30.11.2021 Ajoneuvot Buick visioi tulevaisuuden huipputila-autojaan – GL8 Flagship ja Smart Pod Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Buick kuuluu niihin autonvalmistajiin, joiden mielestä tila-auto elää ja voi hyvin. Siispä se esitteli Kiinassa kaksi kyseisen lajityypin konseptia: maanläheisen ja melko korkealentoisen. General Motors on eri merkkiensä kanssa hakenut viime vuosina paikkaansa autoilevassa maailmassa. Pontiacin lopullisen lakkauttamisen jälkeen on muun muassa seurannut totaalinen Euroopasta vetäytyminen Saabin, Chevroletin ja Opelin myötä sekä Australian toimintojen päättyminen. GM:n pääbrändit ovat aakkosjärjestyksessä Buick, Cadillac, Chevrolet ja GMC. Ne kuulostavat kaikki periamerikkalaisilta automerkeiltä, mutteivät välttämättä toisiinsa verrattuna loppujen lopuksi kovin erilaisilta sellaisilta. Chevrolet keskittyy laajasti Amerikan mantereeseen sekä joihinkin muihin yksittäisiin markkinoihin hyvin laajapohjaisella mallistolla. Cadillac on konsernin arvostettu luksusmerkki ja GMC puolestaan asettuu suv-/hyötyajoneuvomallistoineen johonkin siihen väliin, kattaen myynnillisesti Pohjois-Amerikan sekä Lähi-idän. Aivan yhtä perinteikkäällä Buickilla onkin riittänyt enemmän hakeutumista, mutta sillekin on löytynyt oma paikkansa, eritoten Kiinan suuntaan panostavana premium-merkkinä. Ohessa esiintyvät kaksi tila-autokonseptia saivat maailmanensi-iltansa vastikään Auto Guangzhou -tapahtumassa Kiinassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Smart Pod Concept Vehicle Jossain tuolla termosfäärin perukoilla liitelee Buick Smart Pod (”älykapseli”) -konsepti eli VIP-tason autonominen, sähköllä kulkeva auton ja loungen yhdistelmä. Jos ajopeli hoitaa itse itsensä määränpäähän, voi matka-ajan käyttää johonkin hyödylliseen. Se on Smart Podin idea. Laatikkomaisen käytännöllisesti muotoiltuun kulkuneuvoon astutaan lavean liukuoven kautta. Autolle saavuttaessa tuhannet mikroledit toivottavat tulijan suurieleisesti tervetulleeksi. Oven takaa avautuu matkustamo, joka on huomattavan avara ja valoisa. Innovatiiviseksi kutsuttu säleikkölasi päästää paljon valoa sisään, mutta vähän ulos. Istuimia tila-autossa on vain kaksi. Ne ovat erilliset, monen monituisilla mukavuuksilla varustetut, ja ne on mahdollista kallistaa lentokoneiden bisnesluokista tuttuun lie-flat -asentoon. Yksi hyvä tapa käyttää matka-aika hyväksi onkin lepohetken pitäminen. Matkustamon etuosassa on kojelaudan sijaan laaja taso sekä 50-tuumainen retina-näyttö; matkan aikana voi niin ikään hoidella bisneksiä. Matka saattaa taittua rattoisasti myös kukkia nyppimällä. GL8 Flagship Concept Vehicle GL8 Flagship -konsepti enteilee Buickin nykyisen, samaa nimeä kantavan, lippulaivatason tila-auton seuraajaa. Se on Buickin lippulaiva ja se on suunniteltu Kiinassa – kuka olisi vielä hetki sitten voinut uskoa? Suunnittelusta on tarkalleen vastannut Pan Asia Technical Automotive Center Shanghaissa. Se on GM:n ja kiinalaisen SAIC:in yhteisyritys. Sieltä on peräisin myös nykyisin tuotannossa oleva GL8 Flagship. Kuten todettua, Flagship Concept on jonkin verran lähempänä maata, ehkä siinä troposfäärin ja stratosfäärin rajalla. Perusmuoto on ihan tavallisesta, joskin suurikokoisesta, tila-autosta, futuristisin elementein toteutettuna. Nelipaikkainen sisusta huokuu jälleen kerran lippulaivatason materiaaleja, tyyliä ja ominaisuuksia. Istuimet ovat tässäkin laajasti mukailtavat, ja etuistuimia voi myös käännellä haluamiinsa suuntiin. Kaikkein perinteisimmän ratin on korvannut ohjain-tyyppinen ratkaisu, ja näyttöpinta-alaa riittää 30 tuuman verran. Sen lisäksi löytyy koko tuulilasin levyinen HUD. Toimintoja voi kontrolloida laaja-alaisesti myös puheohjauksella. Musiikkia soitetaan matkustajille päänojiin sijoitetuilla, tasokkailla kaiuttimilla. Kuvassa näkyvän teetarjottimen ansiosta autossa onnistuu perinteisen kiinalaisen teehetken vietto oikeaoppisin kuvioin. GL8 Flagship pitää sisällään laajoja autonomisen ajamisen toimintoja. Ja kyllä, lippulaiva voi ihan yhtä lailla olla myös tila-auto. Juuri nähdyistä konseptimalleista kumpikin tähyää sanalla sanoen korkealle. Lähde ja kuvat: Buick Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Käytetyt erikoisuudet – Buick Riviera Käytetyt erikoisuudet – Buick Skylark Huutokauppahelmet – Buick Super Estate Wagon Lincoln Zephyr hurmaa nimellään ja muotoilullaan – vain Kiinassa Cadillac Escala: Suurten johtajien konseptivaunu Ioniq Seven eli eräänlainen autonomisesti sähköllä liikkuva, itse itsensä siivoava olohuone Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 4.9.2026 Sähköautot Sähköautoja yhä enemmän, vaikka uusien henkilöautojen rekisteröinnit ennätysalhaalla 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja