26.5.2018 Ajoneuvot Jaguar harkitsee: lisää urheiluautoja katumaastureiden vastapainoksi Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Katumaastureista huolimatta jaguarilaisten sydämet sykkivät urheiluautoille, joten uuden F-Typen lisäksi saatetaan nähdä myös uusi XK. Jaguar on ollut viime vuosina hyvässä nosteessa, kiitos yhtiön rohkean laajentumisen katumaasturisegmenttiin. F-Pace vastasi viime vuonna jo kahdesta viidesosasta Jaguarin myyntiä. Lisäksi mallistoon kuuluu E-Pace ja lähiaikoina saapuva sähkömaasturi I-Pace. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Jaguarilla uneksittaisi urheiluautoista. Vaikka isompi XK poistui mallistosta 2014, on pienempi 2012 esitelty F-Type ollut yhtiölle onnistuminen myyntimäärien lisäksi imagollisesti. Vaikka myyntimäärät eivät ole olleet järisyttäviä muuhun mallistoon verrattuna, on F-Type kestänyt aikaa hienosti ja malli on jopa kasvattanut myyntiään Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Imagollisesti F-Typellä on ollut iso rooli muistuttaa markkinoita Jaguarin urheiluautoperimästä aikana, jolloin se laajensi mallistoaan katumaastureihin. Samalla se on houkutellut uusia asiakkaita merkin pariin. – F-Type on ollut iso menestys. Rakastamme urheiluautoja – ja käytän monikkoa aika tarkoituksellisesti. Nähtäväksi jää tapahtuuko se koriversiona vai jotenkin muuten, mutta sanotaan toistaiseksi, että urheiluautot ovat tärkeitä meille, kertoi JLR:n tuotestrategiasta vastaava Hanno Kirner brittiläiselle Autocar-lehdelle. Kuvassa kutistettua XK:ta muistuttava F-Type SVR. Myös Jaguarin pääsuunnittelija Ian Callum on usein puhunut halustaan kehittää urheiluautojen tuoteperhe. Viime vuonna muotoilijavelho kertoi Autocarille, että haluna olisi kehittää F-Typen lisäksi todellinen 2+2-paikkainen, joka voisi olla uudelleensuunniteltu XK. Kyseessä lienee kuitenkin uusi projekti, joten siitä tuskin kuullaan ennen vuotta 2021. Oman lukunsa mallistosuunnitelmiin tekee JLR:n strategia pohjarakenteen suhteen. F-Type perustuu vielä kattavasti modifioituun versioon vanhan XK:n pohjalevystä ja kaunis F-Type on itsekin uusintaiässä ensi vuoden paikkeilla. Kirner haluaisi JLR:n uudelta pohjalevyrakenteelta myös joustavuutta erilaisiin voimalinjoihin. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, päteekö tämä myös urheiluautoihin, sillä niiden perusrakenteet eivät välttämättä taipuisi lataushybridin tarpeisiin. – Uskon ehdottomasti, että sähköinen urheiluauto tulee jonain päivänä, mutta uskon myös, että tulossa saattaa olla erilainen vaihe akun ja moottorin yhdistämisessä. Jaguarilla voin sanoa vain, että jatkamme urheiluautoihin panostamista, Kirner linjasi. Uuden F-Typen ja mahdollisen uuden XK:n uskotaan luottavan JLR:n Ingenium-moottoriperheeseen. Luvassa olisi siis 2,0-litrainen turboahdettu nelisylinterinen moottori, josta saadaan 300 hevosvoimaa. Kutoskoneissa uusi musta olisivat JLR:n rivikutoset, jotka korvaisivat nykyisen F-Typen Ford-peräiset V6:t. Lähde: Autocar Kuvat: Jaguar, Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Jaguarin päämuotoilija Ian Callum Moottorille: ”Suunnittelussa täytyy olla rehellinen itselleen!” Jaguar-pomo: Vaikka ala muuttuu nopeasti, V8 säilyy Nelisylinterinen kissapeto: Jaguar F-Type ei kuitenkaan kesyynny Kevyt meikki kaunottarelle – Jaguar F-Type saa faceliftin Jaguar F-Type SVR – 575 elämää äänekkäämpää hevosvoimaa Lue lisää Kaikki artikkelit 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 – ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 15.1.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e on merkille vielä hurjempi loikka tuntemattomaan kuin sedan-sisarensa, mutta onneksi ulkonäköasiat ovat tässäkin tapauksessa kunnossa 11.1.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz CLA on epätavallinen Vuoden auto Euroopassa – ei kuitenkaan yhtä epätavallinen kuin edellinen titteliin yltänyt Mercedes, W116 11.1.2026 Hyötyajoneuvot Kurkistus suljettujen ovien taakse – näin Renault kehittää hyötyajoneuvojaan 5.1.2026 Ajoneuvot Tuuletatko autosi säännöllisesti talven aikana? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Taycan 4 – sähkö ja ajohanskat sopivat samaan autoon 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt