17.6.2024 Uutinen Etanolikonversion muuntotuki palaa käyttöön loppuvuodeksi – laki etenee eduskunnan käsittelyyn Teksti Sini Ylivakeri Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Etanolikonversion muuntotuki otetaan käyttöön heinäkuussa ja 200 euron tukea voi hakea vuoden loppuun asti, jos bensiiniauton muuntaa etanolikäyttöiseksi. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä, joka palauttaa etanolikonversion muuntotuen käyttöön lopuvuodeksi. Valiokunta hyväksyi esityksen sellaisenaan ilman muutoksia. Laki etenee seuraavaksi eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ja muuntotuki tulee käyttöön viimeistään heinäkuun alusta. – Autoilija saa siis 200 euron tuen, kun on päivittänyt bensiiniautonsa kulkemaan uusiutuvalla etanolilla ja muutoskatsastanut sen. Muuntotuet tulevat käyttöön heti kun laki astuu voimaan, ja se koskee lain voimaantulon jälkeen muutoskatsastettuja autoja, Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund kertoo. Tuen hakeminen on mahdollista 15.12. asti, joten auton päivittäminen etanolille kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Tälle vuodelle on käytettävissä noin 2,4 miljoonaa euroa jo aiemmin päätettyä siirtomäärärahaa, joka riittää noin 12 000 etanolikonversioon. Muuntotuen saaminen edellyttää auton muutoskatsastamista etanolikäyttöiseksi. Uudemmille, 1.9.2009 jälkeen käyttöönotetuille autoille vaaditaan muutossarjan valmistajan antama yhteensopivuustodistus kyseiseen autoon. Ennen muutossarjan hankkimista on tärkeää varmistaa myyjältä, että tämä pystyy antamaan tarvittavan todistuksen, sillä muuten muuntotukea ei voi hakea. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toiveena pitkäjänteinen ratkaisu – Olisimme tietenkin toivoneet pitkäjänteisempää päätöstä, joka olisi palauttanut muuntotuet lakiin pysyvästi ja niiden jatkamisesta olisi voitu päättää talousarviossa. Nyt näkymää on vain puoleksi vuodeksi eteenpäin. Lisäksi muuntotuen tasoa olisi pitänyt nostaa nykyisestä, Grönlund sanoo. Opposition edustajat ehdottivatkin valiokunnassa muuntotuen tason nostamista 350 euroon ja hakuaikojen pidentämistä, mutta hallituspuolueiden edustajat äänestivät muutosta vastaan eikä sitä hyväksytty. Grönlund vetoaa seuraavaksi liikenteen verotuksen uudistamiseen, sillä nykyinen verotusjärjestelmä ei kannusta siirtymään vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. – Käyttökustannukset ovat kuitenkin yksi suurimmista tekijöistä, joiden perusteella ihmiset valitsevat autonsa käyttövoiman. Uudistaminen tulisi tehdä teknologianeutraalisti siten, että kaikkiin päästövähennyskeinoihin kannustettaisiin tasapuolisesti, Grönlund sanoo. Esimerkiksi bioetanolikäyttöisen auton ajoneuvovero on sama kuin bensiinikäyttöisen. Lisäksi E85-polttoainetta verotetaan noin 40 senttiä enemmän litralta kuin Ranskassa, vaikka molemmat maat noudattavat samaa EU-sääntelyä. E85-polttoaine voisi maksaa huoltoasemalla alle euron litralta, jos niin vain päätetään. –Pelkästään yhteen keinoon nojaamalla liikenteen puhdas siirtymä on sekä hidas että kallis. Nyt olisi korkea aika ottaa kaikki keinot käyttöön ja kannustaa autoilijoita päästövähennyksiin tasapuolisesti. Lähde: Etanoliautoilijat ry Lue lisää Kaikki artikkelit 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista