16.3.2019 Ajoneuvot Parivertailu: Honda CR-V ja Toyota RAV4 hybriditaistossa Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Honda CR-V ja Toyota RAV4 ovat nykyisenkaltaisen katumaasturiluokan pioneereja. Kun molemmat uudistuivat yhtä aikaa, laitoimme tuoreet hybridimallit vastakkain. Kun Honda CR-V ja Toyota RAV4 rantautuivat Suomeen – ensin mainittu vuonna 1997 ja jälkimmäinen toden teolla vuonna 2000 – automaailma näytti nykyiseen verrattuna kovin erilaiselta. Kansa osti vielä miltei pelkästään matalia henkilöautoja, ja katumaasturiluokka otti vasta ensiaskeleitaan. CR-V:n ja RAV4:n lisäksi tarjonta oli kompaktien SUV-autojen joukossa tuolloin aika laihaa. Korealaiset autonvalmistajat, jotka sittemmin osoittautuivat tässä genressä hyvinkin aktiivisiksi, eivät olleet vielä tehneet lopullista maihinnousuaan. Euroopassa asiaan oli reagoinut lähinnä Land Rover, jonka Freelander-malli oli kyllä tuolloin tuore ja kompaktikin, mutta edelleen varsin maasturimainen. Myöhemmin kävi niin kuin kävi, ja muutamassa vuodessa katumaasturit valloittivat ison siivun automarkkinoista. Vaikka tämän trendin aallonharjalla on Suomessa ratsastanut erityisesti Nissan Qashqai, vanhat kunnon Honda CR-V ja Toyota RAV4 ovat pitäneet vuosi vuodelta pintansa – myös myyntilukujen valossa. Nyt käsillä ovat näiden autojen uusimmat kehitysasteet, jotka esiteltiin viime vuonna. Hondalla menossa on jo viides sukupolvi, samoin Toyotalla – tosin näistä ensimmäistä RAV4:ää ei tuotu aikanaan Suomeen kuin yksittäisiä kappaleita. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähkö kuvaan mukaan Sekä CR-V:n että RAV4:n kehitys on tietysti ollut parin vuosikymmenen aikana huimaa – otetaan mittapuuksi sitten ajettavuus, tilat tai varsinkin yleinen ajomukavuus. Ensimallien takaluukkuihin ripustetut varapyörätkin ovat evoluutiossa surkastuneet pois. Eniten lienee silti tapahtunut voimalinjapuolella, missä heikosti vääntäneet vapaasti hengittävät bensakoneet saivat 2000-luvun edetessä rinnalleen modernit turbodieselit, ja tänä päivänä vannotaan hybridien nimiin. Nimenomaan hybriditekniikka nivoo parivertailumme autot vieläkin tiiviimmin yhteen. Toyotallahan tällainen bensiini- ja sähkömoottorien yhdistelmää hyödyntävä malli on ollut tarjota RAV4:stä jo vuosien ajan, mutta Honda ryhtyi myymään vastaavaa versiota CR-V:stä vasta nyt – niin hybriditekniikan konkari kun yhtä lailla kotimaassaan onkin. Vertailun asetelmat ovat siis kutkuttavat. Teemme autoilla muun muassa perusteelliset kulutuslenkit niin kaupunki- kuin maantieajossakin, jotta selviää, kumpi japanilaisvalmistaja on onnistunut hybridijärjestelmässään paremmin. Parivertailu julkaistaan kokonaisuudessaan 24.4. ilmestyvässä Moottorin numerossa 5/2019, mutta palaamme vielä ennen sitä yksityiskohtaisemmin mukana oleviin autoihin sekä vertailun kulkuun myös netissä ja somessa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus Seuraatko Moottoria jo somessa? Kanavamme löytyvät Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa – niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 30.10.2025 Ajoneuvot Maserati MCPura ja Alfa Romeo Giulia QV liittyivät Italian karabinieereihin – tehtävä liittyy enemmän lääketieteeseen kuin liikennekurin valvomiseen 29.10.2025 Ajoneuvot Kia PV5 ajoi täydellä kuormalla, yhdellä latauksella 693,38 kilometriä – tulos riitti Guinnessin maailmanennätykseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista