19.1.2019 Ajoneuvot Caravan-messut 2019: matkailuautot – erottumista, erillisvuoteita ja esteettömyyttä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailuautojen valmistajat pyrkivät jatkuvasti erottumaan toisistaan, ja käyttäjä hyötyy tästä kekseliäisyydestä. Tarvikepuolen innovaatio puolestaan on näppärä nostin liikuntarajoitteisille. Mitä saadaan aikaan, kun matkailuauton perinteinen sisustus käännetään tavallaan päälaelleen? Vastaus: mukava lomakoti kahdelle hengelle. Hymer B-DL 534 Duomobilin innovatiivinen vuoderatkaisu juontaa juurensa erään saksalaisen pariskunnan yhteydenotosta valmistajaan. Nämä asiakkaat tahtoivat matkailuauton, missä kompromisseja muiden tilojen hyväksi ei ole tehty. Niinpä auton etuosaan, ohjaamon päälle, kehitettiin vuoteet kahdelle. Takaosassa – missä tavallisesti nukutaan – puolestaan sijaitsee mukava oleskeluryhmä. Vuoteen saa lepokuntoon simppelisti. Ohjaamon istuinten selkänojat käännetään kumoon, minkä jälkeen vuode laskeutuu alas sähkömoottorien voimin. Muun hyvän lisäksi auton pituutta on saatu kutistettua toisenlaisiin sisustusratkaisuihin nähden. Tämä on hyvä osoitus matkailuajoneuvoalan jatkuvasta kehittymisestä. Kilpailijoista pyritään erottautumaan kaikin mahdollisin keinoin, joten valmistajien suunnitteluosastoilla koneet käyvät kuumina. Ja jos innovaatio todetaan toimivaksi, samankaltaisia ratkaisuja päätyy monesti myös kilpailijoiden tuotteisiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Paremmin pakattu Retkeilyauto on matkailuautomaailmassa tämän hetken hitti, ainakin mitä tulee näiden kompaktien kulkupelien jatkuvasti kasvavaan markkinaosuuteen. Viime vuonna jo useampi kuin joka neljäs uutena myyty matkailuauto edusti tätä kategoriaa. Uusinta uutta Caravan-messuilla nähtiin Pösslin osastolla, missä esiteltiin kuuden metrin kokonaispituuden ja takaosan erillisvuoteet yhdistävä retkeilyauto Roadstar 600 L. Tämän tyyppisiin pitkittäin asennettuihin vuoteisiin on tuntuvasti helpompi kivuta kuin yleensä näin lyhyissä retkeilyautoissa nähtyyn poikittaiseen parisänkyyn. Erillisvuoteet, jotka ovat retkeilyautoissa olleet yleisesti kysyttyä tavaraa, mahdollistavat myös tavaratilan joustavamman käytön. Rulo-ovella toteutettu WC puolestaan kompensoi laajemman vuoteen aiheuttamaa tilahaittaa, joten saniteettitilojenkin käyttö käy sujuvasti. Liikkumisen vapauttaLiikuntarajoitteiset puolestaan ilahtuvat kotimaisen Welholiftin uudesta laitteistosta, joka mahdollistaa esimerkiksi pyörätuolilla kulkevan henkilön aiempaa vaivattomamman matkailuautoilun. Vastaavaa ei ole markkinoilla aikaisemmin nähty. Laitteisto koostuu eräänlaisesta henkilönostimesta, jonka avulla lomailija nousee autoon ja pystyy myös liikkumaan sen sisällä esteettömästi – vaikkapa yläsänkyyn tai WC- ja suihkutilaan. Toimenpide sujuu paitsi helposti, myös turvallisesti. Welholiftiä ohjataan sen varteen asennetulla kaukosäätimellä, joten avustajaa ei välttämättä tarvita. Selvänä etuna on myös se, ettei tilaa vievää pyörätuolia tarvitse ottaa matkailuautoon sisälle. Ja kun laitetta ei käytetä, sen voi pikaisesti irrottaa ja kätkeä istuinryhmän alle sijoitettuun säilytystilaan. Nostin on asennettavissa mihin tahansa matkailuautoon – myös kapeammalla ovella varustettuun. Pikakiinnikkeellä samaa laitteistoa voi käyttää myös henkilöautossa sekä kotona. Hintaa Welholiftille kertyy autosta riippuen reilut 10 000 euroa. Helsingin Caravan-messut ovat avoinna Messukeskuksessa pe 18.1.2019 klo 12–19 ja la-su 19.–20.1.2019 klo 10–18. Caravan-messujen kävijät pääsevät osallistumaan samalla lipulla Matkamessuille. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” 15.7.2024 Ajoneuvot Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa 14.7.2024 Ajoneuvot Tämä perä kuuluu Audi A5 Avantille – myös sähköinen A6 E-Tron sekä uusi Q5 mahtuvat aivan lähiaikojen uutuuskalenteriin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan