketusnäyttöön ja digimittaristoon. Huonona päivänä matkamittarit, soittimet ja päällekäyvät ajoavustimet vaativat samojen valikoiden kahlaamista edestakaisin. Ilmastoinnin ja lämmittimien säätäminen edellyttää sekin seikkailua.

Ajamisesta on tullut pahimmillaan väittelyä auton kanssa. Jopa vilkkuviiksen päähän sijoitettu parin napin vakionopeudensäädin on huomattavasti huonoja rattipainikkeita parempi ratkaisu.

Vaikka käytetyn Golfin massiivinen automaattivaihteiston valitsin tuntuu nykyisin tilankäytöllisesti turhalta, ei vanhan kansanauton säilytyslokeroita voi silti moittia. Langaton latauspaikka älypuhelimelle ei toki haittaisi, samoin kuin Bluetooth-yhteys musiikin soittamista varten, sillä FM-lähettimet riepovat pitkiä matkoja (useiden radioasemien alueella) ajettaessa.

Ergonomiassa on toki kyse pitkälti makuasioista. Toisille hyvä auto on yksinkertainen, toisille onni löytyy mahdollisimman suuresta tietoviihdejärjestelmän näytöstä, jotkut vaativat hyvän ja monipuolisesti säädettävän istuimen.

Voisin kuitenkin ehdottaa noin vuotta 2014 monen tavallisen arkiauton tähtihetkeksi, jossa perustoiminnot ja useimmat mukavuusvarusteet elivät sulassa sovussa omissa lokeroissaan. Nyt monella valmistajalla on kiire hämärtää varusteiden rajoja yhä monimutkaisemmiksi järjestelmiksi, joita käytetään kosketusnäytön syövereistä.

Tässä suhteessa vuonna 2008 valmistettu Golfimme on huomattavan paljon lähempänä huippua kuin niin moni uusi auto vuonna 2021. Kehitys kulkee eteenpäin, mutta suunta voi olla myös väärä.

Yhtä kuitenkin kaipaa. Mittaristossa saisi näkyä nopeus ihan numerona lupiinimaisesti lisääntyvien nopeuskameroiden aikana.

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Volkswagen, Eetu Kokkonen, Lauri Ahtiainen

Lisää aiheesta

• Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme
• Autoilun aikakone: kun navigaattoreita ei ollut, mihin pistää karttakirja?
• Autoilun aikakone: kun VW Golf katosi Ikean pihassa
• Käyttötesti käytetyllä: miten valmistelimme Golfia parivertailuun uutta vastaan?
• Vanha Volkswagen Golf haastaa uuden parivertailussa – oliko ennen kaikki paremmin?