27.7.2018 Liikenne Rattijuopumusrajoissa reilua vaihtelua Euroopassa – nollatoleranssista reippaaseen maistiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista ei tiedä matkaillessaan kohdemaansa promillerajaa. Alkoholia ja autoilua koskeva lainsäädäntö vaihtelee maittain merkittävästi, mutta kolme neljästä reissaavasta suomalaisesta ei tunne matkustaessaan paikallista lakia ja promillerajaa, käy ilmi kolarikorjaamo Autoklinikan teettämästä kyselytutkimuksesta*. Liikenteen turvaamiseksi Suomessa on käytössä 0,5 promillen rattijuopumusraja. Samaa rajaa käytetään monissa muissakin maissa, mutta ei silti kaikkialla. Euroopan komission mukaan esimerkiksi Ruotsissa raja on 0,2 promillea, ja Unkarissa on käytössä nollatoleranssi. Jo pienellä määrällä alkoholia voi olla suuri vaikutus ajokykyyn. Useimmista yllättävää lienee se, että on mahdollista, että alkoholia ja ajamista koskeva lainsäädäntö vaihtelee jopa kuskista riippuen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suurta vaihtelua Esimerkiksi Latviassa rattijuopumusraja on 0,2 promillea kokemattomille kuljettajille ja 0,5 promillea muille. Maltalla ja paikoin Iso-Britanniassa taas on käytössä Suomea korkeampi 0,8 promillen raja. Vaikka rajat ovat useissa maissa Suomea matalammat, Autoklinikan teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia autoilijoista ei kuitenkaan selvitä paikallista rattijuopumusrajaa matkustaessaan ulkomailla. – Rattijuopumusrajat ovat olemassa syystä ja niistä olisi hyvä olla tietoinen myös ulkomaanmatkoilla. Samalla tulisi kuitenkin muistaa, että liikenneturvallisuuden kannalta paras ohjenuora on aina se vanha tuttu: ”jos otat, et aja”, ohjeistaa Markus Helkamäki Autoklinikalta. Suuri osa laskisi rattijuopumusrajaa Pienikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja vaikuttaa tarkkaavaisuuteen, jolloin autoilija tekee helpommin virhearviointeja liikenteessä. Autoklinikan kyselyn perusteella jopa 52 prosenttia suomalaisista laskisikin myös Suomen rattijuopumusrajaa joko 0,2 promillen tuntumaan tai nollaan saakka. Nollatoleranssin kannalla on neljäsosa kaikista vastanneista, jotka autoilevat vähintään satunnaisesti, ja 30 prosenttia alle 35-vuotiaista. – On rohkaisevaa huomata, että etenkin nuoret ymmärtävät, etteivät päihteet ja autoilu sovi lainkaan yhteen, Helkamäki toteaa. Lähde: Autoklinikka Kuvituskuvat: Moottorin arkisto *Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1064 mannersuomalaista ja otos kerättiin viikoilla 5-7 internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 1.7.2026 Uutinen Kansa on äänestänyt: tässä on käytöstä poistuvan OnniBusin uusi käyttötarkoitus 29.6.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 19.6.2026 Liikenne Otathan muut huomioon pysäköidessäsi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?