24.4.2022 Ajoneuvot Fiat e-Ulysse on tasokas sähkötila-auto, joka desinfioi matkustamonsa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Naftaliinista kaivettu mallinimi on nyt istutettu Stellantiksen pakuperheeseen. Lopputulos osaa erottautua sisaristaan muun muassa kyvyllään desinfioida matkustamonsa. Stellantiksen yhtenäistetyn pakettiautoperheen ja siitä johdetun 8-paikkaisen tila-autoperheen uusin jäsen tulee Italiasta. Etukäteen paljastettu nimivalinta palautuu nyt vuosien jälkeen takaisin valokeilaan, pakettiautoversion tuodessa takaisin nimen Scudo. Antiikin Kreikan sankarin Odysseuksen mukaan nimettiin aiemmin kaksi sukupolvea Fiatin versioita eurovan -tila-autoperheessä. Nyt puolestaan Stellantiksen isojen tila-autojen perheessä on kaikkiaan viisi jäsentä, Fiatin lisäksi Citroënin, Opelin, Vauxhallin ja Peugeotin versiot. Täyssähköinen e-Ulysse on osa Fiatin (ja koko jättikonsernin) sähköistymissuunnitelmaa. E-Ulyssea on sekä valmistajan että autolehdistön puolelta markkinoitu hieman tasokkaampien lentokenttäkuljetusten, hotellien kuljetuspalveluiden ynnä muiden vastaavien käyttöön. Onhan mallin sähkösisaria toki myös taksikäytössä Suomessa asti, joten nekin apajat ovat varmasti auki, erityisesti hygieniasyistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pöpöt kuriin UV-valolla E-Ulyssen matkustamon voi järjestää parhaimmillaan 16 eri tavalla. Näin on seitsenpaikkaisen ”Living room”- eli ”olohuone” -konfiguraation kohdalla. Kyseessä on klassinen seurusteluryhmä, jonka keskellä on pöytä, 2020-luvulla tietysti kaikkine älylaiteliitäntöineen. Saatavilla on myös kahdeksanpaikkainen pikkubussimalli, jonka matkustamon voi järjestellä uudelleen 12 eri tavalla. E-Ulyssessä esiteltävä uusi mielenkiintoinen innovaatio on matkustamon desinfiointijärjestelmä. Tämä ilmiselvä pandemia-ajan lapsi nojaa UVC-valoon, joka tappaa itsekseen pinnoilta ja sisäilmasta valtaosan bakteereista ja viruksista, samalla kun hotellin kuljetuspalvelun asiakkaat nauttivat omaa UV-annostaan toisaalla. Muilta osin fakta on, ettei e-Ulysse erotu teknologisessa mielessä sisaristaan nimeksikään. Varusteet ovat laajalti samat ja sähköinen voimalinja nojaa samaan 100-kilowattiseen moottoriin ja 50- tai 75-kilowattituntiseen akustoon. WLTP-toimintamatka 330 kilometriä riittää jo moniin käyttötarkoituksiin. E-Ulysse vierailee Villa Sassissa. Italia on kulttuurillisesti maailman vaikutusvaltaisin maa, ja se tuottaa todennäköisesti kaikkinensa maailman halutuimmat ajoneuvot. Mutta Pohjois-Euroopassa eivät ole Italian autot menneet kehuttavasti kaupaksi enää ainakaan 15 vuoteen. Nyt Fiat sekä muut italialaismerkit elävät isoa muutoskautta. Isot murrokset usein ennakoivat muutoksia myös markkinoiden voimasuhteissa suuntaan tai toiseen. Alaspäin ei ole näillä leveysasteilla myynnillisesti enää paljon varaa mennä, joten Fiatilla ainoa tie täällä on ylöspäin. E-Ulyssellakin on tässä oma paikkansa täytettävänä, sillä se tulee ilman muuta myyntiin myös Suomessa. E-Ulysse Cappuccinolla. Lähteet: Fiat, Quattroruote.it Kuvat: Fiat Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se pysty 15.9.2026 Esittely Uusittu Volvo on XC60 on järjen voitto, vaikka sähköinen toimintamatka hätkähdyttää 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 11.9.2026 Sähköautot Pääkaupunkiseudulla voi pian nähdä Suomen ensimmäisen sähköambulanssin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa