27.7.2018 Ajoneuvot Neste Ralli: 17-vuotias Kalle Rovanperä debytoi Jyväskylässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Superlupaus lähti Neste Ralliin MM-pisteitä varmistellen, mutta myös WRC2-luokan voittotaisto maistuu hyvältä. Kalle Rovanperä on olennainen osa tällä hetkellä kukoistavaa suomalaista rallibuumia, missä useampikin nuori meikäläiskuski pyrkii kohti maailman huippua. Heistä Rovanperä on edennyt sinne melkein pikakelauksella, sillä vasta 17-vuotiaalla kuljettajalupauksella on plakkarissaan jo kaksi Latvian rallimestaruutta vuosilta 2015 ja 2016, ja viime vuoden SM-sarjassa hän kohahdutti voittamalla heti avauskilpailun. Debyytti MM-tasolla oli vuorossa saman vuoden lokakuussa Walesissa, ja täksi kaudeksi Rovanperä sai pestin Skodan tehdastiimistä. Nyt on vuorossa ensimmäinen Neste Ralli, mihin hän lähtee maltti, mutta myös voitto mielessä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tavoitteena ehjä kisa Otatko Neste Rallista ylimääräisiä paineita, vai onko mukana pelkkää nuoruuden intoa? – Kyllä siinä on tietysti molempia mukana. Kotiralli on aina kotiralli, eli fiilis on erilainen. Yritän kuitenkin asennoitua tähän kuten kaikkiin muihinkin kilpailuihin, Rovanperä toteaa Jyväskylän Paviljongin huoltoparkissa. Testierikoiskoe Vesalassa sujui Škoda-kaksikolta tähän tyyliin. Hän mainitsee, että WRC2-luokan pisteet ovat nyt tärkeysjärjestyksessä numero yksi. Hullulla riskillä ei siis vedetä, ja hölmöjä virheitä pyritään välttämään. – Maaliin pitää päästä, mikä ei ole helppoa. Suomen tiet ovat törkeän vaikeita ja vauhdikkaita, ja pitää ajaa aika kovaa, että pärjäisi edes vähän. Toivottavasti saadaan ehjä kisa aikaan, ja jos niin tapahtuu, luotan siihen, että tuloskin on hyvä. Isä esikuvana Kalle Rovanperän nopeus on geneettistä lajia. Isä Harri Rovanperä starttasi omalle ralliurallensa vuonna 1989, ja ehti osallistua kaikkiaan 113 MM-osakilpailuun – parhaimpina tuloksina Ruotsin rallin voitto vuonna 2001 sekä viisitoista palkintopallisijaa. Poika Kalle seurasi isänsä ajamista taaperosta lähtien, ja kohahdutti autonkäsittelytaidoillaan jo lapsena. Vaikka olemus on edelleen poikamainen, vastaukset ovat viileän ammattimaisia – esimerkiksi kysymykseen, onko ensikertalaisella mahdollisuudet jopa luokkavoittoon. – Meidän autokuntamme taidoista se ei ainakaan jää kiinni. Näyttöjä vauhdista ei kuitenkaan tarvitse enää antaa, sillä olemme tehneet sen jo edellisissä, vaikeammissa kisoissa. Uudella reitillä kärkeen Neste Rallin uudistettu reitti helpottaa monen ei-kokeneen kuskin taivalta, ja erityisesti ensikertalaisen näkökulmasta se tasoittaa tietä kärkeen, kun menneistä vuosista ammennetulla opilla ei ole nyt yhtä suurta merkitystä. – Totta kai se on meidän kannalta hyvä juttu. Reittiä on kuitenkin muutettu tosi paljon pienemmille teille, jotka tulevat olemaan rajuja kivineen päivineen. Niistä pitää vain selvitä, ja isolla tiellä pitää sitten kaasu pohjassa. Rovanperän ralli lähti liikkeelle vauhdikkaasti. Perjantai-iltana mies johti yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa WRC2-luokkaa yli puolella minuutilla. Viimeistään sunnuntaina nähdään, kirjoitetaanko jälleen uutta suomalaista rallihistoriaa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Keskisuomalainen / Sami Saarenpää Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Lentokoneet Stereotypioille kyytiä - latinot vastasivat jälleen maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä ja lentoasemista 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 8.2.2026 Ajatuksia autoista Sivuluisut järven jäällä talven kohokohtana – miten jääratoja saataisiin Suomeen enemmän? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt