Autoilun aikakone: muuttoauto Mercedes-Benz 190 E 2.6 – kun näätä sytytysjohtoja maisteli

Verovapaana vuonna 1991 ostamani pikkumersu on toiminut lähes moitteettomasti jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja taival jatkuu harrasteautona.

Mazdan-komennuksen myötä hankkimallani muuttoauto-mersulla on nyt ajettu lähes 290 000 kilometriä, ja auto täyttää kohta 30 vuotta. Mersu oli kymmenen vuotta ympärivuotisessa käytössä, sen jälkeen aktiivisessa kesäkäytössä. Sillä on tehty kymmeniä pitkiä reissuja ympäri Suomen. Pohjois-Norja on koluttu useammalla reissulla Lofooteilta Nordkappiin, Kirkkoniemeen ja Vardöhön saakka. Ikääntyneellä 20–30-vuotiaalla autolla voi tehdä huolettomasti pitkiäkin reissuja, kun huolloista ei tingitä.

Alkuperäisessä maalissa

W201:n maalaus ja ruosteenestokäsittely olivat kunnossa jo tehtaan jäljiltä, mutta autoon tehtiin täydentävä ruosteenestokäsittely Espoon Lommilan Vehossa kaksi kertaa 1990-luvun puolenvälin paikkeilla.

W201 ei ehtinyt kärsiä lainkaan ympäristöystävällisemmän, vesiohenteisen maalauksen käyttöönoton ongelmista, koska W201:n tuotanto päättyi juuri niihin aikoihin, kun vesiohenteiset maalit otettiin käyttöön kesällä 1993. W201:n seuraaja, ensimmäinen C-sarja (W202), W124:n viimeiset tuotantomallit ja etenkin vuonna 1995 esitelty W124:n seuraaja W210 (”Väyrynen”) kärsivät uudentyyppisen maalauksen ongelmista ja ruostumisherkkyydestä. Vuosikymmenten myötä mersujen maalauksen ja ruosteeneston laatu on jälleen parantunut.

Viime vuosina moni kollega on kysynyt, milloin maalautit autosi uudelleen? Olen vastannut, että mersu on maalattu vuonna 1991 tehtaalla. Maali pysyy kunnossa, kun auto pestään säännöllisesti ja kesäkäytössä auto vahataan kahden vahan taktiikalla: ensin Autoglym Super Resin Polish ja sitten Autoglym Extra Gloss Protection.

Tekniikka pelaa

Alustan komponenttien kestävyys on ollut hyvä: etuakseliston nivelet ja tukivarret ovat edelleen alkuperäiset, vain ohjausiskunvaimennin ja toinen pyöränlaakeri on vaihdettu. Iskunvaimentimet edessä ja takana ovat edelleen alkuperäiset, katsastuksessa 287 737 km ajettuna Eusama-arvot edessä 71-76 ja takana 64-67, siis uudenveroiset!

Takana vakiomaavaran kaasupallot vaihdettiin kolme vuotta sitten, mutta iskunvaimentimia ei vaihdettu, koska se ei ollut tarpeen. Takajousituksen isot tukivarret puslineen vaihdettiin muistaakseni 260 000 kilometrin paikkeilla, mikä paransi suuntavakautta. Alkuperäiset katalysaattorit ovat edelleen iskussa, ja päästöt ovat kuin uutena. Takimmainen äänenvaimennin on uusittu kerran.

Autossa on tehokkaat jarrut: jarrulevyt on vaihdettu kerran 200 000 km paikkeilla, palat muistaakseni kahdesti. Viime katsastuksessa jarrujen tehoerot eri puolilla olivat mitättömät, etuakselilla 4 %, taka-akselilla 0 %, seisontajarrussa 13 %.
Myös kuusisylinterinen M103-rivimoottori on pelannut mainiosti. Iso 110 Ah:n akku on suuri etu. Auto seisoo lokakuusta huhtikuun puoleenväliin puolilämpimässä autohallissa, missä ei ole akun latausmahdollisuutta. Syksyllä otan johdot akunkengistä irti ja huhtikuussa kytken takaisin. Seisonnan jälkeen mersu käynnistyy kuin palmun alta, vaikka akkua ei ole ylläpitoladattu lainkaan. Nykyautoissa vastaava järjestely ei toimisi.

Rivikuutosen tasainen hyrinä ja värinättömyys hellii muita komponentteja: huollossa arveltiin jakoketjun kestävän noin 400 000 km, kunhan öljynvaihdoista huolehditaan. Hyvällä hoidolla ja huolellisella käytöllä M103-moottori saattaa kestää jopa 700 000 km ilman isoja remontteja – bensiinimoottorille huomattavan paljon.

M103 2.6 -moottori oli saatavana kolmeen kokoluokkaan, pikku-mersuun, W124-sarjaan sekä myös S-sarjaan (W126). Kevyessä pikku-mersussa iso moottori pääsee helpolla eikä sitä tarvitse kiljuttaa, mikä lisää moottorin käyttöikää. Kuski taitaa väsähtää ennen kuin mersu!

Syyskuussa 1989 W201:ssä otettiin käyttöön yli kaksilitraisten moottorien yhteydessä kaksoismassavauhtipyörä, mikä vähentää voimalinjan värähtelyjen kulkeutumista matkustamoon. Esimerkiksi Volkswagen-konsernin joissakin dieselmalleissa pahamaineiseksi osoittautunut kaksoismassavauhtipyörä ei ole mersussa oireillut lainkaan. Tässäkin moottorin tasainen käynti ilmeisesti lisää vauhtipyörän käyttöikää.

Kiitosta huolto-organisaatiolle

Mersuni on huollettu säännöllisesti merkkihuollossa. Ensihuolto tehtiin vuonna 1992 Saksassa Dr. Werner Wogler Bad Homburgissa lähellä Frankfurtia, sitten Helsingissä Veholla Pitäjänmäellä ja Koivuhaassa, joskus Espoon Lommilassa. Vuonna 2011 muutimme pääkaupunkiseudulta Turkuun, mistä lähtien mersu on huollettu Raision Vehossa.

Huolto- ja varaosapalvelu on toiminut moitteettomasti. Kaikki tarvittavat varaosat ovat löytyneet merkkiorganisaatiosta. Kaksi vaativaa korjausta, vakiomaavaran kaasupallojen vaihto ja jumiutuneen kattoluukun korjaus, suoritettiin Raision Veholla nopeasti, asiantuntevasti ja kohtuuhintaan.

Automallin tavallisuus ja yleisyys on auton korjattavuuden ja varaosahuollon kannalta suuri etu. W201-sarjaa valmistettiin lähes 1,9 miljoonaa ja 2.6 M103 -moottoreitakin kaikkiaan yli 280 000 kappaletta.

Kiitosta ansaitsee Vehon merkkikorjaamoiden positiivinen asenne vanhoja autoja kohtaan: niitä arvostetaan eikä halveksita. Hyväkuntoiset vanhat autot ovat tulevaisuuden klassikoita. Olen kuitenkin kuullut huhuja, että mersun nykyisen mallitulvan ja säästötoimenpiteiden vuoksi ennestään mainio varaosapalvelu olisi tulevaisuudessa heikkenemässä. Toivottavasti huhut ovat väärässä.

Monen muun automerkin kohdalla liki 30-vuotiaan auton huollattaminen tai korjauttaminen tuskin onnistuisi lainkaan merkkikorjaamossa. Jos olisin ostanut jonkin eksoottisemman auton, esimerkiksi Lotus Elan M100:n, mistähän löytäisin sille Suomessa huoltokorjaamon ja varaosat? Ilmeisesti pitäisi tilata osat netin kautta ja korjata itse – tai etsiä jokin paja, joka suostuisi huoltamaan ja korjaamaan.

Meikäläiselle harrasteauto toimii myös koko kesän käyttöautona pitkillä reissuilla, ja senkin vuoksi tavallinen auto on etu. Eksoottisempi merkki ja malli harrasteautona vaatisi lämpimän tallin, työkalut ja nosturin sekä osaamista, mitä minulla ei ole.

Ison ja pienen parhaat puolet

190 E 2.6:n suorituskyky ja mukavuus kelpaavat nykypäivänkin tarpeisiin. Moottorin teho 118 kW (160 hv) riittää joka lähtöön, ja voimansiirron tihennetyt välityssuhteet parantavat sitkeyttä. Kiihtyvyys nollasta sataan on 9,2 sekuntia, ja huippunopeutta kertyy 212 km/h. Kunnolla sisään ajettu auto kulkee tehtaan ilmoitusta ripeämmin. Ohituskiihtyvyys kolmos- ja nelosvaihteilla on sähäkämpää kuin edellä mainituista arvoista voisi päätellä.

Autoa hankkiessani valitsin viisivaihteisen manuaalivaihteiston, sillä tuolloin tarjolla ollut mersun nelinopeuksinen automaatti hukkasi tehoa, lisäsi kulutusta ja vaihtoi nihkeästi. Tämän päivän automaatit ovat toista maata.

Maantie- ja moottoritieajossa kulutus on 8–10 litran paikkeilla sataa kilometriä kohden, joten kyseessä ei ole mikään talousihme, mutta suorituskykyyn verrattuna kulutus on siedettävä. Taajama-ajossa bensan menekki kasvaa selvästi.
Jousitusmukavuus on hyvä. Etujousituksessa on annos karkeutta, mutta takajousitusta voi ylistää. Pitkät joustovarat (jopa 23 cm!), jämäkkä vaimennus ja vakiomaavara lisäävät mukavuutta. Edistyksellinen monivarsituenta takana pitää pyöränkulmat optimaalisissa arvoissa suuresta joustovarasta huolimatta, mikä parantaa suuntavakautta.

Jotkut ovat todenneet mersun takajousituksen olevan hankala liukkaalla. Kokemukseni ovat päinvastaiset: mahdolliseen sivuluisuun joutumisen huomaa helposti, ja auto varoittaa siitä ajoissa. Ehkäpä rengas- ja ilmanpaine-asiat vaikuttavat asiaan?

Pitkät reissut, jopa yli 4 500 kilometrin lomamatkat Pohjois-Norjaan ovat sujuneet mukavasti. Valinnaisvarusteena tilattu iso 70 litran tankki (vakion 55 litran tankin sijasta) antaa Lapin reissuilla 800 kilometrin toimintasäteen, ja varapyörän sisällä on lisäksi mersun TÜV-hyväksytty seitsemän litran varatankki.

Kaupunkiajossa auton kompakti koko, ketteryys, pieni kääntöympyrä ja hyvä näkyvyys miellyttävät. Kokonaisuutena 190 E 2.6 on kätevä auto, jossa on ripaus ison auton suorituskykyä, mukavuutta ja leppoisaa tunnelmaa.

Maistui näädillekin

Vaikka auto on hyvä, on matkojen varrella on sattunut ja tapahtunut. Kaikki ei aina suju kuin Strömsössä.
Takuuna korjattiin aluksi öljyvuoto. Suomeen palattua piti vaihdattaa vielä näädän järsimät sytytysjohdot. Sitten ajettiin 140 000 km käytännöllisesti katsoen ilman vikoja, kunnes iski tyyppivika: virtalukko jumitti mökin pihalla. Se oli ainoa kerta, kun tarvittiin hinausta.

Näätä aiheuttaa Saksassa runsaasti ongelmia autonomistajille erityisesti Münchenin ja Frankfurtin välisellä alueella. On laskettu, että näädät purevat korjauskuntoon jopa 230 autoa päivässä, ja näätien aiheuttamat vauriot lasketaan useissa kymmenissä miljoonissa euroissa vuosittain.

Näätä järsii sytytysjohtoja, letkuja ja vetonivelten suojuskumeja, jopa renkaita. Koska autoni oli reilun vuoden ajan Frankfurtin alueella ulkona, näätä oli iskenyt kiinni mersun sytytysjohtoihin, joten ne piti uusia.

Muutama vuosi sitten lämmitys- ja tuuletuslaite alkoi helteellä syytämään muovinpalasia suuttimista matkustamoon. Konepellin avaaminen paljasti, että konepellin lämmön- ja ääneneristysmatto oli murtunut kulmasta ja alkoi vähitellen murentua enemmänkin. Matto korjattiin tilapäisesti jeesusteipillä, ja matka jatkui. Seuraavan huollon yhteydessä Raision Veholla konepeltiin liimattu matto irrotettiin ja uusi kiinnitettiin. Maton murtuminenkin oli näädän puraisun syytä.

Sen sijaan mersun jäähdytysjärjestelmän letkut ja muut kumiosat eivät maistuneet saksalaisille näädille. Nivelten ja vetoakselien suojuskumit ovat edelleen alkuperäiset, ja jäähdytysjärjestelmän vesiletkut vaihdettiin uusiin vasta 28,5 vuoden iässä varmuuden vuoksi, vaikka niissä ei esiintynyt mitään vuotoa.

Erityisherkkyyttäkin löytyy

Eräs omituisuus mersussani on: se tuppaa täristämään, jos renkaissa tai niiden asennuksessa on pientäkin häikkää. Renkaiden ja niiden asennuksen laadun oltava huippuluokkaa, jotta auto kulkisi sileästi. Pelkästään jo viiden gramman epätasapaino etupyörässä saa ratin tärisemään.

Kyse saattaa olla siitä, että auto on alun pitäen suunniteltu 1970-luvun lopussa, ja tuotannon jatkuessa 1990-luvulle asti auton varustelua on päivitetty. Ehkäpä valinnaisvarusteena tilattu pienempi nahkaratti turvatyynyllä on muuttanut ratin ja ohjausakselin massaa, ja siksi auto on herkkä ratin tärinälle.

Tärinän saa pois kun menee sellaiseen rengasliikkeeseen (esimerkiksi Best Drive Turku, entinen Rengasmarket Muhkuri), jossa tasapainotuslaitteella voidaan mitata tasapainotuksen ja säteisheiton lisäksi muitakin parametrejä, esimerkiksi renkaan sisäistä voimavaihtelua. Tasapainotuskoneessa pyörä (rengas-vanneyhdistelmä) pyörii vasten rullaa, joka simuloi kuormaa (tiekosketusta), jolloin saadaan selville todellinen pystyheitto ja renkaan sisäinen voimavaihtelu ja monta muuta asiaa.

Toisena kummallisuutena ovat ajovalot. Kaukovalolyhdyn referenssiluku on vain 12,5, vaikka sallittu olisi ollut 37,5. On käsittämätöntä, että tehokkaaseen autoon laitetaan näin kehnot kaukovalot. W201-malliin ei voi asentaa sumuvalojen paikalle lisäkaukovaloja, kuten W124-mallissa voidaan tehdä. Ehkäpä Saksassa ei arvostettu kaukovaloja, koska siellä usein ajetaan maantiellä ja moottoritiellä melkoisissa jonoissa, jolloin kaukovaloja ei voi käyttää.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto