Bismarck, zeppeliinit, enigma, sukellusveneet… Saksan laivastomuseo perkaa saksalaisten vaikeaa suhdetta laivastoon

Saksan laivastolla ei ole hirveästi ylpeilyn aiheita, mutta sen museo Wilhelmshavenissa on silti kiinnostava. Historiasta löytyy aina yllätyksiä. Museon parasta antia ovat sen satama-altaasta löytyvät sota-alukset.

Jos ollaan matkalla Pohjois-Saksan kautta vaikkapa Pohjanmeren rannikolle, Wilhelmshaven osuu aika kivasti matkan varrelle. Matkaa Hampurista kertyy hieman reilu 200 kilometriä ja Bremenistä enää noin 100 kilometriä.

Museon sisätilat on jaettu neljään isoon huoneeseen. Yhdessä käsitellään Saksan laivaston alkuaikoja (1848–1914), toisessa maailmansotia sekä niiden välistä aikaa (1914–45) ja kolmannessa sotien jälkeistä aikaa aina nykypäiviin asti. Neljännessä on vaihtuva näyttely.

Katseet merelle ja merten taakse

Wilhelmshaven, pieni ja pikkunätti noin 75 000 asukkaan kaupunki Saksan Pohjanmeren rannikolla. Se on monen merellisen asian lisäksi myös Saksan laivaston kotisatama.

Saksan laivasto on perustettu niinkin myöhään kuin 14. kesäkuuta vuonna 1848. Kuten päivämäärä kertoo, Saksa lähti laivastokisaan melkoiselta takamatkalta. Alku olikin melko vaatimaton, ensimmäiset valmistetut "laivat" olivat vain tykeillä varustettuja purjeellisia isoja soutuveneitä.

Vaikka Saksalla on rantaviivaa pariinkin mereen, armeija on aina koettu Saksassa sen tärkeimmäksi asevoimaksi. Se juontaa tietysti juurensa preussilaiseen ajatteluun. Kun Saksa alkoi kiikaroida entistä enemmän siirtomaita ja siirtomaakauppaa 1800-luvulle tultaessa, oli selvää, että maahan tarvitaan myös moderni laivasto.

Edeltävillä vuosisadoilla laivoja oli rakennettu Saksassa aina tarpeen tullen rannikkoa suojaamaan, mutta pysyvää laivastoa tai laivasto-organisaatiolla ei saksalaisilla varsinaisesti ollut. Hansaliiton aikaan sakalaisten laivasto oli toki merkittävä tekijä Itämerellä. Liitto puolusti jäsenkaupunkejaan aikana, jolloin ei ollut vielä olemassa yhtenäistä Saksaa.

Saksan laivaston varsinainen tarina alkoi Wilhelmshavenin laivastotukikohdan perustamisesta 17. kesäkuuta vuonna 1869 – siis melko pian Pohjois-Saksan liiton perustamisen jälkeen. Tuon liiton perustuslainhan laati eräs Otto von Bismarck. Hänestä tuli samalla myös liiton kansleri. Liiton pohjalle rakennettiin vuonna 1871 Saksan keisarikunta.

Saksan suurin tukikohta

Kuten uutisia seuranneet tietävät, Saksan puolustusvoimat eivät ole tänä päivänä kovin merkittävä tekijä eurooppalaisella pelikentällä. Laivaston tukikohtana Wilhelmshaven on kuitenkin yksi isoimpia Euroopassa. Ja koska maavoimat ovat Saksassa niin pienet kuin ne ovat, Wilhelsmhaven on samalla myös Saksan suurin sotilastukikohta.

Tukikohdalla oli merkittävä rooli sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana, kuten myös noihin sotiin varustauduttaessa. Kaikki tämä selviää laivastomuseossa.

Koska saksalaiset lähtivät siis laivastokisaan takamatkalta, laivastoa alettiin varustaa pian saksalaisen sotafilosofian mukaisesti teknisesti ylivoimaiseksi. 1800-luvun lopulla kehitettiin esimerkiksi uusi torpedoveneiden tyyppi, jota seurasivat 1900-luvun alussa suuremmat torpedoveneet sekä sukellusveneet. Näistä toivottiin apua brittiläisen laivaston haastamiseen.

Myös ilmavoimiin panostettiin; ensin ilmalaivoihin eli Zeppelineihin ja myöhemmin lentokoneisiin.

Ensimmäinen ja toinen maailmansota

Saksa haastoi ensimmäisessä maailmansodassa tosissaan Britannian laivaston aiheuttaen tälle Skagerrakin taistelussa suuria tappioita. Se ei kuitenkaan riittänyt muuttamaan sodan kulkua, ja vuonna 1917 julistettu rajoittamaton sukellusvenesota toi lopulta Yhdysvallat mukaan sotaan. Tämä lopullisesti sinetöi Saksan kohtalon.

Sodan jälkeen Saksan asevoimille asetettiin lukuisia rajoituksia, mutta 1930-luvun edetessä Saksa alkoi varustautua yhä vahvemmin uutta sotaa varten. Tähän tarvittiin uusi laivasto. Varustelu alkoi tosissaan vuonna 1933 natsien tultua valtaan.

Resepti oli sama kuin ennen ensimmäistä maailmansotaa, tekninen etumatka.

Useamman ison saksalaisen sotalaivan menetys – Admiral Graf Spree 1939, Blücher 1940 ja Bismarck 1941 – ajoi varustelun lopulta kuitenkin kohti sukellusveneitä.

Kylmä sota ja jakautuneet laivastot

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa riisuttiin aseista. Saksan liityttyä Natoon 9. toukokuuta 1955 eli melko tasan 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen, alkoi myös Saksan merivoimien kasvu. Saksan roolina oli puolustaa NATO-maiden alueita Itämeren suulla ja suojella liittolaisten vahvistusjoukkojen kuljetuksia Pohjanmerellä sekä Pohjois-Atlantilla. Jotta Saksa pystyi tähän, sen laivastolle oli luotava myös melko isot ilmavoimat.

Muurin toisella puolen oli myös oma laivastonsa, joskin sen koko oli hyvin rajoitettu.

Museossa tämä kaikki historia tuodaan esiin dokumenttien, maalausten, valokuvien, elokuvien sekä hienojen ja lukuisten pienoismallien avulla.

Museossa on sisällä myös muutamia historiallisia esineitä: pienempiä aseita, univormuja, lippuja, laivakelloja sekä muita muistoesineitä. Tila on hieno, moderni ja valoisa.

Paras anti odottaa ulkona

Museon paras anti on silti ulkona odottavat sota-alukset, joiden sisälle pääsee kiertelemään melko vapaasti. Näin ollen museoon tutustumista ei välttämättä kannata jättää sadepäivän varalle.

Ulkotiloissa on esillä useita tykkejä, miinoja ja torpedoja. Huomion varastaa kuitenkin ensimmäisenä sisäänkäynnin edessä oleva ja laivaston väreissä oleva F-104 Starfighter. DDR:n kansanmerivoimilta on esillä Libelle-luokan pikavene on myös erikoinen.

Yksi mielenkiintoisimpia aluksia on 205 luokan sukellusvene (palveluksessa 1962–2005). Ja kuten aina sukellusveneiden kohdalla, sisällä on ahdasta eli se ei välttämättä sovellu ahtaan paikan kammosta kärsiville.

Satama-altaassa odottavat vierailua puolestaan Weilheim (Lindau-luokan miinanraivaaja, palveluksessa 1958–2000), S71 Gepard (143A-luokan ohjusvene, palveluksessa 1982–2016) sekä ohjushävittäjä Mölders (Lütjens-luokka, palveluksessa 1969–2003). Kannattaa aloittaa pienimmästä ja siirtyä sitten asteittain kohti isompia aluksia eli Mölders kannattaa jättää viimeiseksi.

Aluksien sisällä käy hyvin ilmi teknologinen kehitys, mutta myös se miten paljon tilaa miehistöllä oli. Mölders eli hävittäjä on jo aluksena sen kokoinen, että sen 334-henkinen miehistö toimi kuin pieni kyläyhteisö kaikkine tarpeellisine palveluineen.

Saniteettitilat ovat kaikissa laivoissa mielenkiintoisen ahtaita, kuten ovat myös keittiö- sekä nukkumatilat. Tekemistä ei laivoilla varmasti ollut liikaa, joten luppoaika kului monella varmasti kirjojen tai merimiesten perustaitojen kehittämisen parissa.

Ihastuttava Pohjanmeren rannikko

Kiersimme viime kesänä Saksan Pohjanmeren rannikkoa Hannoverista lainaan saamallamme toisen sukupolven Volkswagen Transporterin retkeilyversiolla. Maksumuurin takaisen jutun tuosta vuosimallin 1967 hippibussista voit lukea tästä linkistä. Varsinainen matkajuttu Pohjanmeren rannikolta ilmestyy ensi vuoden puolella.

Pohjanmeren rannikko on hieno matkakohde autolomalaisille ja tarjoaa rennon merellisen ilmapiirin lisäksi paljon kivoja kohteita ja hyvää ruokaa. Jokaisella maalla on lisäksi omat kulttuuripiirteensä, ollaan sitten Alankomaissa, Belgiassa tai Saksan puolella.

Museon kotisivut: https://www.marinemuseum.de/