19.12.2018 Liikenne Näin varaudut joulun menoliikenteeseen – ruuhkahuippuja luvassa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Joulun alla rytisee parkkipaikoilla, maltti on eduksi myös matkustamisen ajoittamisessa. Joulun vilkas menoliikenne ruuhkauttaa tiet tällä viikolla. Tänä vuonna on onnekasta, että aatto on maanantaina. Se jakaa menoliikenteen useammille päiville. Matkaan lähtemisen ajoittaminen onkin kenties paras tae siitä, että matkanteko sujuu väljähköillä teillä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ongelmavuodet 2009 ja 2010 Onnettomuuksien määrä vaihtelee vuosittain paljon säästä ja joulun ajankohdasta riippuen. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) kokoamista tiedoista selviää, että viime vuosien joulut ovat sujuneet tieliikenneonnettomuuksien näkökulmasta hyvin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti jouluina 2009 ja 2010 on sattunut enemmän onnettomuuksia. Molempina vuosina joulua edeltäville päiville sattui lumisadetta ja yksittäisinä päivinä tapahtui jopa yli 500 liikenneonnettomuutta. Jouluaatot osuivat tuolloin myös torstaille ja perjantaille, jolloin menoliikenne tyypillisesti keskittyy vain muutamalle tai jopa yhdelle päivälle. Kova lumisade on haaste – Jouluaatto on tänä vuonna maanantaina, joka on liikenneturvallisuuden kannalta hyvä päivä. Liikenne jakautuu tänä vuonna useammalle päivälle perjantaista alkaen ja ruuhkiakin syntyy vähemmän, liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta arvioi. Nieminen huomauttaa, että onnettomuuspiikeissä kova lumisade on tyypillinen syy suurempien onnettomuusmäärien taustalla. – Lumetonta joulua harva toivoo, mutta tieliikenteessä lumettomuus on selkeä turvallisuustekijä. Joulun seudun liikennevahinkojen määrä vaihtelee vuosittain. – Onnettomuuksien määrissä näkyy suoraan jouluaaton viikonpäivän ja ajokelien vaikutus. Runsas menoliikenne näkyy valitettavasti usein myös onnettomuusmäärissä, Liikennevakuutuskeskuksen Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty taustoittaa. Joulukiireissä pelti rytisee parkkipaikoilla Joulua edeltävät päivät näkyvät myös parkkipaikoilla sattuvien vahinkojen määrissä. Jouluaattoa edeltävinä kiireisinä päivinä kauppojen edustat ja ostoskeskusten parkkihallit ovat ruuhkaisia – myös joulun stressaamista kansalaisista. – Parkkipaikoilla on keskimääräistä enemmän liikennettä. Kiireessä ja ruuhkassa sattuu myös enemmän vahinkoja, joka näkyy suoraan vahinkotilastoissa, Markus Nieminen kertoo. Keskimäärin lähes puolet kaikista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain yli 40 000 parkkipaikoilla sattunutta vahinkoa. Eniten vahinkoja sattuu peruuttaessa parkkipaikalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viisi vinkkiä joulun automatkoille Tarkasta auton kunto Tee hyvissä ajoin ennen lähtöä tarkastus autoon, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä tien päällä. Tarkasta ainakin öljyn, jäähdytysesteen ja lasinpesunesteen riittävyys. Jos sää on pakkasen puolella, käytä esilämmitystä. Tarkasta myös talvirenkaiden kunto, auton akku ja varaa mukaan lumiharja, jääraappa, taskulamppu sekä lumilapio. Suunnittele matka-ajat Mikäli pystyt joustamaan lähtöajoissa, ei joulunviettoon kannata startata pahimpien ruuhkien aikaan. Koska joulu on tänä vuonna maanantaina, alkavat ruuhkat jo perjantaina. Paluuliikenne taas ajoittunee joulu- ja tapaninpäivälle. Mikäli joudut ajelemaan ruuhkapäivinä, varaa matkaan riittävästi aikaa. Muista nollatoleranssi Jouluna on mukava ottaa kinkun palanpainikkeeksi vaikkapa glögiä. Myös jouluna on kuitenkin tärkeää muistaa nollatoleranssi alkoholin suhteen liikenteessä – eli jos glögi on terästettyä, vaihtuu kuski. Nopeus kelin mukaan Suomen talvi on tunnetusti todellinen yllättäjä, ja tänäkin vuonna saadaan ainakin etelässä jännittää, tuleeko valkea joulu vai ei. Talviliikenteen vaihtelevissa keleissä korostuvat ajonopeus ja ajoetäisyydet. Vähennä nopeutta ja lisää välimatkaa edessä ajavaan aina kelin mukaisesti. Keskity ajamiseen Yksi kasvava ongelma autoliikenteessä on älypuhelin hienoine sovelluksineen. Kiusaus lukea viestejä tai vastata niihin on suuri monelle autoilijalle. Nyt on hyvä hetki tehdä oikea päätös: kun ajan, keskityn ajamiseen. Päätöksen tekeminen on pieni uhraus saavutettuun hyötyyn nähden. Operaatio Lumihiutale auttaa Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoisten Operaatio Lumihiutale on varmistanut suomalaisten pääsyä joulun viettoon jo vuodesta 1969 lähtien. Tyypillisiä tiepalvelun avustustehtäviä joulunaikaan ovat ovien avaukset, avainten jäätyä autoon sisälle, renkaan vaihdot ja polttoaineen viennit. Operaatio Lumihiutale päivystää Autoliiton yleisen tiepalvelun numerossa 0200-8080. (Puhelun hinta on 1,95 €/min + mpm, jonotus on maksuton.) Itse avustuskustannuksista kannattaa pyytää arvio palvelua tilattaessa suoraan joko tiepalvelumieheltä tai hinausyritykseltä. Lähde: LähiTapiola, Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana 29.10.2025 Autoilu Autoilija: luovutaan talvinopeusrajoituksista! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta - luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan