1.4.2020 Liikenne Tähän tilanteeseen kukaan meistä ei uskonut joutuvansa – Uudenmaan rajan ylitys käy ilman draamaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallitus on tehnyt viimeisten viikkojen aikana useita liikkumista rajoittavia päätöksiä. Päätöksiin kuuluu suosituksia, kieltoja ja rajojen sulkemisia, viimeisimpänä ja varmasti vaikeimpana päätöksenä Uudenmaan rajan sulkeminen. Ylitimme rajan vaikeuksitta, ja viranomaisella riitti huumoria vielä myöhään illalla. Liikkumista Uudenmaan ja sitä ympäröivien maakuntien välillä rajoitettiin 28. maaliskuuta, ja nykyisen tiedon mukaan liikkumisrajoitukset ovat voimassa 19. huhtikuuta saakka. Rajan yli saa kuitenkin liikkua, mikäli siihen on hyvät perusteet. Koti- tai asuinpaikkakunnalle saa matkustaa aina. Kovinkaan moni ei varmasti uskonut, että tulisi elinikänsä aikana näkemään Suomen sisäisiä rajoja, joita valvoo poliisi varusmiehien avustamina. Nyt ne kuitenkin pystytettiin kansainvälisen COVID19-pandemian vuoksi erittäin nopealla aikataululla. Poliisit valvovat liikennettä usealla kymmenellä rajanylityspaikalla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suositukset purevat Tien päällä ajellessa hallituksen suositukset liikkumisen minimoimiseen näyttää purreen muutenkin. Nelostiellä välillä Pyhäjärvi–Jyväskylä samaan suuntaan liikkuvia kanssahenkilöautoilijoita on ainoastaan kahdeksan kappaletta. Tyhjillä ja sulilla teillä talvinopeusrajoitukset tuntuvat naurettavan alhaisilta, mutta niiden mukaan on pelattava. Raskasta liikennettä on hieman enemmän. Etelää lähestyttäessä liikennemäärät luonnollisesti tihentyvät, väljää on silti. Maanantai-iltana muuta liikennettä Lahdesta etelään päin ajettaessa ei oikeastaan ole, joten pitkiä jonoja rajanylityspaikalle ei enää pääse muodostumaan aamun tavoin. Ensimmäisenä rajanylityspaikasta ilmoitetaan ’’valmistaudu pysähtymään’’ ohjeistuksella liikennemerkissä. Hieman edempänä nopeusrajoitus alkaa laskemaan, ensin 80 kilometriin tunnissa, sitten 50:een ja lopulta 30:een. Moottoritien toinen kaista on suljettu. Lopulta Levannon liittymän kohdalla poliisi ohjaa meidät pois moottoritieltä, raskasta liikennettä ei ohjata alas vaan ne saavat pysyä moottoritiellä, näin luultavasti pidetään logistiikka-aikataulut kunnossa. Läpi ilman todistelua Maanantai-iltana ei nelostie enää ruuhkautunut rajan pysäytysten vuoksi. Poistumisrampin päässä poliisi pysäyttää. Vakavailmeinen viranomainen kysyy asioinnin syytä, johon vastaus on kotimatka. Kysymys kotiosoitteesta yllättää, vaikka siihen on ohjeistettu varautumaan, pienen änkytyksen saattelemana osoite kuitenkin. Poliisi luottaa tässä tapauksessa kansalaisen sanaan, eikä edes henkilöllisyystodistusta tarvitse näyttää. Ennen lupaa lähteä poliisi vielä tarkastaa kyydissä olevien henkilöiden olevan samaa perhettä, ja heittää vielä loppukevennyksen pienen virneen kera: ’’ja osoitekko on toistaiseksi sama?’’. Tämän jälkeen matka saa jatkua, lyhyestä pysäytyksestä jää huomattavasti parempi maku kuin yleensä autoillessa tapahtuvista. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Päivän kuva: tunnelma rauhallinen Uudenmaan rajalla Uusimaa eristetty, kesärenkaat Uudenmaan ulkopuolella ja nastarengaskielto lähestyy, joustaako poliisi? Autotehtaat ja korona: linjat seisovat Euroopassa, vuorotyö jatkuu jo Kiinassa Valmet Automotive: hyvä vuositulos 2019, autotehdas kiinni koko huhtikuun Lue lisää Kaikki artikkelit 7.11.2026 Ajokortit Opettaisinko lapseni ajamaan opetusluvalla? 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 7.11.2026 Huutokauppahelmet Mikä on ainoa automalli, joka on kantanut sekä Ferrarin, Maseratin että luksusjahtivalmistaja Rivan nimeä? 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista