6.9.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Lada Samara Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vain 3 200 kilometriä rullattu vuosimallin 1998 Lada Samara on todellinen erikoisuus. Kaiken kukkuraksi kyseessä on Suomessa valmistettu ”Baltic”. Uuden etuvetoisen mallin kehitystyö alkoi jo 1970-luvulla. Vuonna 1984 esitelty Lada Samara olikin edistyksellinen tuote Neuvostoliitosta. Nyt jälkikäteen voi kyseessä lopulta olleen tuotteiden VAZ-2108, VAZ-2109, VAZ-21099 ja VAZ-2115, jotka ilahduttavan yksinkertaisesti Samarana tunnettiin. Samara tuli korvaamaan Fiat 124 -pohjaista takavetoista Žhigulia, joka olikin hitaasti ikääntynyt ikävällä tavalla. Uusi Samara oli, aiemmin Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa vierailleen, Lada Nivan jälkeen toinen valmistajan omaa suunnittelua ollut automalli. Joidenkin mielestä mieleen tulee Nissan Cherry, mutta oikeastaan yhtä lailla voisi puhua viistoperäisten Talbotien muodoista eikä kumpikaan osuisi erityisen lähelle.Etuvetoinen Samara oli julkaisunsa aikaan verrattain edistynyt tuote, mutta senkin elinkaari venyi lopulta kovin pitkäksi.Samara on tunnettu myös siitä, että moottorin suunnittelussa apua ostettiin Porschen insinööritoimistolta. Tiedä häntä kuinka suurella rahalla Porschelta pyydettiin apua, vai kattoiko rahasumma lähinnä luvan mainita Stuttgartilaisten nimen. Joka tapauksessa markkinoille 1980-luvun puolivälissä tullessaan kyseessä oli kilpailukykyinen tuote. Se onnistui pärjäämään Suomessa joissakin autolehtien vertailuissa.Samaraa valmistettiin muutaman vuoden ajan myös Suomessa. Uudenkaupungin autotehtaalta uhkasi loppua asiakkaat, mutta lopulta Valmet onnistui tekemään sopimuksen Ladan Saksassa toimineen tytäryhtiön Euro-Ladan kanssa.VAZ-2109-pohjainen Samara Baltic syntyi Uudenkaupungin autotehtaan ja Euro-Ladan yhteistyöstä.Syntyi VAZ-2109-pohjainen Samara Baltic, jota myytiin perusmallin lisäksi myös paremmin varusteltuna Baltic GL -mallina. Jälkimmäinen ei tarkoittanut Galvanoituja Listoja, vaan VAZ-2115-mallin tyylin kasvojenkohotusta auton molemmissa päissä. Ensimmäiset Eurosamarat valmistuivat Uudestakaupungista vuonna 1996, mutta ostajia ei löytynyt odotetulla tavalla. Hinta nousi varsin korkeaksi Venäjällä valmistettuihin yksilöihin verrattuna, joka ei ainakaan helpottanut kaupantekoa. Lopulta valmistus päättyi aiottua aiemmin ja autojen määrä jäi alle neljännekseen alkuperäisestä tavoitteesta. Samarasta on valmistetty myös villimpiä vaihtoehtoja. Samara Cabriolet merkitsi kaksiovista avomallia ja tätäkin hurjempi on Samara EVA. Jälkimmäinen on keskimoottorinen ralliauto, jota suunniteltiin S-Ryhmään. Vain 3 200 kilometriä mittariinsa kerännyt Samara on todellinen erikoisuus.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Lada SamaraMikäli viime viikolla Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa vieraili vähän ajettu Peugeot 404 Coupé, niin tällä viikolla laitamme paremmaksi. Lempäälässä myynnissä oleva Lada Samara Baltic on kerännyt mittarilukemakseen vaivaiset 3 200 kilometriä. Kuvien perusteella kuntokin vastaisi väitettyä. Tämän mallin 1,5-litrainen nelisylinterinen moottori tuottaa 52 kilowattia tehoa käsivalintaisen vaihteiston kautta etupyörille jyystettäväksi.Katsastushistoriasta ei ole tietoa, sillä tätä yksilöä ei ole vielä edes rekisteröity Suomeen. Auto on myyty alunperin Saksaan ja vaikka se on tullut vuonna 2015 Suomeen, ei sitä ole koskaan rekisteröity tänne.Moottorina on bensiinikäyttöinen 1,5-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, jonka huipputeho 52 kilowattia (71 hv) saavutetaan kierrosluvulla 4800 kierrosta minuutissa. Huippuvääntö 118 newtonmetriä on tarjolla jo aiemmin (2800 1/min). Voima välitetään etupyörille manuaalivaihteiston kautta.Sisätilat ovat pääosin hyvin harmaat eikä leikkisyyttä juuri löydy.Ulkovärinä on Baltic-teemaan istuva tumma sininen, jolle oranssit vilkut luovat kontrastia. Mustia muoviosia on vähän, mutta nykyään niiden mainostettaisiin henkivän sporttisuutta. Kevytmetallivanteet voi unohtaa, sillä peltivanteita päällystetään pölykapselein. Sisätilojen puolella hyydytään harmaampaan ilmeeseen. Verhoilukankaat ja kojelauta yhdistelevät konservatiivisuutta, mutta kovin muoviselta näyttävää jalopuulistaa sentään löytyy. Ylivoimaisesti auton huomiota herättävin yksityiskohta on lasinen kattoluukku.Autoon asennettu lasinen kattoluukku tuo kuitenkin pienen häivähdyksen valoa ylhäältä.Auton kerrotaan olleen yhdellä omistajalla koko Saksassa viettämänsä ajan ja Samaran luvataankin olevan huippukunnossa. Ostaja saa matkaansa alkuperäisen huoltokirjan lisäksi myös varapolttimorasian. Tämä tarjous on varsin ainutlaatuinen, mutta hintapyyntikin on kieltämättä sen mukainen.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: unholaan jäänyt 2010-luvun Škoda-pakettiauto Praktik 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 14.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: enää virtuaalisesti suomalainen Karma Revero 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat – ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 9.4.2025 Ajoneuvot Selvitys: oma auto hajosi, mutta minkälaisen sijaisauton saa tilalle? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: Ford F-550 Super Dutyn verran Martin itseluottamusta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 19.4.2025 Ajatuksia autoista Kiitos lupauksista Jaguar, nyt teidän pitää enää lunastaa ne 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous