14.8.2023 Autoilu Näin vältät riskit – syksy tuo teille traktorit ja puimurit Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Maatalouskoneen tilantarve, liikeradat ja muusta liikenteestä poikkeavat reitit saattavat yllättää. Myös maatalouskoneen kuljettajan tulisi toimia osaltaan vastuullisesti. Syksy tuo teille maatalouskoneet. Traktorit ja leikkuupuimurit liittyvät liikenteeseen tai poistuvat liikenteestä usein arvaamattomissa paikoissa, ennalta huomaamattomien ja vaikeasti havaittavien peltoliittymien kohdalla. Tyypillisiä onnettomuuksia ovat sellaiset, joissa ohitettava traktori kääntyy vasemmalle, ohittavan auton eteen, tai ohittaja törmää oikealle kääntyvän traktorin työkoneeseen, joka siirtyy käännyttäessä viereiselle kaistalle. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen tähdentää, että maatalouskoneen kuljettajan on syytä huolehtia, että kääntyminen tapahtuu sääntöjen mukaan ja turvallisesti. Myös muiden ajoneuvojen kuljettajien pitää tiedostaa riskit ja pyrkiä välttämään niitä. – Esimerkiksi ohittamista peltoliittymien kohdalla tai niiden välittömässä läheisyydessä ei voi suositella, Vesalainen toteaa. – Maatalouskoneiden ohittamiseen ei liity mitään erivapauksia verrattuna muihin ajoneuvoihin. Jos tien pintaan on maalattu esimerkiksi omaa liikkumissuuntaa koskeva sulkuviiva, sitä ei saa ylittää maatalouskonettakaan ohitettaessa. Teppo Vesalainen tuo esiin, että fiksu maatalouskoneen kuljettaja aika-ajoin tietä väistämällä linja-autopysäkille tai muulle tarkoitukseen sopivalle levikkeelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katveet ovat uhka Kookkaiden maatalouskoneiden ympärille jää katvealueita, joihin kuljettajan on käytännössä mahdotonta nähdä. Muiden tienkäyttäjien tulisikin pyrkiä välttämään katvealueilla liikkumista. – Hyvä nyrkkisääntö on, että jos kykenet itse näkemään kuljettajan esimerkiksi maatalouskoneen peilin kautta, on hänelläkin todennäköisesti mahdollisuus havaita sinut. Mikäli et näe kuljettajaa, ei hänkään todennäköisesti kykene havaitsemaan sinua, Vesalainen neuvoo. Traktoriin kiinnitetty pitkä työkone siirtyy oikealle käännyttäessä usein viereiselle kaistalle. Vastaavasti leikkuupuimurin kääntyessä sen takapyöräohjauksen aiheuttamat perän sivuttaisliikkeet voivat yllättää muut tienkäyttäjät. – Traktori työkoneineen tai leikkuupuimuri vaatii siis kääntyessään hetkellisesti lähes koko tien leveyden käyttöönsä. Tämä on syytä muistaa myös kohtaamistilanteessa, kun vastaantuleva traktori tai leikkuupuimuri on aikeissa kääntyä tulosuunnastaan katsottuna oikealle, Vesalainen varoittaa. Multaa teillä, valot kuran peitossa Vesalainen on monesti havainnut, että pellolla työskentelevien koneiden heijastimet, valot ja vilkut ovat epäkunnossa tai kuran peitossa. Vesalaisen mukaan etenkin moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden on syytä huomioida, että maatalouskoneen voimakkaasti kuvioitujen renkaiden mukana pellolta kulkeutuu tielle multaa ja savea. Sadekeleillä kurainen tai savinen asvaltin pinta on erittäin liukas. – Maatalouskoneen kuljettajan pitää huolehtia, että valot ja vilkut toimivat ja ovat puhtaat. Samoin heijastimet, hitaan ajoneuvon kolmio ja renkaat on tärkeää puhdistaa ennen pellolta tielle siirtymistä. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 11.11.2025 Kuluttajat Sähköauton kotilatauslaitteen mystinen vika johti vuosia kestäneeseen vakuutuskiistaan 11.11.2025 Autoilu Yksityisen taukopaikan valtteina oma leipomo, laaja aukiolo ja sijainti 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 11.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tärkeä muistutus – lapset liikkuvat liikenteessä ympäri vuoden 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 8.11.2025 Renkaat Lönnrotinkadun nastarengaskielto jatkuu vuoteen 2028 – olisiko poliisilla tähdellisempää valvottavaa? 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille – vai onko liiankin? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo - eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 11.11.2025 Kuluttajat Sähköauton kotilatauslaitteen mystinen vika johti vuosia kestäneeseen vakuutuskiistaan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan