19.11.2022 Liikenne 17-vuotiaille ajokortin suova lakimuutos ottaa aikalisän Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen: ”Pidämme tärkeänä, että tekemämme päätökset perustuvat tietoon ja asiantuntijoiden arvioihin. Tämä korostuu erityisesti, koska esityksellä on laajat vaikutukset liikenneturvallisuuteen ja nuoriin.” 17-vuotiaita nuoria koskettava ajokorttiuudistus vaatii edetäkseen lisää aikaa. se tarkoittaa sitä, että jo kauan valmistellun lakiesityksen voimaantulo siirtyy ensi vuoteen. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta haluaa kuulla asiasta lisää asiantuntijoita. Asian tästä vaiheesta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.Moottorin haastattelema valiokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) kertoo lain voimaantulon siirtyvän tuonnemmaksi. Tausta valiokunnan ottamalle aikalisälle on se, että hallituksen lakiesitykseen sisältyy Kymäläisen mukaan monia näkökulmia ja siksi ”sen käsittely aiheuttaa valiokunnassa osin hämmennystä.”Hämmennyksen taustalla taasen on, että valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden antamat palautteet ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Kymäläinen haluaa, että lakiesitys käsitellään huolellisesti.Miksi ajokorttilakin valmistelu vaatii vielä asiantuntijakuulemisia?– Pidämme valiokunnassa tärkeänä, että tekemämme päätökset perustuvat tietoon ja asiantuntijoiden arvioihin. Tämä korostuu erityisesti, koska esityksellä on laajat vaikutukset liikenneturvallisuuteen ja nuoriin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMikä hiertää eniten?Mikä on merkittävin asia, mikä hiertää ja estää vielä viemästä asiaan eteenpäin eduskunnassa? Mistä on eriäviä näkemyksiä?– En lähde sisällöllisesti kommentoimaan käsittelyn tilannetta valiokunnan sisällä käsittelyn ollessa kesken, koska valiokunnan sisäiset keskustelut eivät ole julkisia. Sillä voisi myös olla haitallista vaikutusta asian käsittelyyn. Onkin tärkeää, että valiokunta saa asiassa myös työrauhan, Kymäläinen tähdentää.Päätöspöydällä ikäpoikkeuslupaVoi vain uumoilla, olisiko yksi keskeisimmistä päätösvaikeutta tuovista lakiesityksen tekstikohdista se, mikä koskee nuoria. Lakiesityksessä 17-vuotiaiden ajokorttilupaa varten tarvittaisiin jatkossa vain huoltajan suostumus. Esityksen osasia ovat myös tietyt rajoitukset kuten se, että 17-vuotias ei saisi ajaa henkilöautolla puolenyön ja aamuviiden välillä. Nuoren kyydissä saisi myös olla korkeintaan yksi matkustaja.Onko hankalin asia ikäpoikkeusluvasta luopuminen eli 17-vuotiaiden mahdollisuus suorittaa b-luokan ajokortti ilman erityislupaa?– Hallituksen esitykseen sisältyvät yksittäiset esitykset linkittyvät vahvasti toisiinsa ja tässä käsitellään kokonaisuutta. En koe tarpeelliseksi kommentoida sitä, mikä yksittäinen esitys on haastavin. Ikäpoikkeusluvasta luopuminen on keskeinen osa hallituksen esitystä, joten sitä luonnollisesti käsitellään osana kokonaisuutta, Kymäläinen avaa käytyjä keskusteluja ja valmisteluprosessia.Suomen suurin autoilijoiden etujärjestö Autoliitto on kummeksunut lakimuutosaikeisiin liittyen riskientunnistamiskoulutuksen vaatimusten lisäämistä, joka nostaisi Autoliiton arvion mukaan koulutuksen hintaa vähintään 200 eurolla, kenties enemmänkin. Moottori kirjoitti asiasta jo aiemmin. Erityisen kriittisenä Autoliitto suhtautuu pakolliseen käyntiin ajoharjoitteluradalla, joka aiheuttaisi merkittäviä haasteita myös yhdenvertaisuuden näkökulmasta.Lakiesitys venynee keväälleKymäläinen ei osaa tässä vaiheessa sen tarkemmin arvioida, kuinka pitkälle tulevaisuuteen lakiesityksen valmistelu venyy.Esitys etenee Kymäläisen mukaan eduskunnan päätettäväksi, kunhan liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö valmistuu. Se voi tarkoittaa kevätistuntokautta.– Mietintö voidaan antaa, kunhan valiokunta kokee saaneensa asiantuntijakuulemisista riittävästi tietoa tehdäkseen ratkaisevia päätöksiä. Tarkkaa aikataulua tälle on mahdotonta sanoa.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lähde: Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokuntaa:2:{i:0;s:6:"114229";i:1;s:6:"114085";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.2.2025 Henkilö Henkilö: Minna Sihvo – ensiavun auttaja 15.2.2025 Testit Lomalle lähdössä? – Näin kuormaat ajoneuvon oikein ja turvallisesti 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Testit Näin täyteen pakatun auton ajo-ominaisuudet muuttuvat – väistökoetesti lomakuormalla 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 15.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Messujen kalastusvene kääntyi ukrainalaisvalmisteisten veneiden voitonjuhlaksi 15.2.2025 Testit Seikkailu: diesel vastaan sähköauto Lappiin – yhdellä istumalla vai matkalla lataillen? 15.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Kontio ja Parmas -kummelivolvo 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle