Ajatuksia autoista: mihin katosi autonvalmistajien mielikuvitus?

Automaailman ahdinko on vienyt resurssit autonvalmistajien luovalta hulluudelta ja se on harmi.

Moottori.fi:ssä muisteltiin makasiinimme 100-vuotiaan taipaleen kunniaksi hiljattain W8-moottorista Volkswagen Passatia. 2000-luvun alku oli muutenkin järjettömien moottorivalintojen kultakausi. BMW laittoi ensimmäisenä autonvalmistajana vapaastihengittävän V10-moottorin sarjatuotettuun viisipaikkaiseen perheautoon. Tuotteen nimi oli M5 E60 (kyseisestä automallista julkaistaan muuten klassikkojuttu Moottorissa vielä tämän päivän puolella). Myöhemmin Audi innostui tekemään saman tempun useammankin automallin kanssa. Volkswagen häröili edustusluokan Touaregiin ja Phaetoniin mellevimmillään V10-turbodieseleitä ja W12-bensiinimoottoreita.

Oliko näissä tempauksissa mitään järkeä? Ei ehkä objektiivisessa mielessä. Mutta voi veljet, nämä tuotteet tullaan muistamaan vielä pitkään. Ja jos jossakin, niin autoteollisuudessa on osattu ottaa perhosefektistä iloa irti mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Täysin idioottimaisistakin kokeiluista varmasti hyödytty insinöörien toimistossa enemmän kuin V10-dieselin myyntiluvuista voisi päätellä.

Sen sijaan tämän päivän autoilussa tuntuu olevan järkeä. Ehkä vähän liiankin paljon. Jokaisen autonvalmistajan perusresepti valmiisiin tuotteisiin tuntuu lähes samanlaisilta ja irrottelut jäävät vähiin. Isoimmat erot autojen välillä tuntuu olevan sähköautojen tekniikan puolella, mutta sielläkin erot pienenevät kuukausi kuukaudelta. Ja varsinaisesti mitään oikeasti uutta ei ole sielläkään hetkeen keksitty – akkujen energiatiheydet ja kapasiteetit, sekä lataustehot vain nousevat tappavan tasaiseen tahtiin.

Ei vain voimalinja-asia

Eikä tässä ole nyt kyse mistään ”setä kaipaa isoja polttomoottoreita” -ilmiöstä. Mihin ovat jääneet esimerkiksi erilaiset keksinnöt tilankäytön suhteen? Jopa Honda tuntuu hiljalleen tiputtavan tilataikoja tekevät, merkille jopa tunnuksenomaiset Magic Seat -istuimet pois malleistaan. Autojen sisätilat eivät tunnu muuttuneen vuosien varrella parempaan suuntaan, vaikka ulkomitat jatkuvat vuosi vuodelta. Pitäisikö jonkun tehdä jotain?

Entäs luukkujen määrä? Onko ne nyt lukittu lopullisesti viiteen oveen ja kuuteen ikkunaan per auto? Milloin joku antaa vielä mahdollisuuden sille, että autossa olisi vain yksi liukuovi per puoli, kuten Peugeot 1007 teki? Tai olisiko jostain syystä perusteltua asentaa autoon 15 ikkunaa, kuten Citroën XM.ssä aikoinaan? Entä itsekantava kori ja apurungot? Ovatko nämä ratkaisut automaailman historian loppu, kuten länsimaalainen liberaalidemokratia ja kapitalismi ovat Francis Fukuyaman mielestä ihmiskunnalle?

Ovista puheen ollen, palataan hetkeksi kymmenen vuotta menneisyyteen. Silloinkin automaailma kärsi jo melkoisesta innovaatiopulasta – lukuun ottamatta erästä yhdysvaltalaista sähköautonvalmistajaa. Tesloissa esiteltiin vuosien varrella useita uusia, tai vähintään päivitettyjä näkökulmia asioihin. Isoimpana tekijänä titetysti sähkövoimalinjan rakentaminen haluttavaksi. Ja esittelihän Model X myös sähköisesti ylöspäin aukeavat takaovet. Kaikki mallit yhteisesti koittivat tehdä ohjaamosta mahdollisimman minimalistisen. Tesla oli siis melkoinen valopilkku muuten uinuvassa automaailmassa, eikä sen saama huomio ole ihme.

Persoonallisuuden paheet

Tästä päästään kuitenkin omaperäisyyden kääntöpuoliin. Henkilöauto on yksi maailman kehitetyimmistä tekniikan alan tuotteista. Reilun sadan vuoden aikana autoissa on ehditty kokeilemaan miljoonia erilaisia asioita. Suurin osa näistä kokeiluista ei ole tuottanut pysyvää hyvää ratkaisua. Puhtaasti sen takia, että kokeilujen tulokset ovat olleet huonoja. Todennäköisyyksien valossa kannattaa valita toimivaksi testattu ratkaisu, eikä lähteä uhkapelaamaan uusilla keksinnöillä.

Tämä koskee myös Teslaa. Esimerkiksi suunnanvaihto- ja vilkkuviiksistä luopuminen on kyllä sinällään omalaatuinen ratkaisu, mutta vaikea tästä on mitään positiivista sanottavaa keksiä.

Tässä tylsyyden perimmäinen syy piileekin. Objektiivisesti hyvä tekniikka tarkoittaa harmittavan usein loppujen lopuksi tylsää ratkaisua. En rehellisesti sanottuna itsekään kaipaa omiin arkiautoihini jumivia liukuoviratkaisuja, epäluotettavia eksoottisia voimalinjoja tai outoa ulkomuotoa. Haluan tylsää, tasapaksua ja ennustettavaa arkea.

Mutta kääntöpuolena: jos edes mallisarjan sisällä ei ole tarjottu mitään massasta poikkeavaa, edes aivan pikkiriikkisen friikkiä ratkaisua, tuote tuskin nousee esille aikanaan Moottorin 200-vuotismuistelmissa. Persoonallisuus on myös omiaan kasvattamaan brändien tunnettuutta, joka taas on yksi tärkeimmistä asioista kaupanteon ihmeellisessä maailmassa. Joskus yksinkertaisetkin asiat saattavat jättää hämmentävän vahvan muistijäljen: erityismaininnan tästä ansaitsee muuten tylsähkön Voyah Couragen maailman paras aurinkolipparatkaisu.

Pyydänkin nöyrästi: voisitteko arvon autonvalmistajat jakaa tiimeillenne resursseja edes pienimuotoisiin, aivan idioottimaisilta asioilta kuulostaviin kokeiluihin?