Maistiainen: Harley-Davidson Forty-Eight Special – nautintoaine

Jotakin uutta, jotakin vanhaa, lainattua ja sinistä. Morsiamen pukeutumisen lisäksi tämä pätee myös Harley-Davidsonin tapaan luoda uusia malleja.

Harrikan koeajo on aina päräyttävä kokemus, mutta siitä kirjoittaminen on aina yhtä vaikeaa. Lähteäkö mukaan valmistajan hypetykseen jokaisen mutterin suunnittelun ja muotoilun maagisuudesta, vai ollako kriittinen tehon ja ajettavuuden suhteen.

Totuus löytyy siitä välimaastosta, kun asettuu Harrikan kuljettajan paikalle ja nauttii fiiliksestä miettimättä asioita liian ruusunpunaisesti tai liian kriittisesti.

Tälle kaudelle Harley-Davidson julkaisi kaksi uutta versiota Sportsterista, Iron 1200 ja Forty-Eight Special -mallit. Niissä molemmissa on haettu inspiraatiota 70-luvun tyylistä.

 Forty-Eight Special – poikkeaa odotuksista

Pienikokoinen Peanut-tankki yhdistettynä korkeaan Tallboy-ohjaustankoon ja eteen siirrettyihin jalkatappeihin. Kun tähän lisätään minimalistisuus koko suunnittelussa, ei odotusarvona ole kovinkaan mukavuuspainotteinen lopputulos.

Juuri siksi uusi Forty-Eight Special yllättääkin positiivisesti, että se on aivan jotakin muuta kuin etukäteen voi odottaa.

Lipuminen hiljaa rantabulevardia pitkin sujuu ilman ongelmia ja ajoasento tuntuu mukavalta. Ei ehkä sellaiselta että siinä voisi matkustaa auringonnoususta iltahämärään asti, mutta Special ei olekaan matkapyörä.

Sekä etu- että takajarru ovat sopivan tunnokkaita. Ei teholtaan sporttipyörien jarrujen luokkaa, mutta ei Specialilla ajetakaan radalla eikä polvi maassa.

Jousitus nielee kohdalle osuvat epätasaisuudet riittävän hyvin, ei taaskaan sporttipyörien herkkyydellä mutta käyttötarkoitukseen nähden riittävän hyvin.

Kun lähdetään kiihdyttämään mutkatielle, niin vääntöä ja voimaa on riittämiin.

Ja jälleen kerran on aivan turha verrata Harrikan ominaisuuksia mihinkään muuhun merkkiin tai malliin, sillä olennaista on fiilis ja kuljettajan hymyn leveys. Ja ne ovat molemmat kohdallaan.

Sopiva lisä mallistoon

Amerikkalaisikoni on jälleen tuonut yhden hienon lisän mallistoonsa ilman, että sen olisi varsinaisesti tarvinnut tehdä mitään suuria teknisiä uudistuksia.

Runko ja moottori perustuvat Sportsterin aiempiin malleihin. Uutuus on saatu aikaan ajoasentoa muokkaamalla ja hakemalla grafiikoihin vaikutteita 1970-luvulta.

Lopputulos on tunnistettava Harleyksi ja Sportsteriksi, mutta silti on omalla tavallaan uudenlainen yhdistelmä.

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: H-D