Jäähyväiset solateille: Col de l’Iseran

Ennen niin tärkeät kulkuväylät ovat nykyisin pyöräilijöiden, motoristien ja autoseikkailusta nauttivien kesäisiä elämyskohteita.

Majesteettisesti 2770 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Col de l’Iseran – yksi Alppien ja Ranskan korkeimpia päällystettyjä solateitä – on vetäytymässä talviunille. Ja niin on moni muukin yli 2500 metrin korkeudessa sijaitseva sola.

Tänä vuonna kevät ja alkukesä olivat vielä poikkeuksellisen kylmiä ja märkiä, joten Col de l’Iseran avattiin liikenteelle vasta 24. kesäkuuta. Näin ollen se ehtii olla auki vain reilut kolme kuukautta. Toki ne tärkeimmät kolme kuukautta, kun turistit ovat olleet liikkeellä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tour de France

Jos Col de l’Iseran kuulostaa tutulta, olet ehkä seurannut joskus Ranskan ympäriajoja tai tunnet niiden historiaa. Sen vuoristoetapit taistellaan Alpeilla, ja Col de l’Iseran on ollut useamman kerran paikka, jossa on tehty isoja eroja. Viimeksi pyöräilyn eliitti on polkenut pohkeet hapoilla Col de l’Iseranin maisemissa vuonna 2019, joskin silloinkin huono sää aiheutti erikoistoimenpiteitä.

Ranskan ympäriajojen tuoma julkisuus on kuitenkin aiheuttanut sen, että Col de l’Iseran on monelle tosissaan pyöräilyä harrastavalle eräänlainen miehuuskoe. Siksi solan molemmilla puolilla on pyöräilijöille virstanpylväitä, jotka kertovat etäisyyden huipulle, korkeuden ja seuraavan kilometrin keskimääräisen kaltevuuden.

Kohtelias autoilija antaa kiltisti tilaa autoilijalle, ja ohittaa tämän riittävällä turvavälillä. Ja koska solatiet ovat tunnetusti kapeita, joskus oikeaa ohituspaikkaa joutuu odottamaan tovin. Siksi näillä teillä on etenkin vilkkaimpana lomasesonkina ruuhkaa.

Jylhä, jylhempi, jylhin

Col de l’Iseran on hieman syrjässä, ja Suomesta katsottuna tietysti erittäin syrjässä. Se ei varsinaisesti osu luontevasti kenenkään reitin varrelle. Toki perillä voi nauttia muustakin kuin pelkästä autoilusta, sillä alueella on tarjolla runsaasti erilaisia ulkoilma-aktiviteetteja.

Ja kyllä itse tiekin on sen verran hieno, että se jo yksistään riittää syyksi pienen koukkauksen tekemiseen. Suomessa on tunnetusti vähemmän mahdollisuuksia nautiskella syheröisistä vuoristoteistä.

Pohjoisen suunnasta, Bourg-Saint-Mauricesta lähdettäessä tie kulkee ensin ylös alas vähitellen jylhenevän metsän keskellä. Matkan varrelle jää jo lyhyitä tunneleita sekä lumivyörykatoksia. Yhtäkkiä oikealla siintää sinistä. On saavuttu Lac du Chevril -järvelle. Sen toisessa päässä on massiivinen pato. Auto siis parkkiin ja vapaamuotoista maisemien ihastelua. Ilma on viilentynyt jo selvästi.

Kun matka taas jatkuu, pian eteen tulee Val d’Isère; monille suomalaisillekin tuttu hiihtokeskus. Kesäaikaan se tarjoaa hyvän starttipaikan solatien valloitukseen, jos joku tarvitsee yösijaa. Eritasoista majoitusta on tarjolla runsaasti.

Val d’Isèren kylä sijaitsee jo lähes 2000 metrin korkeudessa eli lähestytään puurajaa. Kylä on myös yllättävän iso, jo lähes pieni kaupunki. Jos polttoainetankki näyttää turhan tyhjää, nyt kannattaa tankata. Seuraavalle huoltamolle on matkaa.

Kun Val d’Isère jää taakse, maisemat senkun vain jylhistyvät. Matkaa tehdään laaksossa, jonka jyrkkenevää seinämää pitkin kivutaan vähitellen ylöspäin. Näin tie koostuu pääosin pitkistä suorista ja vain muutamista neulansilmämutkista. Matka taittuu leppoisammin kuin monella jyrkemmällä solatiellä. Autolla liikuttaessa matkustajilla on siis mukavampaa.

Kun puut loppuvat ja maisema avartuu, silmien eteen avautuu hieno panoraama. Edessä olevien ja yli 3600 metriin yltävien vuorenhuippujen takana on jo Italia. Pohjoisessa, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsee puolestaan Alppien korkein vuori, 4809 metrin korkeuteen yltävä Mont Blanc.

Solatien huippua kohti tie jyrkkenee, ja mutkien määrä kasvaa. Korkean paikan kammosta kärsiville tekee pahaa, ettei tien reunassa ole monessa kohtaa lainkaan minkäänlaista muuria tai aitaa. Kannattaa siis pysytellä tiellä. Ja jos tien yli singahtaa itsetuhoinen murmeli, sitä ei kannata väistää ainakaan kovin isoilla ohjausliikkeillä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nousuvoittoisesti

Autoilijalle ja motoristille nämä mäet ovat helppoja. Kaasujalka ei liikoja rasitu. Käsivaihteistolla varustetun auton kanssa etenevien kytkinjalka saa toki pientä treeniä. Sankareita ovat sen sijaan pelkän lihasvoiman kanssa etenevät, heidän sinnikkyyttä on pakko ihailla.

Yhteensä Bourg-Saint-Mauricesta lähdettäessä matkaa Col de l'Iseranille kertyy 48 kilometriä. Tuona aikana tie nousee 1955 metriä. Keskimääräinen nousujyrkkyys on 4,1 %. Viimeisen 15 kilometrin matkalla Val-d’Isèrestä kohti solan huippua tie nousee 895 metriä tasaisesti keskimäärin kuuden prosentin nousulla.

Solan päällä näkymä ympäröiville vuorenhuipulle salpaa hengen: Grande Sassière (3747 m), Tsanteleina (3608 m) ja Albaron (3637 m) katsovat majesteettisesti syrjäiselle solatielle eksynyttä turistia. Aiguille Pers (3428 m) on myös vaikuttava, ja siellä voi hiihtää kesälläkin. Toki jo korkeus tuntuu myös hengityksessä. Näin syksymmällä ylhäällä voi olla jo lunta. Ja keli voi tunnetusti vaihtua vuorilla nopeastikin.

Kun maisemia on ihasteltu aikansa ja vedetty hetki happea, sitä voi käydä hörppäämässä kahvit tai syömässä lounaan pienessä ravintolassa. Myös matkamuistoja on tarjolla.

Heille, joilla on ylimääräistä energiaa, voi puolestaan suositella pientä happihyppelyä näissä upeissa maisemissa. Tietysti säävarauksella. Auringonpaisteessa kaikki näyttää leppoisalta, vesisateessa ja pilvien seassa kuljettaessa luonnon voima on läsnä selvemmin. Huonolla tuurilla sumu voi peittää myös kaiken alleen, jolloin hulppeat näkymät pysyvät piilossa.

Ja pelkkää alamäkeä

Solan toisella puolen lasketellaan sitten 32,9 kilometriä Lanslebourg-Mont Cenis’iin. Tie on autosta ulos katsottuna aika lailla yhtä jyrkkä molemmin puolin solan huippua, mutta pyöräilijät tietävät eteläpuolen tieosuuksien olevan jyrkempien.

Samoin solan eteläpuolella olevan laakson vehreämmillä seinämillä on helpompi bongata hienoja vesiputouksia. Vuolaimmillaan ne ovat normaalista alkukesästä, kun ylempänä oleva lumi vielä sulaa. Myös Alpit ovat alkukesästä kauneimmillaan, kun niityt kukkivat ja kaikkialla on rehevää ja vehreää.