17.12.2018 Ajoneuvot Gasumille EU:lta 2,9 miljoonaa euroa – luvassa 14 uutta kaasutankkausasemaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaasutankkausasemaverkoston laajentamistyöhön Suomessa myönnetty tuki on myös askel yhtiön pohjoismaisen kaasuekosysteemin rakentamiseen. Euroopan unionin väylä- ja liikennehankkeiden Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe Facility) -hanke on myöntänyt Gasumille 2,9 miljoonaa euroa tukea kaasutankkausasemaverkoston laajentamistyöhön Suomessa, yhtiö kertoo. Uusia asemia tarvitaan vastaamaan kaasuautojen kasvaneeseen kysyntään. Gasumin mukaan kehtiystyö auttaa myös osaltaan saavuttamaan liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ILMO45-loppuraportissa linjattuja päästötavoitteita, jotka nostattivat varsin kiivasta keskustelua raportin julkaisuviikolla. Työryhmä nosti biokaasun merkittäväksi osaksi ratkaisua kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Myös kaasun jakeluinfrastruktuurin tulisi olla työryhmän mukaan asiakastarpeita vastaavassa kunnossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy – Myönnetty tuki mahdollistaa entistäkin paremmin kaasuinfrastruktuurin kehittämisen. Kasvanut kaasuajoneuvojen kysyntä on osoittanut, että lisäasemille on tarvetta. Biokaasun liikennekäyttö edesauttaa myös Suomen kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden saavuttamista, sanoo Jussi Vainikka, Gasumin biokaasuliiketoiminnan kehityspäällikkö. Tuki riittänee 14 aseman rakentamiseen Nyt myönnetty tuki kattaa yhteensä jopa 14 kaasutankkausaseman rakentamisen kansainvälisen TEN-T -ydinverkon alueelle Suomessa. Tuella on Gasumin mukaan vaikutusta muun muassa nesteytetyn maakaasun käyttöön raskaassa liikenteessä. Rakennettavien asemien joukossa on sekä nesteytetyn maa- ja biokaasun tankkausasemia raskaalle liikenteelle että paineistetun maa- ja biokaasun tankkausasemia henkilö-, jakelu- ja jäteautoille. Gasum on toteuttanut hiljattain muun muassa uudet tankkausasemat Saloon ja Vantaalle. Molemmat valmistuneet tankkausasemat ovat osa tuen saanutta hankekokonaisuutta. Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa lähivuosina kaiken kaikkiaan noin 50 asemaa Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Uudet tankkausasemat sijoitetaan logistiikkatoimintojen kannalta keskeisiin solmukohtiin, ja ne mahdollistavat nesteytetyn maa- ja biokaasun merkittävän käytön lisäämisen raskaassa liikenteessä. Uudet kaasuautomallit markkinan kasvun edellytyksiä Gasum on rakentanut pohjoismaista kaasumarkkinaa selkein toimenpitein. Suomeen on rakennettu kaksi LNG-tuontiterminaalia ja samalla yhtiö on vahvistanut merkittävästi LNG-toimitusketjuaan Pohjoismaissa. Ensimmäiset LNG-tankkausasemat sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa ja Vantaalla. Kysyntä lisääntyy yhtiön mukaan kovaa vauhtia myös henkilöautoilijoiden keskuudessa sekä esimerkiksi kuntien jakelu- ja kuljetusliikenteessä. Uudet kaasuautomallit eri ajoneuvoluokissa sekä laajentuva kaasutankkausasemaverkosto luovat osaltaan edellytykset liikennekaasumarkkinan kasvulle. Gasumin mukana parin vuoden aikana Suomeen rekisteröityjen kaasuautojen määrä on kasvanut selvästi: ennen vuotta 2017 kaasuautoja oli käytössä vain vajaa 2 000 kappaletta, nyt autoja on jo yli 6 000. Yhtiö korostaa, että ILMO45-työryhmän tavoitteeseen pääsemiseksi kaasuautojen määrää tulisi Suomessa kasvattaa merkittävästi lähivuosina. Näkemyksen mukaan Suomen teillä tulisi olla noin 130 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja noin 250 000 kaasuautoa vuonna 2045. Raskaassa kaluston osalta vastaavat tavoitteet ovat noin 6 000 kaasuautoa vuonna 2030 ja peräti noin 22 000 vuonna 2045. Kaasukäyttöisiä pakettiautoja tarvittaisiin vastaavasti 14 000 ja 41 000 kappaletta. Lähde: Gasum Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?