12.12.2025 Autoilu Sade runtelee sorateitä ympäri Suomen, etenkin maan eteläosissa Teksti Marko Jokela Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilijoille pehmittyneet soratiet tarkoittavat tienpinnan epätasaisuutta ja liejuuntumista. Soratiet ovat kovilla, kun pitkään vallinnut säätila on sateinen. Kukaan ei ole voinut välttyä havaitsemasta, että vettä on viime ajat riittänyt lankeamaan taivaalta. Pitkään jatkuneet lauhat ja sateiset säät ovat heikentäneet laajalti sorateiden kuntoa erityisesti maan eteläosissa. Väylävirasto kertoo, että maanteiden kunnossapidon urakoitsijat tekevät parhaansa sorateiden kunnon eteen, mutta märillä keleillä kunnostus ei tuota toivottua tulosta. Ilmastonmuutoksen eteneminen on lisännyt sään ääri-ilmiöitä kuten runsaita sateita. Runsaat sateet ovat pehmittäneet sorateitä, ja tienkäyttäjille se näyttäytyy tienpinnan epätasaisuutena ja liejuuntumisena. Pintakelirikkoa esiintyy yhä useammin myös syksyisin, etelässä jopa talvisin. Sorapintaisia maanteitä on Suomessa noin 27 000 kilometriä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Höyläys jää hoitamatta Väylävirasto taustoittaa tienhoitotoimien haasteita: erittäin märkää soratietä ei voi höylätä, sillä raskaan höyläyskaluston paino vain pehmittää entisestään tien pintaa sekä heikentää sen kuntoa ja ajettavuutta. Soratien höyläys kannattaa yleensä vasta, kun on luvattu noin viikon mittaista kuivaa jaksoa. – Kunnossapidosta vastaavien Ely-keskusten maanteiden hoidon projektipäälliköt ja teiden hoitourakoitsijat ovat tietoisia sorateiden huonosta kunnosta. Laajempiin hoitotoimiin ryhdytään, kun säät sallivat. Urakoitsijat voivat ensiapuna levittää mursketta huonokuntoisimmille pehmenneille tieosuuksille. Mursketta ei kuitenkaan kannata levittää kaikkialle kelirikkoaikaan, maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta valistaa. Tilanne aiheuttaa ikäviä seurannaisvaikutuksia, sillä mursketta joudutaan käyttämään yhä enemmän pintakelirikon hoitamiseen, mikä voi vähentää vastaavasti sorastusmääriä myöhemmin hoitourakan aikana. Käytettävissä oleva rahoitus on sekin rajallista. – Ymmärrämme hyvin, että sorateiden kunto ei vastaa tienkäyttäjien odotuksia näillä keleillä, Pirinen toteaa. Lue lisää Kaikki artikkelit 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!