14.8.2020 Ajoneuvot Seuraava BMW M3 saapuu vihdoin myös farmarina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tavarat kyytiin ja ratapäiville! BMW M3 Touring saapuu vihdoin virallisesti baijerilaistehtaan valikoimaan osaksi M3- ja M4-mallistoa. BMW:n M-mallin farmariversiot ovat olleet monien haaveina, sillä viralliset sporttifarkut ovat jääneet harvinaisiksi herkuiksi. Nyt Münchenissä on kuitenkin todettu, että M3 sedanin, M4 coupén ja M4 avomallin lisäksi tilausta olisi myös M3 Touringille. BMW muistelee samassa yhteydessä, että vuonna 2000 se esitteli M3 Touring -prototyypin E46-polven autosta ja totesi tuolloin, että M3:n ja Touring-farmarikorin yhdistelmässä voisi olla ideaa. Valmistaja muisteli erikoisia M3-prototyyppejä vuonna 2016 M3:n täytettyä 30 vuotta. Varsinaisesti uusi M3 sedan ja M4 coupé esitellään syyskuussa, mutta nyt BMW on kiusoitellut tulevasta M3-farmariversiosta takavalojen luonnoksella. Luvassa on tehtaan mukaan suorituskykyistä kuusisylinteristä hupia viidellä ovella ja tavaratilalla varustettuna. Myös keulan kookkaat ilmanottoaukot ja takapuskurin neljä pakoputkenpäätä kuuluvat asiaan. Valmistajan mukaan M3 Touring asettaa uuden tason keskikoon premium-luokan farmarimallien ajamisen ilolle ja käytännöllisyydelle. M3 Touring saapuu tehtaan mukaan parin vuoden päästä, sillä malliversion kehitystyö on vielä kesken. Lähde ja kuvat: BMW Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin