13.10.2018 Ajoneuvot Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – Ford Ranger Raptor Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhdysvaltain – ja ajoittain myös koko maailman – myydyin automalli on Fordin mahtipontinen avolava F-150. Vuodesta 2010 siitä on ollut myynnissä raivopäinen tehoversio, F-150 Raptor. Nyt eurooppalainen pikkuveli on halunnut tehdä saman perässä. Ford Ranger on jo parikymmentä vuotta vastannut merkin avolavojen saatavuudesta Euroopan mantereella. Se on paljon pienempi ja maltillisempi kuin isoveljensä F-150 isoveljineen, päättyen aina F-750:een, joka on käytännössä jo isohko kuorma-auto.Vaikka Ranger on isoveljiään pienempi, se ei silti ole eurooppalaisessa katukuvassa mikään pieni auto. Ranger kilpailee luokassaan kovien nimien, kuten Toyota Hiluxin, Nissan Navaran ja Volkswagen Amarokin kanssa, ja ne ottavat toisistaan mittaa erityisesti täällä pohjoisen Euroopan metsissä. Myyntikilpailua johtaa monessa Euroopan maassa juuri Ranger.Juuri siellä Ford Ranger onkin omimmillaan, nimittäin metsämiehen uskollisena apulaisena. Myös monet hevostilat, maanviljelijät, metsästäjät sekä kaivinkoneurakoitsijat ovat löytäneet avolava-Fordin. Sellaisia on ostettu myös muuhunkin kuin työkäyttöön, onhan näin maskuliininen, etenemiskykyinen ajoneuvo omiaan herättämään naapureissa mielenkiintoa, ja miksei myös oivallinen veturi vaikkapa asuntovaunulle.Tosiaan, perusvarusteinen, aina nelivetoinen Ranger 2,2-litraisella dieselillä maksaa reilut 34 000 euroa, ja sillä saa vetää 3 500 kilon perävaunua ja kahlata 80 sentin syvyisessä vedessä.Mutta. Auto on rekisteröity pakettiautoksi, siispä suurin sallittu nopeus on 100 km/h, eikä meno muutenkaan erityisemmin päätä huimaa. Tähän ongelmaan on nyt onneksi saatu ratkaisu.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMetsurin unelmaHannoverin hyötyajoneuvomessut, IAA, järjestetään parillisina vuosina. Nimensä mukaisesti näillä messuilla ei nähdä mitään loistokkaita superautokonsepteja vaan paino on hyötyautoissa. Se on siis valmistajien tilaisuus näyttää tuotteidensa erinomaista kuljetuskapasiteettia, käytettävyyttä, taloudellisuutta ja ergonomiaa sekä tulevaisuuden visioita Euroopan kuljetusyrittäjille. Joskus voi kuitenkin hyvällä syyllä vähän irroitella.Juuri niin teki Fordin hyötyauto-osasto tuodessaan paikan päälle tämän vuoden IAA:han Ranger Raptorin. Sillä ajaessa voi unohtaa arkisen puurtamisen ja keskittyä ottamaan kaikki teho irti yli 200-heppaisesta tuplaturbodieselistä, ja auton huimista maasto-ominaisuuksista. Raptor taitaa olla nyt metsurien unelma. Virallinen Euroopan ensiesittely puolestaan tapahtui Gamescom-pelimessuilla Kölnissä elokuussa.Ranger Raptorin olemuksen voi kiteyttää kaikkein parhaimmin Terrain Management System -ajotilojen esittelyllä. Viisi tilaa kuudesta on jokaisesta luksusmaasturista tuttuja tiloja, joilla auton ominaisuuksia hienosäädetään soralle ja hiekalle ja päiväkotireissulle.Sitten on Baja-mode, joka tekee Raptorista raivokkaan aavikkoralliauton.Muskeliauto 28 sentin maavarallaFord Ranger Raptor luotiin juuri tuon viimeisenä mainitun ajo-ohjelman vuoksi, joten kaikilla muilla moodeilla voisikin heittää vesilintua.Samaa kieltä puhuu myös auton itsevarma olemus, jossa on hyvin tuttuja piirteitä muihin Raptor-perheen jäseniin verrattuna. Näitä ovat esimerkiksi täysin uudelleen muotoiltu, jyhkeä ja hyvin suojattu etupuskuri, joka yhdessä korkeamman maavaran kanssa parantaa kohtauskulmaa, tummanpuhuvat yksityiskohdat, vahvat pyöränkaaret, jättimäiset renkaat sekä maski, jossa Fordin perinteikäs ovaalimerkki on korvattu valtavalla muotoon upotetulla tekstillä. Etupuskurin alla on suuri alumiininvärinen 2,3 senttiä paksu pohjapanssari, joka tukee Rangerin jo ennestään vahvoja suojauksia.Raptor-tekstejä on viljelty ympäri autoa, suurin teksti on lavan kyljessä, lisää muistiinpanoja on kirjattu auton sisälle mattoihin ja etuistuinten selkänojiin.Myös sisätilat poikkeavat tavallisesta Rangerista ja -lava-autosta. Rämäpäistä rallihenkeä edustavat urheiluistuimet sekä muutamat pienemmät yksityiskohdat, Raptorin tietynlaista hienostuneisuutta puolestaan tummanpuhuva nahkaverhoilu vaaleilla raidoilla.Kaikkien varusteiden määrää ja valinnaisuutta ei vielä meille Eurooppaan tuotavien mallien kohdalla tiedetä, mutta uskokaamme sen olevan hyvin kattava.Alustageometriassa muutosta perus-Rangeriin on paljon. Mittoihin kasvua on saatu 5,6 senttimetriä kohentuneen maavaran lisäksi raideleveyteen, jossa eroa on peräti 15 senttiä. Jousitus on omaa luokkaansa, myös lokasuojia on muotoiltu kasvaneen joustovaran nimissä uudelleen. FOX-Iskunvaimentimet ovat järeät. Alusta kantaa nimeä Performance, ja sehän on suunniteltu erityisen vaativaan käsittelyyn. Enimmäiskohtauskulmaksi on saatu 32,5 astetta, jättökulma on puolestaan 24.BF Goodrich on suunnitellut renkaat varta vasten tähän autoon. Niiden sanotaan pystyvän paljoon ja niiden kooksi kerrotaan 285/70 R17, eli aletaan puhua jo aikamoisista ’läskeistä’, niin kuin tällaiseen autoon ilman muuta, erottamattomana osana kuuluukin. Onneksi myös jarrut on päivitetty vastaamaan menohaluja.Vaikka Ranger Raptorin ominaisuudet ovat tavalliseen nelivetopickupiin verrattuna poikkeuksellisia, ei Ford ole unohtanut myöskään käytäntöä ja turvavarusteita. Vakiovarustelistalta nimittäin kyllä löytyvät kaikki ajoavustimet peräkärryn ajovakaudenhallinnasta lähtien. Myös viihde-elektroniikkapuoli on luonnollisesti ajantasaista.EkohirmuRanger Raptoria liikutetaan isoveljistä poiketen dieselillä, vieläpä nelisylinterisellä sellaisella. Sehän on optimaalinen moottorin muoto juuri Euroopan markkinoita ajatellen. Moottori on Fordin uusi 2-litrainen kaksoisahdettu EcoBlue. Tässä tuollainen nimi kuulostaa kieltämättä hassulta, mutta paperilla moottorin vire alkaa herättää enemmän kunnioitusta. EcoBlue-dieselistä irtoaa nimittäin 213 hevosvoiman edestä tehoa ja 500 newtonmetriä vääntöä.Vertailukohteeksi voisi ottaa Mercedeksen 2,1-litraisen nelisylinterisen OM651 -moottorin tuplaturbolla, jota käytetään esimerkiksi isossa GLE-maasturissa. Siitä otetaan 204 hevosta ja samat 500 newtonmetriä. Fordin EcoBlue-moottori on saatavilla vielä 20 hevosvoimaa tehokkaampana uudessa katumaasturi Edgen kireässä ST-sovituksessa. Tuplaturbojen roolit ovat totutun selkeitä; pikkuturbo hoitaa alarekisterin ja suuri matalapaineinen laulattaa moottoria yläkierroksilla. Jatkeena on uusi kotikutoinen automaattivaihteisto, joka vaihtaa aina kymmenenteen pykälään asti.Pientä epäilystä autoa ajamattomassa moottorin luonne kuitenkin herättää. Olisiko tähän 2 300-kiloiseen pakettiin mahtunut lisääkin hevosia?Tähän vastaus saattaa löytyä Fordin Euroopalle julkaisemasta vauhdikkaasta esittelyvideosta, jossa näkyy moottorista irtoavan voimaa riittävästi. Videon alussa on amerikkalaistyylinen teksti, jossa kerrotaan temppujen vaarallisuudesta. Sitten alkaa rämäpäinen ralli kaivosalueella. Hidastuksista hyppyreissä näkee hyvin lava-auton erillisrungolle tyypillisen elävyyden, joka tekee menosta aina vain rujomman näköistä. Juuri mainitut iskunvaimentimet takaavat, ettei konepellin päältä löydy röykytyksen jälkeen reikiä.Ranger Raptor, jota markkinoidaan Fordin Performance-osastolla, siis urheilullisten autojen mallistossa, on jo muodostunut kovaksi nimeksi Australian markkinoilla, ja onhan mallin suunnittelusta vastannut pääosin merkin Australian toimisto. Euroopassa myynti alkaa jossain ensi vuoden puolella, ja kyllä, myös Suomessa! Jes! Vihdoin!Palataanpa vielä niihin ekoasioihin. Nimittäin Euroopan markkinoita, ja erityisesti vanhan mantereen hinnoittelua ajatellen on tärkeää tietää hiilidioksidipäästöistä. Australiassa Ranger Raptorin yhdistetyksi kulutukseksi ilmoitetaan 8,2 litraa sadalla, mikä dieselillä vastaa hiilidioksidipäästölukemaa 212 g/km. Hinnoista ei vielä ole mitään tietoa, mutta valitettavasti nykypäivänä tuon näköisiä lukemia verottaja rankaisee isolla kädellä. Tästä päätellen hinta kohonnee Suomessa lähemmäksi 80… 90 tonnia. Varmasti voimme kyllä kiittää dieseliä tuostakin hinnasta, ties minne hinnat kipuaisivat nelipyttyisenkin bensiinivoimanlähteen hiilikuormilla. Ford Ranger Raptor toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi, mutta missä sitten viipyvät Mercedes-AMG X tai Nissan Navara Nismo?Teksti: Benjamin Helander Kuvat: FordMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Hennessey VelociRaptor 6x6: Koska kuusiveto on enemmän kuin neliveto Koeajo: Ford F-150 SVT Koeajo: 700-hevosvoimainen avolava Ford Shelby F-150 Ford F-150 Police Responder – virkavallan avolava jahtaa vaikka suolle Fordin markkinointipähkinä: F-150 hybridin paras puoli on virran ulosotto Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous