22.12.2021 Liikenne Kysely vakuuttaa: 700 000 sähköisen auton tavoite saavutettavissa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Sähköautot houkuttavat – jos hankintatukisummat riittäviä ja julkiset latausjärjestelyt saadaan kuntoon. Suomen kunnianhimoiseksikin arvioitu tavoite 700 000 ladattavasta ajoneuvosta vuoteen 2030 mennessä on saavutettavissa, jos on uskominen tuoreen kyselytutkimuksen tuloksia. Rambollin Taloustutkimus Oy:llä teettämän kyselyn mukaan koko Suomen tasolla 42 prosenttia vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä siitä, että sähkö- tai hybridiauto on omassa taloudessa liikkumisvälineenä vuoteen 2030 mennessä. Samaisen kyselyn perusteella sähkö- tai hybridiautojen omistaminen keskittyy hyvin vahvasti pääkaupunkiseudulle, etenkin Espooseen, Vantaalle ja Kauniaisiin, sekä muihin suurimpiin kaupunkeihin. Muualla Suomessa ajetaan edelleen lähes yksinomaan polttomoottoriautoilla. Kysely antaa selkänojaa käynnissä olevalla liikenteen käyttövoimamurrokselle ja kansallisille liikenteen päästöjen vähentämistavoitteille. ‒ Tämän tutkimustuloksen nojalla voimme arvioida, että kansallinen tavoite 700 000 ladattavasta ajoneuvosta vuoteen 2030 mennessä olisi täysin saavutettavissa. Usein tavoitetta on kritisoitu jopa liian kunnianhimoiseksi, mutta suomalaiset ovat varsin halukkaita hankkimaan sähkö- tai hybridiauton, kunhan muutamat perusedellytykset täyttyvät, Rambollin älykkään liikenteen johtaja Markku Kivari arvioi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköajon edullisuus houkuttaa Hybridi- tai sähköauton hankkineiden tärkeimpinä ostokriteereinä kyselyn mukaan korostuvat kokonaisedullisuus, hyvä ajokokemus sekä ilmastotekijät. Epäluuloisuuttakin ilmenee. Hybridi- ja sähköauton kanssa koettuja haasteita ovat olleet etenkin julkisten latauspisteiden vähyys, markkinoilla oleva pienempi autovalikoima sekä vaivattoman latauspisteen puuttuminen kotoa tai työpaikalta. Käytettävyyden helppous puhuttelee Innostusta sähkö- tai hybridiauton ostamiseen lisää erityisesti juuri auton latausmahdollisuus: 55 prosenttia vastaajista valitsisi seuraavalla kerralla autoa ostaessaan sähkö- tai hybridiauton, mikäli auto olisi mahdollista ladata päivittäin kotona tai omalla pysäköintipaikalla. Auton akun toivotaan kuljettavan saman matkan kuin polttomoottoriauton tankillisen ja akun tulisi toimia mahdollisimman tasaisesti kesät talvet. ‒ Liikkumisen varmuus ja ajoneuvon käytettävyys ovat kyselyyn vastanneille tärkeimmät kriteerit, kun tehdään ostopäätöstä sähkö- tai hybridiautosta. Myös hintaan ja verotukseen liittyvillä asioilla on vaikutusta, mutta vähemmän kuin käytettävyydellä ja helppoudella, Kivari taustoittaa. Toiveissa 9 000 euron hankintatuki Auton hankintahinnalla on eniten merkitystä alle 35-vuotiaiden keskuudessa sekä talouksissa, jotka hankkivat seuraavan auton todennäköisesti hintaluokasta 15 000–30 000 euroa. Tutkimuksessa kysyttiin myös sitä, millainen sähkö- ja hybridiautojen hankinnan tukimalli olisi vastaajalle mieluisin. Kyselyn perusteella suomalaisia puhuttelee eniten Saksan malli eli suora enintään 9 000 euron tuki sähköauton hankintaan. Kyselyyn vastanneista neljä viidestä (81 prosenttia) nosti suoran valtion tuen kolmen toimivimman keinon joukkoon tukea siirtymää sähköautoiluun. Hieman yli puolet eli 55 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kannatti myös tuontisähköautojen verottomuutta. ‒ Kyselyn perusteella sähköisen liikenteen yleistymiseen vaikuttaa vahvimmin käytettävyys ja helppous. Erityisesti naiset, opiskelijat, alle 35-vuotiaat, akateemiset ja kerrostaloissa asuvat vastaajat nostivat tukikeinona esiin 100 prosentin tuen julkisten latausasemien rakentamiseen, Kivari kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Julkinen liikenne ei palvele kaikkialla Kyselyn tuloksista on kiteytettävissä, ettei julkisesta liikenteestä ole autoilun korvaajaksi koko Suomessa: valtaosa suomalaisista ei edelleenkään koe voivansa merkittävissä määrin korvata oman auton käyttöä julkisella liikenteellä. Kyselyn mukaan Helsingissä, Turussa ja Tampereella julkinen liikenne nähdään muuta maata useammin mahdollisuutena korvata omalla autolla ajaminen. Sama koskee muita liikkumisvälineitä, kuten yhteiskäyttöautoja, polkupyöriä tai muita sähköavusteisia ajoneuvoja. Vain 18 prosenttia vastaajista uskoi, että ei tarvitse autoa päivittäisenä liikkumisvälineenä vuodesta 2030 eteenpäin. Näin kysely tehtiin Ramboll on kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys, joka teetti sähkö- ja hybridiautoihin liittyvän Taloustutkimus Oy:llä, ja se toteutettiin Taloustutkimuksen online-paneelissa 10.–15.11.2021 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1 061 ajokortin omistavaa, 18–70-vuotiasta Manner-Suomessa asuvaa henkilöä väestöä edustavalla näytteellä. Tulokset on painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, iän, ja asuinalueen perusteella Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Ramboll a:2:{i:0;s:6:"103929";i:1;s:5:"90084";} Lue lisää Kaikki artikkelit 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 9.1.2026 Testit Pikakoe: Kenwood DRV-A310W – hillitty mutta monipuolinen liikennekamera liikennetilanteiden tallennukseen 9.1.2026 Uutinen Jälleen kumoa-painiketta, nyt aina 2017 asti: Thomas Ingenlath palaa Volvon päämuotoilijaksi 9.1.2026 Yleinen Kia EV2 tähtää kokoaan isommaksi uutuudeksi alle 30000 euron sähköluokkaan 9.1.2026 Uutinen Tässä ovat suosituimmat työsuhdeautot – vuoden 2025 tilastot julki 8.1.2026 Uutinen Loppuvuoden kiri ratkaisi – Tesla Model Y nousi sähköautojen vuoden 2025 ykköseksi vasta kalkkiviivoilla 7.1.2026 Uutinen Nämä olivat suosituimmat automallit vuonna 2025 – kympin kärjessä kolme sähköautoa 7.1.2026 Autoilu Toyota piti pintansa uusien autojen markkinalla – kakkostilan ratkaisi saksalaismerkin laaja mallisto 5.1.2026 Uutinen Vuoden 1956 Fiat Bartoletti 306 -lavetin historiaan kuuluu muun muassa Formula 1, Shelby, Lotus ja elokuvarooli Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 12.1.2026 Autoilu Käytetyt autot käyvät kaupaksi hurjalla tahdilla – markkina kymmenkertainen uusiin verrattuna 13.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: oliko tässä vuoden 2025 erikoisin onnettomuus – herneliirto yllätti autoilijan 12.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: niskalenkki talvesta kuusipyörävetoisella Can-Am Outlander -traktorimönkijällä 11.1.2026 Käyttötesti Škoda Elroq ja sähköautoilua keskisuomalaisittain 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 6.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko tämän kuvassa olevan auton? 12.1.2026 Lentokoneet Näyttää siltä, että maailman neljänneksi suurin lentoyhtiö China Southern on avaamassa suorat lennot Pekingistä Helsinkiin - tietenkin oikaisemalla 6.1.2026 Laivat Muistatko Viking Linen Olympian, myöhemmän St. Peter Linen Princess Anastasian? - on myynnissä netissä 25 miljoonan euron hintaan 12.1.2026 Autoilu Käytetyt autot käyvät kaupaksi hurjalla tahdilla – markkina kymmenkertainen uusiin verrattuna 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 19.12.2025 Kuluttajat Auton alumiinivanteet murtuivat yllättäen – kuluttaja teetti materiaalitutkimuksen, maahantuoja kiistää tulokset 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 27.12.2025 Laivat Tältä näyttää 35 vuoden ikään ehtinyt Silja Serenade vähemmän perinteisessä juhlavalaistuksessa 30.12.2025 Laivat Tuskin edes Disney olisi tätä voinut itse käsikirjoittaa, mutta se osti maailman 11. suurimman risteilyaluksen romumetallin hinnalla, ja tuo sen pian liikenteeseen