8.1.2026 Autoilu Autot hyytyvät, pakkaset paukkuvat – apua tarjolla jo ennakolta Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lappi on korostunut Autoliiton avustustapausten määrissä ennätyspakkasten takia, mutta avustusten kiire alkaa, kun kylmä yltää myös eteläiseen Suomeen, missä on eniten ihmisiä ja autoja. Autot hyytyvät tien varteen, kun pakkaset koventuvat. Myös uusissa autoissa esiintyy ongelmia, sillä moni tehdasasenteinen akku on liian heikko Suomen olosuhteisiin. Autoliitto kertoo, että vuoden 2026 ensimmäisen viikon aikana Autoliitto auttoi yli 1 600 autoilijaa, joiden matka oli keskeytynyt tai se ei ollut lainkaan päässyt alkamaan. Luku on 60 % enemmän kuin viime vuonna samana ajankohtana. Yleisin syy tiepalveluavun tarpeelle löytyy akusta, jonka kylmyys on hyydyttänyt. Viime aikoina Lappi on korostunut avustustapausten määrissä jopa yli 40 asteen pakkasten takia, mutta todellinen kiire alkaa aina kun kylmä yltää myös eteläiseen Suomeen, missä on eniten ihmisiä ja autoja. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy ”Ennakoimme tarpeita säätiedotuksista” Autoliiton verkostovastaava Eemeli Mäkinen kertoo, että ennakointi auttaa Suomen vaihtelevakelisissä olosuhteissa autoillessa ylisummaan mutta myös avustustarpeiden arvioinnissa. – Pystymme aika tarkasti ennakoimaan avustusmäärien kasvua säätiedotuksia seuraamalla. Viime vuoden alku oli melko lauha isossa osassa maata, kun taas nyt pakkaset ovat olleet tietyillä alueilla kovia. Mäkinen kuvailee, että tämän vuoden alku on kuitenkin ollut melko tavanomaisen talvikiireen aikaa. – Kun kaksi vuotta sitten rikottiin ennätyksiä, niin meillä oli vuoden ensimmäisellä viikolla yli 3 300 avustusta. Se oli jo aika hullunmyllyä. Ongelmana heikko käynnistysakku Mitä vanhempi on auton akku, sitä todennäköisempiä ongelmat ovat. Autoliiton tiepalvelun avustuksista kylmillä kelien avustuksista valtaosa liittyy 12 voltin käynnistysakun ongelmiin. Akku on syystä tai toisesta tyhjentynyt eikä kylmä akku varaa virtaa. – Nykyisin jopa alle vuoden ikäiset ajoneuvot tahtovat kyykätä 12 V akkujen takia kovissa pakkasissa, koska tehtaat asentavat uusiin autoihin aika heikkoja lyijyakkuja paremmin kylmää kestävien geeliakkujen sijaan. Tiedänkin tapauksia, jossa autonostajat vaihdattavat uuden auton saatuaan siihen heti geeliakun, Mäkinen kertoo. Apua talvisiin ajohaasteisin on saatavissa tavallaan jopa ennakolta. Mikäli akun kunto epäilyttää, sen voi käydä testauttamassa korjaamolla tai akkuliikkeessä. – Akku kannattaa testata ja vaihtaa jo ennen kuin ongelmia tulee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköautojen haasteena latauskaapeli Sähköautoihin liittyy monia ennakkoluuloja talviautoina, mutta turhaan. Yksi polttomoottoriautoista eroava tiepalveluavun tarve niistä kuitenkin löytyy. – Autamme vuositasolla paria sataa sähköautoilijaa, joilla latauskaapeli on jäätynyt tai muuten jumittunut autoon kiinni. Tämän vuoden ensimmäisellä viikolla tapauksia oli lähes puolensataa, Mäkinen kertoo. Sähköautojen avustustapausten määrä luonnollisesti kasvaa autojen määrän kasvaessa. – Monelta merkiltä löytyy kyllä keino kaapelin manuaaliseen vapautukseen, joka jäätymistapauksessakin auttaa, mutta usein se on paikassa, jonne on hankala päästä käsiksi. Autoliitto: näin ennakoit ongelmat Autoliiton kotisivuilla annetaan vinkkejä, kuinka ongelmien välttämiseksi voi ennakoida auton käytöstä. Jos polttomoottoriautoissa starttimoottori on esimerkiksi pyörittänyt normaalia laiskemmin jo lämpimillä keleillä, on enemmän kuin todennäköistä, että ongelmia on luvassa kovien pakkasten myötä. Akun tyypillinen käyttöikä on noin viisi vuotta. Akun vaihtaminen kannattaa jättää ammattilaiselle, joka tietää, millainen akku autoon kuuluu ja miten se on syytä asentaa. Usein auton järjestelmille on tarpeen kertoa testerillä, että autoon on nyt asennettu uusi akku. Akun vaihto edellyttää monesti myös samanaikaista virransyöttöä auton järjestelmiin. Tätä varten akkuammattilaisilla on omat erikoistyökalunsa. Autoliitto ohjeistaa, että verkkovirralla toimiva akun ylläpitolaturi on hyvä lisä, ja sen hankkimista kannattaa harkita varsinkin silloin, kun autolla tulee ajettua lähinnä lyhyitä matkoja. Keskeinen ongelma on, ettei kylmä akku kykene vastaanottamaan sen enempää ylläpitolaturin kuin auton omankaan laturin tuottamaa virtaa. Tähän löytyy ratkaisuksi tarvikevarusteena asennettava akkulämmitin. Lämmin akku sekä vastaanottaa että luovuttaa virtaa paremmin – myös lyhyillä matkoilla. Näin kutsut tiepalvelun avuksi! Autoliiton Tiepalvelu palvelee 24/7 ympäri vuoden. Apua saa Autoliitto-sovelluksella. Tiepalvelu on ilmaista Plus- ja Premium-jäsenille palvelun ehtojen mukaisesti. Jäsenten oma tiepalvelunumero löytyy jäsenkortista tai sovelluksen kohdasta ”Profiili & asetukset / Tietoja”. Jos ei ole Autoliiton jäsen, voi soittaa Autoliiton yleisen Tiepalvelun numeroon 0200 8080. Vastatun puhelun hinta: 1,93 € / min. Puhelu ja jonotus: mpm tai pvm. Tilatut palvelut ovat maksullisia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 31.8.2026 Testit Pikakoe: Black+Decker auton tavaratilan järjestäjä – yllättävän paljon tavaraa kapeaan tilaan 24.8.2026 Käytetyt autot Kahdeksanvuotiaan Audin moottori hajosi – autokaupan maksettava 3 500 euroa 22.8.2026 Testit Pikakoe: Kahden euron pussi ratkaisee yllättävän tavallisen autoilijan ongelman 21.8.2026 Autoilu Ilman lisärahaa kehnokuntoisten teiden määrä kasvaa – mutta käyvätkö Miljoonasateen riimit toteen? 17.8.2026 Liikenneturvallisuus Koululaisten turvallisuus on aikuisten vastuulla – myös niiden aikuisten, joilla ei ole omia lapsia 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 2.9.2026 Viikon arkistopoiminto Ennen taisi sittenkin olla paremmin: "lentävät autolautat" kuljettivat parhaimmillaan vuosittain jopa 50 000 henkilöautoa omistajineen Englannin kanaalin yli ilmateitse 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 28.8.2026 Lentokoneet Tel Avivissa on hangaari, jonka viimeisin huipputuote saa sekä Airbusin että Boeingin upouudet rahtikonemallit vapisemaan 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel