6.8.2015 Matkailu Matka: Heinolan parhaat palat Heinolan vesitorni Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Nelostietä Etelä-Suomessa ajavan kannattaa keventää kaasua Heinolan kohdalla ja koukata ohitustieltä kaupunkiin. Tarjolla on kesäisiä elämyksiä koko perheelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Taidetta Dorkin puistossa Linja-autoaseman läheltä, kaupungin keskustan laitamilta löytyy kokonainen puisto täynnä riemastuttavaa ja ajatuksia herättävää nykykansantaidetta. ITE-taiteilija Vesa Väänäsen käsissä metallista ja romusta syntyvät työt vetoavat vauvasta vaariin. Puistossa teoksia saa tarkastella lähietäisyydeltä, muutamaa jopa koskea. Puiston laidalla sijaitsevan työhuoneen tuntumassa saattaa hyvällä tuurilla jopa päästä seuraamaan taiteilijaa työssään. Ulkoilmanäyttelyssä ei ole varsinaisia aukioloaikoja, joten vierailuajankohdan voi sovittaa oman aikataulun mukaan. Teoksiin ja taiteilijaan voi tutustua ennakolta netissä: www.ite-vaananen.net Lintutarhan siivekkäät Heinolan lintutarha Heinolan lintutarha sai alkunsa jo vuonna 1963 kun puistotyönjohtaja Anthony Bosley ja vaimonsa Mirja lahjoittivat lintunsa Heinolan kaupungille. Lintutarha ei ole perinteinen eläinpuisto, sillä sen suojissa tapahtuu myös merkittävää lintujen hoitotoimintaa. Esimerkiksi liikenteessä kolhuja saaneet linnut saavat hoidon ja toipumisen myötä uuden mahdollisuuden luonnossa. Takaisin luontoon suuntaavia lintuja ei esitellä yleisölle, mutta nähtävää riittää ilmankin. Tarhan vakiasukkaista bongattavia kuuluisuuksia ovat toisinaan sanavalmiiksi heittäytyvä korppi nimeltään Julli, nokallaan vuorovaikutusta yleisöstä esiin koputteleva celebesin papukaija Otto ja tuoreimpien hittibiisien tahtiin tanssiva valkokakadu Kaija. Lintulammen rannalla voi seurata siipirikon joutsenparin romanssia. www.heinolanlintutarha.fi Paikallisia makunautintoja Heilassa Heila Lähiruokaan ja paikallisiin makuihin erikoistunut Heila tarjoaa tuoreita makuelämyksiä lautasella ja myymälässä Heinolan pohjoisen liittymän tuntumassa nelostien varrella. Yli 95 prosenttia myynnissä olevista tuotteista on peräisin alle sadan kilometrin etäisyydeltä. Palveleva lihatiski hakee vertaansa koko seutukunnalla. Vihannesten, oman leipomon leivonnaisten ja lahjatavaroiden lisäksi laajaan valikoimaan kuuluu myös sahtia ja tilaviinejä. Kesän marjasesongin talteen poimiminen käy vaivattomasti lähiruokalounaan lomassa pihan toripöydältä. www.heilan.fi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vesitornin hulppeat maisemat Heinolan vesitorni Korkealle Heinolan ylle kurkottava vesitorni on kaupungin paras paikka nauttia ympäröivästä maisemasta. Vuonna 1951 rakennetun pyöreän tornin huipulla palvelee näköalakahvila, jonka ikkunoista aukeaa esteetön näkymä kaikkiin ilmansuuntiin. Ylös 45 metrin korkeuteen pääsee vaivattomasti hissillä. Vesitornia ympäröivä mäntymetsän varjostama puistoalue on varattu koirien ulkoiluttamiseen. www.cafetorni.fi Taidemuseon aarteet Heinolan taidemuseo Heinolan taidemuseo on jo aarre itsessään. Rakennukset ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta ja vuosisatojen saatossa alkuperäinen empire-tyyli on saatu säilytettyä. Vakituisesti esillä on ministeri P. J. Hynnisen Taidesäätiön kirjaston 4 000 arvokkaan niteen kirjakokoelma sekä Sprangerin ja Henry Lönnforsin 1700–1900 luvun posliinia esittelevät kokoelmat. Kesäkauden vieraileva taiteilija Heinolan taidemuseossa on muun muassa multimediateoksista, valokuvista ja maalauksistaan tunnettu nykytaiteilija Marita Liulia. www.heinola.net Komediaa kesäteatterissa Heinolan kesäteatteri 15-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Heinolan kesäteatteri tarjoaa komedian ystäville elämyksen. Jaakko Saariluoman ohjaaman Ulkomaalainen-näytelmän päärooleissa on nimekäs näyttelijäkaarti: Anu Sinisalo, Ulla Tapaninen, Iikka Forss, Antti Lang, Jari Pehkonen, Taisto Oksanen ja Eero Saarinen. Nopean toiminnan, väärinkäsitysten, salaisuuksien ja verbaalihuumorin varaan rakentuvan näytelmän luvataan kutittavan nauruhermoja takuuvarmasti. Puistomaisemaan sujuvasti sulautuva teatteri on katettu, joten kesäsään oikut eivät juuri vaikuta teatterielämykseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Harjupaviljongin vohvelit Harjupaviljonki Valitseeko täytteeksi makeaa vai suolaista, on makuasia, mutta Harjupaviljongissa vohvelia ei missään tapauksessa kannata ohittaa. Herkutteluun puitteet tarjoava upea puupaviljonki on rakennettu vuonna 1900. Terassilta avautuva maisema on mainio, mutta sen ihasteleminen onnistuu paremmin vasta ensimmäisen vohvelin jälkeen. Viileämmällä kelillä kahvittelu sujuu näyttävissä puitteissa myös sisätiloissa tai suojaisella verannalla. www.harjupaviljonki.fi Siltasaaren idylli Ripaus keskieurooppalaista kahvilakulttuuria ainutlaatuisen jokimaiseman ympäröimänä ja suussa sulava nimikkoleivos. Jo näistä syistä kannattaa suunnata Siltasaareen, Jyrängön kulttuurimaiseman keskelle. Café Kailasta parempia puitteita kahvittelulle on kaupungista vaikea keksiä. Tarvittaessa vierailijoille järjestyvät myös petankki-kuulat puistopeliin ja kalastusluvat ympäröiviin virtavesiin. www.kailas.fi Romua ja romantiikkaa Romua ja romantiikkaa Jos kokoelmasta puuttuu klassikkoastia, mökiltä retroa henkivä astiasto tai kotoa keskustelua herättävä nostalginen sisustusesine, kannattaa poiketa keskellä kaupunkia sijaitsevaan Romua ja Romantiikkaa -liikkeeseen. www.facebook.com/romuajaromantiikkaa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lääninkivalteri Aschanin talo Lääninkivalteri Aschanin talo Kaupungin keskustassa sijaitseva keltainen puutalo pihapiireineen tarjoaa aikamatkamahdollisuuden muutaman vuosisadan taa. Entisen Kymenkartanon läänin virkamies Aschanin koti on säilytetty suurelta osin 1700-luvun lopun alkuperäisessä asussaan. Keittiö on toki remontoitu 1800-luvulla ja ikkunoihinkin lisätty noihin aikoihin toinen lasikerta, mutta elämystä nämä muutokset eivät himmennä. www.heinola.net Teksti ja kuvat: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 30.11.2025 Matkailu Yli 5 000 merenelävää – Englannin suurin akvaariokeskus kutsuu rauhoittumaan 29.11.2025 Matkailu Kungfun syntysijoilla kapitalismin aikana – Dengfengin Shaolin-luostari 29.11.2025 Laivat Kotimaiset jouluperinteet kunniassa Eckerö Linen aluksella 28.11.2025 Kotimaanmatkailu Tahko tarjoaa pohjoisen elämykset keskellä Suomea 28.11.2025 Laivat Valkoisten laivojen joulupöydissä syödään 7 000 kiloa graavilohta 27.11.2025 Laivat Punaisten laivojen joulupöydässä käy 200 000 matkailijaa 26.11.2025 Laivat Suositut Visbyn ja Riian risteilyt jatkuvat ensi kesänä – aluksena Victoria I 23.11.2025 Matkailu Bismarck, zeppeliinit, enigma, sukellusveneet… Saksan laivastomuseo perkaa saksalaisten vaikeaa suhdetta laivastoon 22.11.2025 Matkailu Moderni ja monipuolinen Hampuri puupaalujen varassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.12.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Toyota C-HR Plug-in paljastaa hyviä ja huonoja puoliaan myräkässä 5.12.2025 Koeajo Koeajo: Peugeot e-5008 AWD – kohtuuhintainen seiskapaikkainen 4.12.2025 Koeajo Koeajo: BMW iX3 – kapeammin munuaisia, leveämmin autoa 5.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Moottorin käytetyn Toyota Priuksen huutokauppa päättyy tänään – kuinka korkealle vanhan ekoauton hinta nousee? 5.12.2025 Uutinen Teslan hintapommi – Model 3 Standard kilpailee jo kiinalaishalpisten kanssa 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 1.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Audi RS 6 Sedan 5.0 V10 Quattro - paino sanalla sedan 3.12.2025 Uutinen Mercedes-Benz tekee U-käännöksen – luksusbrändin tilalle jälleen ostettavia automalleja 30.11.2025 Laivat Jättiristeilijöistään tunnettu Royal Caribbean aikookin vaihteeksi lanseerata pienemmän laivaluokan - tavoitteena mahtua eksoottisempiin kohteisiin 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon?