11.10.2025 Laivat Helsingin kansainvälinen risteilykausi jatkuu tänä vuonna jouluun asti – ja loppukauden kalusto on ihan yhtä Primaa Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander, Aida Cruises, NCL Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Monia erikoisia suunnitteluratkaisuja omaavan Norwegian Priman jälkeen kilpailijavarustamo Carnival tuo Helsinkiin yhteensä neljä AIDAprima-lastillista risteilyvieraita joulusesonkia aistimaan. Kansainvälinen risteilykausi alkaa Helsingissä yleensä huhti-toukokuussa ja on vilkkaimmillaan kesä-heinä-elokuussa, jolloin satamassa saattaa olla samaan aikaan useampi kuin yksi alus. Kausi yleensä päättyy viimeistään näihin aikoihin lokakuun alussa, mutta viime vuoden tapaan tänä vuonna se tulee jatkumaan aina jouluun asti. Kuitenkin, siinä missä viime vuonna risteilykautta jatkoi ehkäpä maailman kyvykkäin laiva, Le Commandant Charcot, joka ei ole fyysiseltä kooltaan kovinkaan suuri, tänä vuonna köytensä irrottaa Helsingin satamasta viimeisenä vasta jouluaaton aattona jopa 300-metrinen loistoristeilijä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy "Trendsetter" AIDAprima joulusesongiksi Itämerelle Saksalainen Aida Cruises on maailman suurimman risteilykonsernin Carnival Corporationin omistama risteilyvarustamo, jonka erottuva tavaramerkki ovat taiteilija Feliks Büttnerin suunnittelemat silmät ja suu sen laivojen keulassa. Aida on saksalaisena varustamona vakiovieras Itämeren risteilykohteissa. Helsinkiin yhtiö on aiemmin tänä vuonna tuonut sisarukset AIDAbellan, AIDAdivan ja AIDAmarin. Siinä missä melkeinpä kaikki muut isot loistoristeilijät kaikkoavat näihin aikoihin Karibialle ja muille lämpimämmille vesille, AIDAprima saapuu marras-joulukuuksi Itämeren pohjukkaan tuomaan risteilyvieraansa nauttimaan Pohjois-Euroopan kaupunkien joulukorttimaisemista - tai sitten vesisateesta ja loskasta, saapa nähdä. Joka tapauksessa matkustajat pääsevät nauttimaan joulusesongin tunnelmasta joulutoreineen ja -valoineen. Helsingin sataman aikataulun mukaan AIDAprima tulee vierailemaan Helsingissä 11. marraskuuta, 19. marraskuuta, 15. joulukuuta ja 22. joulukuuta. Tällä erää viimeisen kerran aluksen on määrä lähteä Helsingistä jouluaaton aaton yönä 23. joulukuuta kello 3. AIDApriman keula näytti vuonna 2016 melko oudolta, mutta nyttemmin ratkaisu on vallannut hurjasti alaa risteilijöiden suunnittelussa. Mitsubishin telakalta Japanin Nagasakista vuonna 2016 Aidalle luovutettu AIDAprima on varsinainen loistoristeilijämaailman "trendsetter". Sen myötä muotiin on palannut lähes vuosisadan jälkeen pysty keula, joka on sittemmin levinnyt suunnitteluratkaisuna kulovalkean tavoin lukuisiin uusiin loistoristeilijöihin, mukaan lukien Royal Caribbeanin Turussa rakennuttamaan Icon-luokkaan, siis maailman suurimpiin risteilijöihin. AIDAprima on tasan 300 metriä pitkä, ja sen bruttovetoisuus on noin 125 600 GT (vrt. Viking Grace 57 600 GT). AIDAprimaan mahtuu 3 250 matkustajaa. Joulusesongin risteilyn Helsinkiin tulee tekemään myös Fred Olsen -varustamon Borealis 15. - 16. joulukuuta. Norwegian Prima on täynnä omaperäisiä suunnitteluratkaisuja NCL eli Norwegian Cruise Line on nimestään huolimatta nykyisin täysin amerikkalainen, maailman neljänneksi suurin risteilyvarustamo, jonka samanniminen emoyhtiö omistaa lisäksi pari muuta pienempää risteilyvarustamoa. NCL on käynyt kuluvalla kaudella Itämerellä yhteensä kolmella eri aluksella. Norwegian Dawnilla yhtiö on käynyt Helsingissä useita kertoja kauden aikana ja sen sisaraluksella Norwegian Starilla yhden kerran. Lauantaina 11. lokakuuta NCL toi Helsinkiin tuoreen Prima-luokkansa avausaluksen Norwegian Priman, joka on luovutettu varustamolle Fincantierilta Italiasta vuonna 2022. Prima-luokan alukset ovat suunnittelultaan monella tavalla boksin ulkopuolelta ajateltuja loistoristeilijöitä. Kööpenhaminasta Helsinkiin saapunut Norwegian Prima suuntaa lauantai-iltana 11. lokakuuta kello 21 kohti seuraavaa kohdettaan, Tallinnaa. Jo heti kättelyssä voi huomata, kuinka Norwegian Priman keula ei ole pelkästään AIDApriman tavoin pysty, vaan peräti taaksepäin viettävä. Alusluokan suunnittelijoiden mukaan piirteen on tarkoitus parantaa aluksen käyttäytymistä avomerellä. Vieläkin selvempi irtiotto tavallisiin risteilijäkonsepteihin on ollut päätös sijoittaa Prima-luokan alusten koneet pituussuunnassa keskelle laivaa sen sijaan, että ne ovat selvästi laivan takaosassa. Aivan hitusen alle 300-metrisessä ja bruttovetoisuudeltaan 143 500 GT:n Norwegian Primassa on viisi Wärtsilän dieselkonetta, yhteisteholtaan 54 000 kilowattia ja ABB:n Azipod-potkurit. Norwegian Priman lippuvaltio on Bahama, kotisatama Nassau ja sen kummitätinä toimii laulajatar Katy Perry. Ulkoapäinhän koneiden sijoittelun laivassa voi helposti päätellä savupiipun sijainnin perusteella. Norwegian Primassa ne sijaitsevat todellakin aivan keskellä. Priman suunnittelijat NCL:llä ja Fincantierilla kertovat, että päätös sijoittaa koneet keskelle laivaa ovat antaneet lisävapauksia laivan tilasuunnitteluun, ja sillä on ollut vaikutuksensa laivan rakenteeseen sekä jopa sen kulkuun. Sen tilasuunnittelun näkökulmasta erikoista Prima-luokan aluksissa on muun muassa laivan päällirakenteen (englanniksi superstructure) kapeneminen kohti aluksen perää. Näin peräosassa olevat The Haven -kokonaisuuden sviitit ja muut tilat on kaikki saatu sijoitettua siten, että niistä on ikkunat ulos. Päällirakenteen kavetessa aluksen keskiosasta kohti perää on sen juureen jäänyt tila laajalle, laivan koko takapuoliskon kiertävälle promenade-tasolle, Ocean Boulevardille, joka näin sijaitsee ilahduttavan lähellä merta. Lisäksi yhtenä erikoisuutena promenadella laivan sivuilla, kuten myös ylimmällä kannella laivan perässä, sijaitsevat äärettomät altaat. Lähteet: Helsingin satama, Aida Cruises, Norwegian Cruise Line, Seatrade Cruise News Lue lisää Kaikki artikkelit 6.11.2025 Laivat Tallinkin Megastar ja MyStar siirtyvät vuoden sisällä kokonaan bio-LNG-polttoaineeseen reittiliikenteessään 31.10.2025 Laivat Tallink sai myytyä viimeisen nurkissaan pyörineen laivan, Sailorin – uutena omistajana Eckerö Link ja tulevana reittinä Naantali – Långnäs 28.10.2025 Laivat Eckerö Linen Finlandiasta tulee ensimmäisenä Tallinnan-laivana hybridi, kun siihen asennetaan lähikuukausina iso akku 26.10.2025 Laivat Helsingin Länsiterminaalin laajennusprojekti edistyy – homma vaatii erikoisjärjestelyjä, jottei laivaliikenne häiriinny 23.10.2025 Matkailu Onko tässä Turun halvin hotelliyö? 6.10.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: Silja Linen Aallotar oli kerrassaan käänteentekevä laiva vuonna 1972 4.10.2025 Laivat Tallink luopui ”rujoimmasta” rahtilaivastaan Regal Starista – yksi omalaatuinen laivahistoria jatkuu siis San Marinon lipun alla 21.9.2025 Laivat Helsingissä vieraillut amerikkalainen ohjushävittäjä USS Bainbridge on niin iso tähti, että elokuvassa sen rooliin piti palkata sisaralus 13.9.2025 Laivat Helsingin Katajanokan terminaalin laajennusprojekti alkaa – Silja Linen Tukhoman-liikenteen on tarkoitus muuttaa Katajanokalle 2032 mennessä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 6.11.2025 Moottoripyörät Honda CB1000F – aikakoneella 80-luvulle 5.11.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Opel valmisti ensimmäiset täyssähköfarmarinsa jo yli 30 vuotta sitten - ja kuinka ne vertautuvat nykyiseen Astra Electriciin 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 31.10.2025 Laivat Tallink sai myytyä viimeisen nurkissaan pyörineen laivan, Sailorin - uutena omistajana Eckerö Link ja tulevana reittinä Naantali - Långnäs 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan