1.4.2023 Autoilun hinta Tieliikenteen veropotti vihdoin tiestön huoltoon – Suomeen suunnitteilla maailman pisin moottoritie Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen tieliikenteestä kerätään vuosittain noin kahdeksan miljardin euron veropotti. Eduskunta on päättänyt sijoittaa viime vuoden verotulot kokonaan takaisin tieliikenteeseen, sillä tiestö on rapistumassa alta. Lämpötilojen sahaaminen plussalla ja roimasti pakkasella on rapauttanut jo ennestään heikkokuntoista tiestöä. Tästä syystä hallitus on päättänyt kasvattaa tiehoitobudjettia normaalista vajaasta 300 miljoonasta eurosta vajaaseen kahdeksaan miljardiin. – Olemme erittäin iloisia lisäbudjetista, sillä korjausvelkaa on muutamassa vuosikymmenessä kertynyt reippaasti, toteaa valtion tieverkoston emeritusalipäällikkö Veikko Väylä. Käytännössä reippaan seitsemän miljardin määräraha tarkoittaa sitä, että Suomi saa maailman pisimmän moottoritieverkoston seuraavan viiden vuoden aikana. Moottoritie tulee ulottumaan Hangosta Nuorgamiin. – Hanko–Nuorgam-moottoritie on karkeasti 1 450 kilometriä pitkä, eli rahaa jää vielä tieverkoston kunnostamiseen laajemminkin. Pian meillä on maailman paras tieverkosto, iloitsee Väylä. Kaikkia uuden moottoritien rakentaminen ei tietenkään miellytä. Yksi heistä on Madetkoskella asuva Aslak Valkeapää. – Emme tarvitse yhtään moottoritietä tänne. Ei paljon hesalaisten meiningit kiinnosta. Pysykööt siellä alhaalla. Päätös maailman pisimmän moottoritien rakentamisesta vaatii vielä Eduskunnan moottoriliikennepoliittisen erityisvaliokunnan hyväksynnän, mutta Hanko–Nuorgam-moottoritien suunnittelutoimenpiteet on jo aloitettu. Tien pitäisi olla valmis 1.4.2030 mennessä. Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.2.2026 Autoilu Liikenneministeri Lulu Ranne: ”Autovero on jäänne, joka pitäisi poistaa” 15.2.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: kamera näkee minne silmä ei 10.2.2026 Ajokortit Nuori autoilija, luvassa yöajokieltoja ja tunnuslätkä – jos lakimuutokset toteutuvat 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 31.1.2026 Sähköautot Sähkö leviää kuljetuskalustoon – raskaan liikenteen latausasemien määrä tuplaantui 30.1.2026 Autoilu Harvassa peltipoliisissa on kamera – katso myös sakkotaulukko! 29.1.2026 Liikenne Auton turvajärjestelmät: vakionopeudensäädin ja nopeudenrajoitin apuna Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 16.2.2026 Uutinen Uuden auton moottori rikkoutui poikkeuksellisen nopeasti – kiista lähes 11 000 euron korjauskuluista 18.2.2026 Autoilu Liikenneministeri Lulu Ranne: "Autovero on jäänne, joka pitäisi poistaa" 18.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: melkein 900 000 kilometriä ajettu Fiat Linea – ja vielä ensimmäiseltä omistajalta 17.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q3 e-hybrid – turhuuksien valokytkin kätkee taakseen ällistyttävät valot 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 16.2.2026 Uutinen Uuden auton moottori rikkoutui poikkeuksellisen nopeasti – kiista lähes 11 000 euron korjauskuluista 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 17.2.2026 Uutinen Viranomaistoimia kohdistunut suureen autokauppaketjuun – taustalla tuontiautojen verotukseen liittyvä tutkinta 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi