19.5.2017 Liikenne 1,7 miljoonaa hälytysajoa vuodessa – tee tilaa, mutta harkiten! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa eri viranomaisille tulee hälytysajoa vaativia tehtäviä jopa 1,7 miljoonaa kertaa vuodessa. Hälytysajossa olevalle ajoneuvolle on annettava esteetön kulku muuta liikennettä vaarantamatta. Liikenneturva ja Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttavat hälytysajossa olevan hälytysajoneuvon kohtaamisetiketistä. Muun liikenteen on annettava hälytysajoneuvolle tilaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Muuta liikennettä ei saa vaarantaa väistäessään. Suomessa eri viranomaistahot suorittava vuosittain 1,7 hälytysajoa edellyttävää tehtävää, joten kohtaamiset ovat tavallisia. Liikenneturvan mukaan ennakoiva ajotapahelpottaa varautumista äkkiä tuleviin tilanteisiin. Tämä toki pätee muihinkin yllätyksiin kuin hälytysajoneuvoihin. – Esimerkiksi taustapeilien tarkkailu auttaa havaitsemaan hälytysajoneuvot hyvissä ajoin. Maantienopeuksissa sireenin ääni ei juurikaan kuulu eteenpäin, jolloin hälytysajoneuvot voivat liikkua käyttäen pelkkiä merkkivaloja. Tällöin takaa tulevan liikenteen seuraaminen korostuu. Taustapeilejä on muutenkin hyvä tarkkailla säännöllisesti, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Väistä oikealle tien reunaan Kun hälytysajoneuvo ilmestyy taustapeiliin valot vilkkuen, on tärkeää tietää, mitä tehdä. – Hyvä ja oikea tapa väistää on yksinkertainen: kytke vilkku ja väistä tien oikeaan reunaan. Näin takaa tulevan hälytysajoneuvon kuljettaja myös tietää tulleensa havaituksi, toteaa tiedotuspäällikkö Veijo Kaján Pirkanmaan pelastuslaitokselta. Jarruja ei siis pidä painaa tarpeettomasti. Nopeasti jarruttavat autot ovat Liikenneturvan mukaan erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella hidaste ja riski sekä hälytysajoneuvoille että muillekin tienkäyttäjille. Lähestyvää hälytysajossa kulkevaa ajoneuvoa saa poikkeustilanteessa väistää jopa liikenteen ohjauksesta poiketen – kunhan tämän tekee turvallisesti ja muuta liikennettä vaarantamatta. Väistötilanteessa on sallittua esimerkiksi pysähtyä jalkakäytävälle tai suojatielle. Harkiten risteyksissä Jos hälytysajoneuvo lähestyy risteystä punaisten valojen takaa, voivat punaisissa valoissa ensimmäisenä seisovat ajaa risteävää liikennettä varoen suojatien yli ja kääntää autoaan risteyksen suuntaan. – Vaikka risteystä ylittäisi vihreillä valoilla, kannattaa silti vilkuilla ympärilleen, niin voi varautua hälytysajoneuvon tuloon risteysalueelle toisesta suunnasta, Elovaara sanoo. Myös vilkkaammilla kaupunkialueilla pyritään väistämään hälytysajoneuvoa niin oikeaan reunaan kuin mahdollista. Ennen oman ajoneuvon kääntämistä kannattaa kuitenkin varmistaa vielä kerran, miten muut toimivat. – Väistöpaikkaa kannattaa hetken harkita ja seurata muiden tekemisiä. Ainakaan liikenteenjakajien tai muiden esteiden läheisyydessä ei kannata vielä hidastaa, sillä siinä kohtaa hälytysajoneuvo ei pääse millään ohi, Kaján huomauttaa. Esimerkiksi kolmikaistaisella tiellä on tarkistettava, mihin suuntaan muut ovat keskikaistalla väistäneet, jotta ei jäisi tulpaksi vapaan kaistan keskelle. Kaksikaistaisella yksisuuntaisella tiellä taas olisi hyvä pyrkiä avaamaan toinen kaista kokonaan hälytysajoneuvon käyttöön. Kävelijät ja pyöräilijät tarkkana! Myös kävelijöiden ja pyöräilijöiden valmius väistää hälytysajoneuvoja yllättävässäkin tilanteessa on tärkeää. Kuulo on taajamanopeuksien hälytystilanteissa tärkeä aisti, joten liiallinen äänenvoimakkuus esimerkiksi soittimen korvanapeissa voi aiheuttaa turhia vaaratilanteita. Lähde: Liikenneturva Kuvat: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.2.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: kamera näkee minne silmä ei 13.2.2026 Uutinen Tullimaksuista tuontikiintiöihin ja minimihintaan: Cupra Tavascan ensimmäinen poikkeus Kiina-tariffeihin 13.2.2026 Uutinen Hiihtolomalle pohjoiseen? Pakkaa matkaan nämä vinkit akkuongelmien välttämiseksi 12.2.2026 Uutinen Renault vahvistaa ryhtyvänsä droonituotantoon Le Mansissa 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 14.2.2026 Päivän kuva Muistatko tällaiset vanhanajan maskipeitteet? 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 15.2.2026 Ajoneuvot Volkswagenin maahantuoja näkee tenttaamisen uuden Transporterin Ford-sukuisuudesta osoituksena brändin vahvuudesta 13.2.2026 Moottoripyörät Triumph Speed Twin 1200 Cafe Racer Edition – kerrankin kunnollinen kahvilakilpuri 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 13.2.2026 Moottoripyörät Triumph Speed Twin 1200 Cafe Racer Edition – kerrankin kunnollinen kahvilakilpuri 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen