28.11.2024 Uutinen Hybridi-ikoni Toyota Prius poistuu Suomen markkinoilta Teksti Aake Kinnunen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Malliston hybridisoitumisen myötä alkuperäiselle hybridimallille jäi liian pieni tila. Vielä vuosi sitten Vuoden Auto Suomessa 2024 -tittelistä finaalikuusikossa kisannut Toyota Prius poistuu Suomen mallistosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Toyota Auto Finlandin tiedotuspäällikkö Pekka Karvisen mukaan viimeiset autot on jo tilattu, eikä lisää ole tulossa.– Varmasti Prius olisi ollut harkintalistalla asiakkaillamme, mutta toivomme, että mallistosta löytyy muuta tilalle, Karvinen kertoo HS:lle.Viidennen sukupolven Toyota Prius tuli melkoisen muodonmuutoksen saattelemana Suomessa myyntiin vain lataushybridinä. Ruotsissa ja Norjassa sen esittelyä ei koskaan tapahtunut. Vastaava lataushybridivoimalinja löytyy myös toisen polven Toyota C-HR:stä. Vuoden aikana automalli on käynyt kaupaksi noin 300 kertaa, mikä on myyntitilastojen kärkisijasta kamppailevalle Toyotalle vähän. Esimerkiksi Corollaan ero on yli 16-kertainen. Alkuperäisellä Toyota Priuksella oli 2000-luvun taitteessa merkittävä rooli japanilaisvalmistajan hybriditekniikan lipunkantajana, josta tekniikka laajeni pian myös muuhun mallistoon. Tila-automainen möhkelö keräsi myös Hollywood-tähtien suosion vihreän imagonsa avulla ennen sähköautojen yleistymistä. Lue myös Toyota Prius -sukupolvista kertova klassikkojuttumme viidennen polven esittelyn yhteydestä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.1.2024 Ajoneuvot NACTOY-voittajat ovat selvillä – Toyota Prius on nyt yhden päässä hattutempusta 17.11.2022 Ajoneuvot Viidennen sukupolven Toyota Prius on tehokas lataushybridi – paljon muutakin menee kertaheitolla uusiksi 15.7.2019 Ajoneuvot Auringonottoa kattokennoilla: Toyotan prototyyppi lataa Priusta jo yli 40 km päivävauhdilla 30.11.2018 Ajoneuvot Toyota Prius saa lisää vetovoimaa: malliuudistuksen yllätyksenä neliveto 13.2.2017 Ajoneuvot Maistiainen: töpseliin tykästynyt Toyota Prius Plug-in Hybrid 1.5.2016 Ajoneuvot Japanilainen Prius on vihreämpi – Toyotan ekoväri pitää auton viileämpänä 27.3.2016 Ajoneuvot Toyota Prius Plug-in – pistokehybridin uudet kujeet 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 28.12.2023 Ajoneuvot Klassikko: Toyota Prius – pojasta polvi paranee 8.10.2023 Ajoneuvot Koeajo: Toyota Prius – ekoikonin uudet kuteet 14.8.2023 Ajoneuvot Koeajo: Toyota Prius Plug-in Hybrid – hybridijohtajan uusi rooli johdossa 19.6.2023 Ajoneuvot Maistiainen: Toyota Prius PHEV – makeampi rooli 24.1.2023 Ajoneuvot Maistiainen: Toyota Priuksen 5. sukupolvi – sähköauto polttomoottorilla 20.5.2019 Ajoneuvot Koeajo: vetoapua sähköavulla – Toyota Prius AWD-i 29.5.2017 Ajoneuvot Koeajo: johtosulkeiset – Toyota Prius Plug-in Active 22.2.2017 Ajoneuvot Koeajo: Tavoitteena viimeiset 10% – Toyota Prius Plug-in Active Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 27.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti alkaa: Dacia Duster 4x4 – järkirakkautta ensisilmäyksellä 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 27.3.2025 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – ylpeästi maalaistollo 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”