24.4.2021 Liikenne Autoliitto: Pysäköintisääntöjä on noudatettava myös taajaman ulkopuolella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliitto muistuttaa, että pysäköintisääntöjä on noudatettava myös taajaman ulkopuolella. Yksityisteiden ja maastoliikennelain tulisi olla tuttuja autolla metsään matkaavalle. Koronan myötä ulkoilun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämän takia suosittujen kansallispuistojen ja ulkoilualueiden pysäköintipaikat ovat välillä täynnä ja Autoliiton mukaan maastoon tai kapeille teille väärin pysäköidyt autot aiheuttavat ongelmia. Autoilijoiden pitää muistaa, että pysäköintisääntöjä on noudatettava myös taajaman ulkopuolella. Luonnonpuistot ja suositut retkeilymaastot sijaitsevat usein hankalien julkisen liikenteen yhteyksien päässä, joten moni luontoretkelle lähtevä valitsee auton polun alkupäähän päästäkseen. Ulkoilualueiden suosion kasvettua patikoijille varatut pysäköintipaikat eivät tahdo varsinkaan kauniina viikonloppupäivinä riittää kaikille. Moni retkeilijä onkin päätynyt pysäköimään autonsa sinne, minne sen on saanut mahtumaan. Näin ei kuitenkaan saa toimia. – Väärinpysäköidyt autot vaarantavat turvallisuutta ja vaikeuttavat muiden tienkäyttäjien liikkumista. Esimerkiksi maatalouskoneet ovat välillä todella leveitä ja niiden on mahduttava liikkumaan niin suoralla tieosuudella kuin käännöksissäkin. Myös pelastusajoneuvojen on päästävä kulkemaan vapaasti, muistuttaa Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pysäköintisääntöjä on noudatettava myös taajaman ulkopuolella Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa ei saa taajaman ulkopuolella pysäköidä liikennemerkein etuajo-oikeutetuksi merkityllä tiellä ajoradalle. Lisäksi on muistettava muut pysäköintisäännöt, kuten pysäköintikielto mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa tai niiden läheisyydessä. Mikäli päätyy pysäköimään sulkuviivan kohdalle, on ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jäätävä vähintään kolme metriä, ellei ajoneuvon ja sulkuviivan välissä ole katkoviivaa. Olennaista on huomata, että uuden tieliikennelain mahdollistama vasempaan reunaan pysäköinti kaksisuuntaisilla teillä on sallittua vain taajamassa, huomauttaa Vesalainen. Tieliikennelaki on voimassa myös yksityisteillä pysäköintisäännökset mukaan lukien. Oman haasteensa tuo se, että yksityisteiden erottaminen maanomistajien omista teistä on varsin hankalaa. Omilla teillään maanomistaja saa päättää vapaasti sekä ajamisesta että pysäköinnistä. Maastoliikennelaki määrää maastossa Moni saattaa pysäköintipaikkaa etsiessään päätyä auton kanssa maastoon. Maastoliikennelain mukaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Kuitenkin taajaman ulkopuolella moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäyttämiseen ja pysäköimiseen tien välittömään läheisyyteen ei tarvita lupaa, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää eikä pysäköinnistä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa. – Haitan aiheuttamisen arviointi on aika häilyvä käsite. Ennen kansallispuistoreissua kannattaakin selvittää, mistä kaikkialta löytyy viralliset pysäköintialueet. Jos ensimmäinen pysäköintialue on täynnä, on hyvä olla varasuunnitelma valmiina, painottaa Vesalainen. Kuvituskuva: Henri Posa/Moottorin arkisto, Lähde: Autoliitto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa