16.6.2024

Päivän kuva: Saksa on… lihaisa maa

Kuva Vesa Eskola

Kävimme hiljattain pienellä turneella Saksassa, ja Frankfurtin vanhasta keskustasta löytyvän kävelykadun tuntumasta löytyi hieno vanha kauppahalli – Kleinmarkthalle.

Kyllä saksalaiset ymmärtävät makkaran päälle. Tämä ei jää vuonna 1954 perustetussa eli juuri seitsemänkymppisiään juhlineessa kauppahallissa epäselväksi, vaikka paikalla on myös kasvismyyjiä (myös bio), kalakauppiaita, makeismyyjiä, kahviloita ja kaikkia muitakin kaupittelijoita, joita näistä halleista usein löytyy.

Noin 1500 neliön tilassa toimii 63 kauppiasta, kahvilaa ja ruokapaikkaa. Pääpaino on ilahduttavasti tuoreissa ruokatuotteissa, krääsää on tarjolla vähemmän.  Ehdottomasti vaikuttavin on kuitenkin nälkävu… ei kun siis yltäkylläisyysvuoden mittainen lihatiski, joka on somistettu kauttaaltaan lihalla – ja siis erityisesti makkaralla. Sortimentti on niin laaja, että päättämisen vaikeudesta kärsivillä on mahdollisuus tulla hulluksi.

Ja se tuoksu… jo pelkästään tätä kirjoittaessa herahtaa taas suu kosteaksi. Makkaroiden lisäksi lihakauppias tunnetaan myös kinkuistaan. Ja jos joku ihmettelee, että eihän tuo halli nyt niin vanha ole, Frankfurt oli toisen maailmansodan jälkeen melko sileä paikka. Vanha kauppahalli oli rakennettu vuonna 1871.

Kleinmarkhallen kotisivut: https://kleinmarkthalle.de/

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat