18.8.2019 Kotimaanmatkailu Älä ohita näitä matkalla! Raaseporin kunnassa on paljon nähtävää pienellä alueella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Länsi-Uudellamaalla on pienellä alueella paljon nähtävää koko perheelle. Pääkaupunkimme ja historiallisen Hangon välimailla sijaitsee kotimaisen taiteen ja muotoilun tyyssija, Fiskarsin ruukki. Hollantilainen kauppias Peter Thorwöste perusti Fiskarsinjoen varrelle vesivoimalla toimivan metallintuotantolaitoksen, jonka ympärille syntyi vähitellen kokonainen kyläyhteistö.Parkkipaikalla on vilkkaimpaan turistiaikaan tungosta, eikä pysäköintipaikalla ei ole vapaita paikkoja nimeksikään. Varsinkaan sellaista, jollaiseen lähes seitsemän metriä pitkän matkailuauton kehtaisi ajaa. Raaseporin alueella kiertävä kesäbussi olisi ollut loistava valinta ruuhkaa ajatellen. Lopulta parkki löytyy ja jaloittelu Fiskarsjoen varrella voi alkaa.Fiskarsinjoen varrella riittää kulttuuria pidemmällekin kävelylle.Ruukin taiteellisuus näkyy muuallakin kuin museoissa ja putiikeissa. Vehreää joen vartta mukailevan polun varrelta löytyy Biennalen Social Seating –näyttelyyn kuuluvia penkkejä jopa 18:lta eri muotoilijalta!Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKulttuuria kulkijoilleNälkä kasvaa syödessä, niin on myös taiteennälän kohdalla. Istuimien ihailun jälkeen luonteva jatkumo on Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMA:n kesänäyttely TEHDAS. Näyttelyssä esitellään yli neljänkymmenen taiteilijan näkemystä tehtaan merkityksestä taiteelle ja tuotannolle nykypäivänä. Myös oikea nälkä alkaa kurnimaan. Ruokailukohteeksi valikoituu joen varrella sijaitseva Kuparipaja. Vuonna 1818 valmistuneessa ja kertaalleen palaneessa rakennuksessa on ravintola, josta saa maistuvaa lounasta tai à la cartea. Kesäinen savulohisalaatti on mielekästä nauttia terassilla seuraten samalla joessa liikkuvia sorsia.Kuparipajan terassi on viihtyisä paikka nauttia ruoasta.Joen rantaa kierrellessä törmää väkisin pikkuputiikkeihin, joissa myydään muun muassa paikallisia panimotuotteita, keramiikkaa ja pajoja, sekä tietenkin suuri Fiskars Shop, jossa on tarjolla ilahduttavasti maailmankuulujen tuotteiden lisäksi myös palasia yrityksen historiaa.Fiskarsin aikojen saatossa valmistamia tuotteita.Lähes 700-vuotiaat linnanrauniotTaidepläjäyksen jälkeen on hyvä jatkaa sivistymistä Raaseporin linnan raunioilla. Linna rakennettiin 1370-luvulla kallion päälle, jota ympäröi aikanaan meren lahti. Maankohoamisen seurauksena linna hylättiin 1550-luvun lopulla, jonka jälkeen se seisoi autiona yli 300 vuotta ennen nähtävyyskohteeksi kunnostamista.Vuosisatoja hylättynä olleeksi linnaksi Raaseporin linna on upeassa kunnossa. Opastetekstien avulla on helppo hahmottaa, millainen kokonaisuus linna on aikanaan ollut. Linnan sisällä saa liikkua ilman opastustakin todella vapaasti, jyrkkiä ja ahtaita rappukäytäviä kiertäessä päässä vilisee mielikuvia sotilastukikohtanakin toimineen linnan arjesta. Linnan sisäpihalle rakennettu jalkapuu on hauska yksityiskohta, joka muistuttaa oikeusjärjestelmän historiasta. Aikataulun salliessa ja linnan historian kiinnostaessa on mahdollista osallistua myös noin tunnin mittaiselle yleisöopastuskierrokselle. Rauniot tarjoavat myös unohtumattomat puitteet häitä tai muita juhlia varten.Linnan tutkimisen jälkeen voi halutessaan kiertää kaunista, noin puolen kilometrin mittaista Lemmenpolkua pitkin Forngårdenin talomuseolle Snappertunan keskustaan. Talomuseo tarjoaa mahdollisuuden tutustua 1850-luvun saaristolaistilan elintapoihin.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Antti Hentinen Lisää etelänmatkailua matkailuautolla on tarjolla Hangon reissun muodossa Moottorissa 9/2019, joka ilmestyy 28.8. Sähköinen näköislehti löytyy julkaisupäivästä alkaen Lehtiluukun valikoimasta. Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 12.2.2025 Matkailu Alvar Aallon arkkitehtuurista matkailutäky – peräti Unescon maailmanperintökohde? 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 9.2.2025 Matkailu Joskus ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan – Saksan Itämeren rannikolta löytyy hienoja rantakohteita 9.2.2025 Matkailu Tarton Alatskivi ja linnan skottilumo 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle