27.4.2016 Ajoneuvot Saksan uusi kannustinjärjestelmä tukee sähköautoilijaa 4 000 euron hyvityksellä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksan valtio on aloittanut mittavan kannustinohjelman sähkökäyttöisten autojen lisäämiseksi. Samalla hallitus kertoo harkitsevansa myös muita tukitoimia. Saksan valtio ilmoitti tänään aloittavansa noin miljardin euron ohjelman sähköautoilun edistämiseen. Kolmannes summasta käytetään maan latausinfrastruktuurin parantamiseen. Loput budjetista suunnataan uuteen kannustinjärjestelmään. Jatkossa saksalainen täyssähköauton ostaja saa 4 000 kannustinrahan. Pistokehybridin valitsija saa puolestaan 3 000 euron porkkanan.Ohjelman tavoitteena on kasvattaa sähkökäyttöisten ajoneuvojen määrä Saksan teillä nykyisestä 50 000 autosta noin 1 miljoonaan ajoneuvoon vuoteen 2020 mennessä. Merkittäväksi kannustinjärjestelmän tekee se, että ohjelman kustannukset jaetaan tasan Saksan valtion ja autovalmistajien kesken.Valtionvarainministeri Wolfgang Schäuble kertoi ohjelmaa esitellessään myös, että kannustinjärjestelmä ei koske yli 60 000 euroa maksavia luksusautoja. Kannustinohjelma alkaa näillä näkymin toukokuussa. Samalla ministeri kertoi, että Saksan hallitus harkitsee myös lisätoimia sähköautoilun kannustamiseksi.Lähde: Automotive News, kuva: Mercedes-BenzMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous