5.6.2017 Ajoneuvot Fordin johtajistomylläkkä pistää hankkeet suurennuslasin alle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Fordin viime viikkojen johtajistomuutokset tuovat tulevaisuuden hankkeet ja laatukysymykset tiiviiseen tarkasteluun. Toukokuun loppupuolella tapahtunut Fordin johtajistoruletin pyöräytys pistää autojätin kaikki tulevat hankkeet tarkasteltaviksi. Erityisesti keskiössä ovat edellisen pääjohtajan, Mark Fieldsin, aloittamat liikkuvuus- ja autonomiahankkeet, joilla perinteikäs autovalmistaja halusi profiloitua liikkuvuusratkaisujen tarjoajaksi. Kulutetut miljardit ovat tosin tuottaneet hitaasti tulosta, joten sijoittajien lisäksi yhtiön johtokunnalta loppui pinna Fieldsin toiminnan suhteen. Fieldsin vuonna 2014 alkaneella hallintakaudella Ford menetti lähes 40% osakkeidensa arvosta. Lisäksi hermoja kiristivät päätöksenteon verkkaisuus, josta pyritään nyt eroon uudella rakenteella.Vielä päiviä ennen potkujaan Fields yritti vierittää johtokunnan paineet Fordin Amerikan toiminnoista vastanneen Joe Hinrichsin niskaan. Hinrichsin ansioihin kuuluu muun muassa Fordille avainasemassa olevan F-avolavamalliston uudelleensuunnittelu. Uudistetussa organisaatiossa Hinrichsin asemapaikaksi valikoitui maailmanlaajuisesta toiminnasta vastaava Global Operations.Nyt iäkkään autoyhtiön pääjohtajan valtikkaa heiluttaa Jim Hackett, joka tunnetaan tekniikasta ymmärtävänä muutosjohtajana. Hackettin edellinen iso komennus oli lähes Fordin ikäisessä huonekaluyhtiö Steelcasessa, jossa hän luotsasi toimistokalusteita myyvän yhtiön ajattelemaan tavaran sijaan asiakkaiden käyttötarpeita, vaikka tie ei ollut helppo. Viime vuodet Hackett on ollut Fordilla vastaamassa juuri uusista liikkuvuushankkeista Smart Mobility -osastossa.Jim Hackett tunnetaan kyvykkäänä muutosjohtajana.– En ole koskaan luottanut näin paljoa tulevaisuuteemme. Hyvät uutiset ovat, että pääsemme aloittamaan Markin valmistelemalta vahvalta pohjalta, kommentoi Fordin hallituksen puheenjohtaja Bill Ford. Ford vertasi Hackettia myös Alan Mulallyyn, joka luotsasi yhtiön läpi 2000-luvun lopun lamakauden. – Alan kaappasi sydämemme ja sai työntekijämme uskomaan, että he eivät vain voisi voittaa, vaan he myös voittaisivat. Luulen, että näette Jimissä paljon samaa. Jim on kulttuurisen muutoksen lähde.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTarkastelussa liikkuvuus ja laatuNyt Fordilla on käynnissä eräänlainen ideoiden kuherruskuukausi, jossa yhtiön jokaista toimialaa tarkastellaan selkeiden parannuskohteiden löytämiseksi.– Meiltä ei puutu pääomaa hyville ideoille, mutta ajan mittaan se pääoma täytyy ansaita niillä ideoilla, kommentoi tuore pääjohtaja Hackett.Eräs kritiikkiä kerännyt liikkuvuuspalvelu on yhteiskäyttöpyöriin perustuva Motivate.Tarkasteluun joutuvat siis ainakin Fieldsin aloittamat liikkuvuushankkeet, joihin kuuluu esimerkiksi kyytipalvelu Chariot ja San Fransciscossa toimiva yhteiskäyttöpolkupyöräohjelma Motivate. – Ehkä ei tarvitse pelaajana kaikilla liikkuvuuden osa-alueilla, pyörissä ja muissa, kommentoi LMC Automotiven ennustuspäällikkö Jeff Schuster.– Tuntuu, että Fields jätti valmistamisen ja päivittäiset tuotekehitysasiat vakionopeudensäätimen varaan, kommentoi puolestaan AutoPacificin analyytikko Dave Sullivan. Analyytikot ovat huomauttaneet, että Fordin kehittäessä tulevaisuuden tekniikoita yhtiö on unohtanut tuotekehityksen omalle tolalleen ja antanut samalla laadun laskea. – Laatu on jotain mitä tarkkailemme aina. Viime aikoina emme ole olleet erityisen tyytyväisiä joihinkin laatutuloksiimme. Kun puhumme operationaalisen erinomaisuutemme terävöittämisestä, tämä on hyvä esimerkki. Meillä on paljon tekemistä, ja osa siitä kohdistuu tälle alueelle, huomautti Bill Ford.Hallituksen puheenjohtaja Bill Ford ei ole täysin tyytyväinen yhtiön menestykseen laatumittareissa.Ford on luvannut tuoda markkinoille viisi uutta katumaasturia vielä vuosikymmenen loppuun mennessä ja vuoteen 2021 mennessä on luvassa 13 uutta sähköistettyä ajoneuvoa. – He yrittävät levittäytyä laajemmalle ja samalla muovata tuotteiden elinkaaria, mikä voi vaatia investointeja, Schuster jatkoi.Edes huonosti kannattavien Euroopan operaatioiden supistamista ei ole suljettu pois. Vaikka räväkimmät analyytikot ovat väläytelleet, että Ford saattaisi seurata General Motorsin jalanjäljissä ja poistua Euroopasta kokonaan, on todennäköisempää, että vahvasti Euroopassa toimiva autojätti kohdistaa jotain toimintojaan uudelleen.– Euroopan Ford on paremmassa jamssa kuin GM Europe. Arvelen myös, että Fordin perheellä on tunnesiteitä Eurooppaan. Ja vaikka he haluaisivatkin ulos, ainoa ostajaehdokas osti juuri GM Europen, kiteytti Bernsteinin analyytikko Max Warburton.Lähde: Automotive News Kuvat: Ford Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 11.2.2025 Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä: onko sinulla omia kokemuksia Mercedes-Benz W124 -korimallista? Kerro niistä meille! 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista