Keimolan kilparadan tarina uusin vanhoin kuvin

Uusi kirja kertoo Suomen ensimmäisen moottoriradan tarinan – kiehtovina valokuvina.

Kuvitelkaapa, että Vantaan Kivistön asuinalueen kohdalla, siis nykyisten Hämeenlinnanväylän ja Kehäradan kupeessa, vain vartin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta olisi iso, kansainväliset standardit täyttävä moottorirata.

Tätä rataa saisivat halutessaan käyttää yksityiset autoilijat sekä ajokouluttajat omaan ajoharjoitteluunsa. Myös automedia hyödyntäisi aluetta auto- ja rengastestauksiin, ja autoliikkeet sekä -maahantuojat järjestäisivät siellä tapahtumiaan.

Radalla käytäisiin kesäkaudella kovatasoisia auto- ja moottoripyöräkilpailuja, ja vähintään kerran vuodessa se kokoisi F1-luokan maailmanmestarit mittelemään paremmuudestaan. Radan isäntänä ja perustajana olisi yksi Suomen kuuluisimmista kilpa-ajajista, jonka tytär olisi kaiken lisäksi naimisissa kuuluisan F1-kuskin kanssa. Pelkkää kuvitelmaako?

Unelma, joka toteutui – melkein

1960-luvulla kaikki tämä oli totta – Keimolassa. Keskelle metsää, silloisen Hämeenlinnan valtatien varteen, raivattiin Suomen ensimmäinen moottorirata, jonka tarkoituksena oli toistaa muutamaa vuotta aiemmin lopetettujen Eläintarhanajojen suosio.

Keimolan avajaiskilpailut järjestettiin kesäkuussa 1966. 3,2-kilometrinen vauhdikas rata koostui useista pitkistä, tasasäteisistä kaarteista. Pääsuoralla oli mittaa yli kilometri, ja radan maamerkkinä oli jyhkeä, lieriömäinen valvontatorni varikkoalueen vieressä.

Radan perustaja Curt Lincoln kutsui Suomeen useita kansainvälisen luokan kilpa-ajajia, kuten Jim Clarkin, Jack Brabhamin, Graham Hillin, Denny Hulmen ja Jochen Rindtin. F1-autoille rata oli liian lyhyt, mutta Formula kakkosetkin saavuttivat pääsuoralla pitkälti yli kahdensadan vauhdin.

Kuutamokisoista uuteen kukoistukseen

Sittemmin vaikeudet alkoivat kasautua. Yleisömassat eivät koskaan ottaneet Keimolaa omakseen, ja ne jotka paikalle vaivautuivat, jäivät jumiin tuntikausien ruuhkiin, kun radan ulkopuolinen tieverkko ylikuormittui pahasti.

Lopusta piti huolen 70-luvun puolivälin energiakriisi, mikä pahensi radanpitäjien talousvaikeuksia entisestään. Alue ränsistyi pikku hiljaa, ja komeita mainoksia ynnä muita rakennelmia purettiin yksi toisensa jälkeen. Viimeiset kisat ajettiin 1978, minkä jälkeen portit suljettiin lopullisesti.

Tämän jälkeen rata oli vuosikymmenet autiona ­– mitä nyt muutama lenkkeilijä ja luvaton kuutamokisailija välillä häiritsi metsittymistä. Rauha rikkoontui vasta viime vuonna, kun alueelle alettiin vihdoin rakentamaan uutta Keimolanmäen asuinaluetta.

Vauhdikasta historiaa ei kuitenkaan ole kokonaan unohdettu. Uuden asuinalueen katuverkko kulkee osittain vanhan radan mukaisesti, ja katujen sekä taloyhtiöiden nimet muistuttavat menneestä. Valvontatornikin on tallella – siitä on tarkoitus rakentaa eräänlainen valo- ja ääniteos.

Kuvat kansien väliin

Niille, joita radan menneisyys kiinnostaa, on nyt tarjolla uusi kuvateos Keimola Circuit. Yli 250-sivuisen teoksen takana on suomalaista moottoriurheiluperinnettä aktiivisesti vaalinut Scuderia Naftalin. Valtaosan kuvista on ottanut pitkän linjan valokuvaaja Holger Eklund.

Kirja etenee kronologisesti lähtien radan rakennusvaiheista, joita havainnollistetaan paitsi kuvin, myös lehtileikkein. Viimeksi mainitut olisivat luettavuuden nimissä saaneet olla hieman isompiakin, mutta formaatti luonnollisesti asettaa omat rajoituksensa.

Kuvia on suorastaan hengästyttävän paljon, ja ne ovat pääosin hyvätasoisia.
Itse radan tarina jää tekstimuodossa ohueksi, mutta fotokavalkaadista pääsee silti hyvin sisälle Keimolan tunnelmaan. Lopussa käydään myös katsomassa, miltä alue näyttää nykyään.

Kirja on ehdoton hankinta ainakin niille, jotka suunnittelevat aikanaan muuttavansa Keimolanmäelle. Samalla se muistuttaa nuorempaa sukupolvea siitä, millainen autokeidas Keimolasta olisi saattanut tulla, jos ajat olisivat olleet sille suopeammat.

Lisätietoja: www.scuderianaftalin.com

Teksti: Jussi Saarinen