7.5.2019 Ajoneuvot S800 – Hondalla ja Toyotalla yhteinen mallinimi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykyaikana ei taitaisi onnistua, että kahdella samassa maassa toimivalla automerkillä olisi samassa luokassa käytössään täsmälleen sama mallinimi. 1960-luvulla se ei ollut ongelma Hondalle eikä Toyotalle. Hondan avut maineikkaana moottoripyörävalmistajana näkyivät vahvasti sen laajentaessa tuotantoaan autojen pariin. Moottoripyörissä käytetty iskutilavuus osui sopivasti Japanissa suositun ja verohelpotuksia nauttineen Kei-autoluokan sääntöihin. Hondan ensimmäinen urheiluauto valmistui 1962 ja siinä oli vain 356-kuutioinen moottori. Litrateho oli kuitenkin huiman korkea, sillä moottorin huippukierrokset olivat lähes tuplat tavanomaisiin autonmoottoreihin verrattuna. Moottoripyöristä muistutti sekin, että ensimmäiset versiot olivat ketjuvetoisia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensin avoauto, sitten coupé Nälkä kasvoi syödessä ja moottorin koko kasvoi ensin 500-, sitten 600- ja vuonna 1965 lopulta 800-kuutioiseksi. Ilmoitettu 70 hevosvoiman huipputeho saavutettiin 8000 kierroksella. Vääntölukemaksi kerrottiin 62 newtonmetriä6000 kierroksella. Nollasta sataan S800 kiihtyi 13,5 sekunnissa ja huippunopeutta luvattiin 160 kilometriä tunnissa. Avoauton ohella saataville tuli vuodesta 1965 alkaen kiinteäkattoinen coupé. Hondan urheiluautot herättivät ihastusta etenkin autotoimittajien keskuudessa, jotka arvostivat kehittynyttä tekniikkaa kuten kannen yläpuolista nokka-akselia ja jokaiselle neljälle sylinterille omaa kaasutinta. Heitä ei myöskään haitannut se, että korkealle laulava moottori edellytti ahkeraa vaihdesalkun käyttöä. Vaikka S800:n tilat jäivät ahtaaksi jo keskikokoiselle eurooppalaiskuljettajalle, tuotiin niitä muutama kappale aikanaan myös Suomeen. Kokonaisvalmistusmääräksi ilmoitetaan 11 536 kappaletta. Toyota S800 - perinteinen mutta silti edelläkävijä Toyota valmisti Publica -pikkuautoa, joka vuonna 1965 sai isomman 800-kuutioisen moottorin. Samalla siitä tehtiin myös urheiluautoversio S800. Avauskuvan Hondaan verrattuna konstruktio oli hyvin erilainen, sillä moottorina oli ilmajäähdytteinen, kaksisylinterinen ja selvästi matalaviritteisempi versio. Huipputehoksi ilmoitettiin 49 hevosvoimaa. Huippunopeudeksi luvattiin optimistisesti 156 kilometriä tunnissa, mutta samaan hengenvetoon valmistaja kehotti käyttämään maksimissaan 135 kilometrin tuntinopeutta. Perinteisestä tekniikastaan ja vaatimattomasta suorituskyvystään huolimatta Toyota S800 oli eräässä mielessä edelläkävijä. Siinä oli irrotettava katon keskiosa, jota voi kuljettaa tavarasäiliössä kun halusi ajaa katto avoinna. Vastaavan targa-rakenteen esimerkiksi Porsche otti käyttöön vasta vuotta myöhemmin. Honda S800 ja Toyota S800 olivat molemmat esillä Lahden Classic Motorshow -näyttelyssä. Teksti ja kuvat: Janne Huhtala Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 12.7.2026 Tapahtumat Oi Aurora Concours: autorakkautta ja harrastamisen iloa ruotsalaisittain 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan