19.4.2016 Ajoneuvot Vihdoin Suomessa: tilanestori Renault Espace uudistui makeasti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tila-autojen kantaisäksikin tituleerattu Renault Espace osoittaa erinomaista uudistumiskykyä trendejä seuraillessaan. Yli 30 vuotta Renaultin tila-autona toiminut Espace saapuu vihdoin uusimpana versiona Suomeen. Samalla ikänestori osoittaa hämmästyttävää muuntautumiskykyä, lähtien reippaasti mukaan henkilöautojen uusimpiin trendeihin. Uudet Renault Espacet ovat lopulta saapuneet Suomeen, ensimmäisten yksilöiden ollessa esillä suurimmissa Renault-liikkeissä.Crossoveriksi muuntautunut Espace onnistuu olemaan edeltäjäänsä matalampi niin visuaalisesti kuin oikeasti, vaikka maavara on maasturoitumisen yhteydessä noussut 4 senttimetriä. Todellisuudessa uutukainen on 63 millimetriä edellistä sukupolvea matalampi, mutta vaikutelmaa korostaa korkealle nostettu kylkilinja yhdessä matalien ikkunoiden kanssa. Myös kasvanut pituus (4,85 metriä) ja leveys (1,87 metriä) tuovat mittasuhteet maltillisemmiksi. Samalla akseliväli on kasvanut 2,88 metriin.Espacen ehkä kunnioitettavin muutos on kuitenkin 250 kilogramman laihdutuskuuri, jonka luvataan tuntuvan ketterämpänä ajettavuutena. Ketteryyttä luvataan myös valinnaisella 4Control-nelipyöräohjauksella, jonka yhteydessä myös iskunvaimentimet päivittyvät elektronisesti säädettäviksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySisätilojen ehdoillaSisällä Espace uskoo panoraamatuulilasiin, valinnaiseen panoraamakattoon ja nokkelaan sisävalaistukseen tilantunnun luomisessa. Aina seitsämänpaikkainen Espace on myös täynnä tavaroiden säilytyskoloja, joten jokaiselta istuinpaikalta pitäisi päästä lokeroon käsiksi. Keskirivin polvitiloja kuvaillaan luokkansa parhaiksi. Mikäli keski- tai takaistuimia ei tarvita, ne voi pongauttaa lattian sisään yhdellä painalluksella vaikkapa keskikonsolin kosketusnäytöstä.Keskikonsolia hallitsee 8,7-tuumainen R-Link 2 -kosketusnäyttöjärjestelmä, jonka avulla voidaan hallita auton järjestelmiä navigoinnista ajoavusteisiin. Kosketusnäytön ja mittaristona toimivan TFT-näytön väri vaihtuu kulloinkin valitun ajomoodin ja sisävalaistuksen värin mukaan. Ajotilasta toiseen voi vaihdella Renaultin Multi-Sense -järjestelmällä, joka vaikuttaa kaikkeen ajettavuudesta etuistuinten hierontaan.Moottoriksi Espaceen saa mitä tahansa, kunhan se on 1,6-litrainen dCi 160 kaksoisturbotekniikalla. Moottorin suoritusarvot ovat 160 hevosvoimaa ja 380 newtonmetriä vääntöä alkaen 1 750 minuuttikierroksesta. Myös elektronisesti toimiva EDC-kaksoiskytkinvaihteisto kuuluu vakiovarusteisiin. Vaihteiston kohdalla Renault on luopunut mekaanisesta vaihteenvalitsimesta kokonaan sähköisen "shift-by-wire" -ratkaisun edessä, antaen keskikonsolin suunnittelijoille enemmän vapautta.Turvavarusteita uudesta tilacrosserista löytyy yllin kyllin. Mukautuva vakionopeudensäädin, aktiivinen hätäjarrutustehostin (30-140 km/h) etäisyysvaroituksella, kaistavahti, liikennemerkkitunnistus ylinopeusvaroituksella, sokean kulman varoitus, peruutuskamera, pysäköintitutkat (etu-, taka- ja sivu), kaukovaloavustin, pysäköintiavustin ja heijastusnäyttö kattavat suurimman osan hengästyttävästä teknologiamäärästä.Uuden Espacen hinnat alkavat Suomessa 47 990 eurosta, 4Control-mallin ollessa 50 990 euroa ennen lisävarusteita.Lähde ja kuvat: Renault Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 23.3.2025 Autoilu Hybridiautot eivät pelota ostajia, vaikka uutiset huutavat ongelmista 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle