14.10.2023 Ajoneuvot Seatin tulevaisuus yhä epävarmaa, mutta Leon-mallia saa taas Suomestakin! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Seatilla kärsittiin pitkään toimitusvaikeuksista puolijohdekomponenttipulan vuoksi. Nyt toimitusaikojen kerrotaan kuitenkin normalisoituneen. Cupra Tavascanin staattisessa esittelytilaisuudessa Vantaalla kerrottiin myös uutisia siltä tutummalta espanjalaisvalmistajalta – eli Seatilta. Maahantuojan mukaan Seat Leonin saatavuudessa on ollut viimeiset 1,5 vuotta ongelmia, eikä autoja ole saatu myytyä asiakkaille fiksuilla toimitusajoilla. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, ja autoja saa Suomesta normaalisti, joka tarkoittaa 3–4 kuukauden toimitusaikaa. Toimitusongelmien kerrotaan johtuneen komponenttipulasta, jonka aikana tuotannossa priorisoitiin Cupran malleja yli Seatin. Nyt puolijohteita saa kuitenkin jo normaaliin tapaan. Mielenkiintoisimman voimalinjan, eli lataushybridin kanssa Leonin hinta alkaa viistoperäisenä 34 999 eurosta ja farmarimallina 35 992 eurosta. Käytännössä malli kuuluu siis Suomen edullisimpien lataushybridien joukkoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mutta mitä jatkossa? Seat-brändin tulevaisuuden näkymiä voidaan pitää yhä epävarmana. Useat mediat uutisoivat syyskuussa järjestetyssä Münchenin autonäyttelyssä Volkswagen-ryhmän toimitusjohtaja Thomas Schäferin vihjailleen Seatin jättäytyvän hiljalleen pois autojen valmistamisesta. Suoraan tällaista ei oltu sanottu, mutta kommentti ”Seatin tulevaisuus on Cupra”, ja puheet siitä, että Volkswagen-ryhmä keksii Seat-brändille uudenlaista roolia tarkoittavat kuitenkin varmasti merkittäviä muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Myöskään Suomen maahantuoja ei tunnusta Seatin loppumista. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Seat olisi tulevaisuudessa brändi esimerkiksi sähköpotkulaudoille ja vastaaville kevyenliikenteen kulkupeleille. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Moottorin arkisto / Aake Kinnunen Lisää aiheesta Arvasittekin, mutta komponenttipula pahenee – syynä Ukrainan sota Koeajo: Seat Leon e-Hybrid on ladattu sähköllä ja sporttisuudella Koeajo: Cupra Leon kuulostaa kummalta, mutta vain sporttimoodissa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan