6.12.2023 Ajoneuvot Euro NCAP: vuoden viimeisissä mm. 5-sarja, EV9, EQE SUV ja ID.7 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden viimeisessä testiryhmässä tutustutaan muun muassa BMW 5-sarjan, Volkswagen ID.7:n sekä Hyundai Konan ominaisuuksiin. Tuloslista vihjaa myös mielenkiintoisen VinFast VF8:n saapumiseen. Vuoden viimeisessä Euro NCAP -ryhmässä tutustutaan koko joukkoon uutuusmalleja. Sähkö on valttia myös uutuusmallien kirjossa, sillä vain Honda ZR-V on joukon ainoa, josta ei ole täyssähköversiota saatavilla. Hondakin on toki sähköistetty hybridivoimalinjan muodossa. Esitämme tulokset jatkossa taulukkomuodossa ja kerromme autokohtaiset huomiot niiltä osin, kun niihin on aihetta. Aikuisten suoja viittaa aikuismatkustajien turvallisuuteen ja lasten suoja mittaa turvaistuimessa olevan kuusivuotiaan ja korokeistuimella olevan kymmenvuotiaan turvallisuutta. Kevyen liikenteen suoja arvioi auton aktiivisia ja passiivisia ominaisuuksia suhteessa jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Ajoavustimet on Euro NCAP:in arvio autossa vakiona olevista kuljettajaa avustavista turvallisuusvarusteista ja niiden toiminnasta. AutomalliAikuisten suojaLasten suojaKevyen liikenteen suojaAjoavustimetYleisarvosanaBMW 5-sarja89%85%86%78%5 tähteäBYD Seal-U90%86%83%77%5 tähteäBYD Tang87%87%80%73%5 tähteäHonda ZR-V79%86%81%68%4 tähteäHyundai Kona80%83%64%60%4 tähteäKia EV984%88%76%83%5 tähteäMercedes-EQ EQE SUV87%90%80%85%5 tähteäSmart #390%86%84%85%5 tähteäVinFast VF876%89%77%79%4 tähteäVolkswagen ID.795%88%83%80%5 tähteäXpeng G985%85%78%78%5 tähteä Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy BMW 5-sarja Baijerilaisten ison sedanin uusi mallipolvi ei yllätä Euro NCAP:in raportissa. Auton tulosten merkittävimmät puutteet koskevat puutteellisesti toimivaa kuljettajan vireystilavalvontaa sekä autonomisen hätäjarrutusavustimen toimintaa peruutettaessa. BYD Seal-U BYD Sealin katumaasturiversio Seal-U jatkaa merkin vahvalla linjalla Euro NCAP:in syynissä. Kuljettajan vireystilavalvonnan lisäksi autonomisen hätäjarrutusjärjestelmän toiminta kohtaustilanteessa näkyivät voimakkaimmin auton tuloksissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy BYD Tang Kiinalaismerkin seitsemänpaikkainen katumaasturi Tang sai moitteet sivutörmäystilanteessa siitä, että siinä ei ole matkustajien välissä olevaa keskiturvatyynyä. Monien muiden automallien tapaan kuljettajan vireystilan valvonta ei täytä Euro NCAP:in vaatimuksia kovin hyvin ja autonominen hätäjarrutusjärjestelmä ei reagoi kohtaamistilanteessa. Honda ZR-V Hondan keskikokoinen crossover ylsi neljään tähteen. Autossa on etumatkustajien väliin tulevaa keskiturvatyynyä sivutörmäyksiä ajatellen, mutta sen toiminta oli puutteellista testattaessa. Autonominen hätäjarrutusjärjestelmä reagoi huonosti kevyeeseen liikenteeseen peruutettaessa ja katvealueen varoitus ei välttämättä reagoi oikein ohittavaan moottoripyörään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyundai Kona Hyundain pienehkön crossoverin toinen mallipolvi ylsi neljään tähteen. Etutörmäyskokeissa kuljettajan rintakehän suoja arvioitiin heikoksi, minkä lisäksi kojelaudan ja lannevyön yksityiskohdat pudottivat arvosanaa. Autonominen hätäjarrutusjärjestelmä ei reagoi risteystilanteessa pyöräilijöihin eikä Kona estä oven avaamista lähestyvän pyöräilijän eteen. Auto sai kuitenkin keskimääräistä paremmat pisteet kuljettajan vireystilan valvonnasta. Kia EV9 Kian uusi iso sähköauto ei anna juuri kerrottavaa, sillä auto suoriutui melko vahvasti jokaisella osa-alueella. Kuljettajan vireystilan valvonnasta EV9 sai jopa hyvät pisteet. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mercedes-EQ EQE SUV Myöskään Mercedeksen muhkea sähköcrossover EQE SUV ei yllättänyt tuloksien osalta. Auto on tosin melko aggressiivinen osapuoli keulatörmäyksessä. Autossa on etumatkustajien väliin tuleva turvatyyny sivutörmäyksiä ajatellen ja järjestelmä toimi oikein, mutta tehdas ei kyennyt toimittamaan tietoja tyynyn toiminnasta eri kokoisten matkustajien kohdalla. Auto sai heikot pisteet kuljettajan vireystilan valvonnasta. Smart #3 Smartin uusi tuleminen melkein 1 800 kiloa painavien perheautojen muodossa menee Euro NCAP:in osalta hyvin. Autossa on turvatyyny etumatkustajien välisen sivuheilahduksen estämiseksi, mutta sen toiminta jäi testeissä heikoksi. Autonominen hätäjarrutusjärjestelmä ei reagoi kevyen liikenteen kulkijoihin peruutettaessa. Kuljettajan vireystilan valvonnasta auto sai hyvät pisteet. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy VinFast VF8 Vietnamilaisen VinFastin VF8 ylsi neljään tähteen. Auto sai tasaisesti jonkin verran kritiikkiä etutörmäystesteissä muun muassa aggressiivisuudesta toista ajoneuvoa kohtaan ja kuljettajan reisisuojasta. Sivutörmäystesteissä etumatkustajien päät osuivat yhteen keskiturvatyynystä huolimatta. Autonominen hätäjarrutusjärjestelmä ei kykene reagoimaan auton takaa juoksevaan lapseen, mikäli kyseessä on yö. Kuljettajan vireystilan valvonnasta VF8 sai heikot pisteet useimpien muiden testattujen autojen tapaan. Volkswagen ID.7 VW:n uusi sähkömalli ylsi testiryhmänsä kärkikaartiin erinomaisella suorituksella. Autonominen hätäjarrutusjärjestelmä (AEB) ei reagoi kevyeeseen liikenteeseen peruutettaessa. Kuljettajan vireystilan valvonnasta auto sai myös pistemurusia parhaimpiin kilpailijoihin verrattuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Xpeng G9 Kiinalaisen Xpengin iso katumaasturi suoriutui Euro NCAP:in testipatterista hyvin. Keulatörmäyksessä kiinteään täysleveään esteeseen kuljettajan turvavyön lantiovyö päästi lantion luisumaan vyön ali, mistä G9 sai huonon tuloksen. Vireystilavalvonnasta Xpeng sai nolla pistettä. G9:n keularakenteet ovat monelta osin haastavat kevyen liikenteen kulkijoiden kannalta. Lähde ja kuvat: Euro NCAP Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 8.8.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: oi ihana kesä! 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla