10.6.2025 Liikenneturvallisuus Tasoristeysturvallisuus parantunut ennätyksellisesti – onnettomuudet laskussa Teksti Aapeli Rytkönen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa sattui vuonna 2024 ennätyksellisen vähän tasoristeysonnettomuuksia. Väyläviraston pitkäjänteinen työ turvallisuuden parantamiseksi tuottaa tulosta, ja kesän kampanjointi jatkaa tärkeää viestintää tienkäyttäjille. Kesäkuun 5. päivänä vietetään kansainvälistä tasoristeysturvallisuuspäivää, ja Suomessa siihen on tänä vuonna erityistä syytä. Vuonna 2024 tasoristeysonnettomuuksia tapahtui vain kymmenen – vähemmän kuin koskaan aiemmin. Vielä vuoteen 2021 asti onnettomuuksia sattui keskimäärin 29 vuodessa, mutta viime vuosina suunta on ollut selvästi laskeva: vuosina 2022 ja 2023 onnettomuuksia oli 13 kummassakin. – Tasoristeysturvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, mikä kannustaa jatkamaan turvallisuustyötä edelleen. Tavoitteemme on saada onnettomuudet yhä lähemmäksi nollaa ja se, ettei kukaan kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti tasoristeysonnettomuuksissa, kertoo turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras Väylävirastosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tasoristeysohjelma keskiössä Merkittävä tekijä turvallisuuden parantumisessa on ollut Väyläviraston vuonna 2018 käynnistämä tasoristeysohjelma. Vuonna 2024 ohjelman puitteissa poistettiin tai parannettiin noin sata tasoristeystä. Uusia tasoristeyksiä ei enää rakenneta kuin poikkeustapauksissa, ja vuosittain ohjelmaan käytetään noin 15 miljoonaa euroa. – Tasoristeysohjelman lisäksi poistoja ja parannuksia tehdään sekä muiden hankkeiden että perusradanpidon puitteissa. Tasoristeysten poistoon ja parantamiseen käytetään vuosittain noin 15 miljoonaa euroa, Porras kertoo. Turvallisuus alkaa käyttäytymisestä Vaikka infrastruktuuri kehittyy, kuljettajien oma toiminta on edelleen ratkaisevassa roolissa. Ennen tasoristeystä on hidastettava vauhtia ja varmistettava, että ylitys on turvallinen. Erityisesti puomien ja varoituslaitteiden noudattaminen on elintärkeää. – Tasoristeyksissä kannattaa keskittyä olennaiseen: unohda puhelin, ota kuulokkeet pois ja katso molempiin suuntiin. Jos puomit ovat laskemassa tai jo alhaalla, odota rauhassa. Se on pieni hetki, joka voi pelastaa hengen, Porras muistuttaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kesän kampanja näkyy ja kuuluu Väylävirasto jatkaa turvallisuustyötään myös viestinnän keinoin. Kesän aikana toteutettava kampanja ”Pysäyttävän huonot vitsit” näkyy ja kuuluu laajasti muun muassa Ylen kanavilla, elokuvateattereissa, sosiaalisessa mediassa ja sotilaskodeissa. Kampanja on toteutettu yhteistyössä Traficomin, Liikenneturvan, Poliisin, Suomen Tieyhdistyksen, Autokoululiiton, VR:n ja Nuorisotyö raiteilla -hankkeen kanssa. Tavoitteena on herättää huomiota ja muistuttaa, että pienillä valinnoilla voi olla suuri vaikutus. Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Autoilu Yli 100 metriä ratissa sokkona – puhelimen käyttö ajaessa on valitettavan yleistä, syynä on usein arjen kiireet 8.6.2026 Liikenneturvallisuus Kai sinun ajoneuvosi on vakuutettu? – Vakuuttamattomien kolarointi selvästi lisääntynyt 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 3.6.2026 Liikenneturvallisuus Autoliiton testissä yhteensä 33 turvaistuinta – kahdeksassa istuimessa turvallisuusriski 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 25.5.2026 Uutinen Autoliiton Teppo Vesalaiselle arvostettu tunnustus 16.5.2026 Liikenne Osaatko autoilijan ja pyöräilijän väliset väistämissäännöt? 15.5.2026 Autoilu 17-vuotiaat – yöajokielto käyttöön jo toukokuun lopusta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km