Tilannenopeus on valittava harkiten – nopeusrajoituksen puitteissa totta kai

Nopeusrajoituksia pitää noudattaa, mutta niiden tulisi myös olla tarkoituksenmukaisia. Moni liikennetilanne edellyttää myös selvästi nopeusrajoitusta alhaisemman nopeuden käyttöä, joista tässä muutamia esimerkkejä.

Nopeusrajoituksilla kerrotaan suurin sallittu nopeus kyseisellä tiellä tai alueella hyvissä olosuhteissa ja liikennetilanteen niin salliessa.

Nopeusrajoituksia tulee luonnollisesti noudattaa, mikä ei valitettavasti kaikkien kuljettajien kohdalla, kaikilla tieosuuksilla, toteudu. Olennainen asia, jolla varmasti saataisiin parannettua nopeusrajoitusten kunnioittamista, olisi niiden mielekkyydestä huolehtiminen.

Tietyön vuoksi alennettu rajoitus

Tyypillisesti näkee nopeusrajoituksia rikottavan tietyöalueilla. Monesti moottori- tai maantien 120 km/h, 100 km/h tai 80 km/h -nopeusrajoitusta alennetaan tuntuvasti tietyömaan kohdalla, ja tämä on erittäin perusteltua tietyömaalla työskentelevien turvallisuuden takaamiseksi.

Usein näkee kuitenkin tilanteita, että esimerkiksi viikonloppuisin tai ilta- ja yöaikaan useiden kilometrien mittaisella työmaalla, jonka kohdalla maantielle tyypillinen nopeusrajoitus on alennettu 30–50 km/h -rajoitukseksi, ei ole ketään töissä eikä tien kuntokaan edellyttäisi noin alhaisen nopeuden käyttöä. Tämä saa osan kuljettajista turhautumaan nopeusrajoituksiin ja jättämään ne huomiotta.

Erityisen valitettavan asiasta tekee se, että usein sitten samaiset kuljettajat jättävät samaisessa tienkohdassa rajoitukset huomiotta myös silloin, kun työmaalla työskennellään ja rajoituksille olisi ihan oikeasti perusteet olemassa.

Tämä on johtanut siihen, että osa autoilijoista on turhautunut pitkään ja pitkäkestoiseen alhaiseen rajoitukseen eivätkä valitettavasti noudata sitä enää läheisen koulunkaan kohdalla.

Ongelman poistamiseksi olisi äärettömän tärkeää, että sellaisilla tietyömailla, joilla ei ole kiertotietä ja tien kunto sen sallii, nopeusrajoituksia nostettaisiin joko normaaliksi kyseisen tien rajoitukseksi – tai ainakin lähemmäs sitä – niinä ajankohtina, kun työmaalla ei oikeasti työskennellä.

Koulujen ja päiväkotien kohdalla

Toinen asia on koulujen ja päiväkotien lähellä olevat nopeusrajoitukset. Alhainen – usein 30 km/h -rajoitus – on erittäin perusteltu sellaisina päivinä ja kellonaikoina, kun koulussa tai päiväkodissa on toimintaa. Viikonloppuisin tai koulujen loma-aikaan rajoitukselle on kuitenkin vaikeaa löytää perusteita.

Ei olekaan tavatonta, että koulujen läheisyydessä 30 km/h -rajoituksen voimassaoloalueella näkee käytettävän 50 km/h tai jopa sitäkin suurempaa nopeutta. Väitän, että tämäkin johtuu siitä, ettei osa kuljettajista koe rajoituksia mielekkäiksi. Valitettava tosiasia on, että ne kuljettajat jotka eivät koe rajoituksia mielekkäiksi, eivät noudata niitä silloinkaan, kun niiden olemassaololle on erittäin vahvat perusteet.

Entäpä jos nopeusrajoitus voisi olla lisäkilvellä asetettu koskemaan vain tiettyjä viikonpäiviä ja silloinkin vain niitä kellonaikoja, kun kyseisessä rakennuksessa tai sen läheisyydessä oikeasti on lapsia? Henkilökohtaisesti uskon, että tällainen järjestely toimisi – ja toimisi vieläkin paremmin, jos kyseisen nopeusrajoituksen noudattamista valvottaisiin säännöllisesti poliisin toimesta sen voimassaoloaikoina.

Luonnollisesti lapsi itsessään on elävä varoitusmerkki, jonka nähdessään autoilijan on hiljennettävä nopeutta ja tehostettava tarkkaavaisuuttaan siitä riippumatta, ollaanko koulun tai päiväkodin lähellä vai jossain muualla. Koululaisetkin vasta harjoittelevat itsenäistä liikkumista liikenteessä ja saattavat toimia hyvinkin arvaamattomasti.

Olosuhteiden huomioiminen

Suurimman sallitun nopeuden ajaminen ei todellakaan aina ole turvallista. Kuljettajalla pitää olla kyky lukea tilannetta ja valita ajoissa nopeusrajoitusta selvästikin alhaisempi nopeus aina, kun tilanteen turvallinen selvittäminen sitä edellyttää. Nopeutta alentamalla saa aikaa havaintojen tekoon, tilanteiden kehittymisen arviointiin, ajatteluun ja itse toimintaan.

Pelisilmää tarvitaan, sillä olosuhde voi vaihdella hyvinkin nopeasti. Sateisella kelillä kaarteeseen ei voi ajaa samalla nopeudella kuin kuivalla, ja suorallakin tieosuudella päällysteen kunto saattaa yhtäkkiä vaihtua selvästi aiempaa uraisemmaksi, jolloin vesiliirron riski kasvaa. Muistaakseni esikuvani Ensio Itkonen eli koko kansan ”Enska” jo aikoinaan kiteytti asian nasevasti todeten, että ”ei saa ajaa sataa, jos sataa.”

Vastaavasti talvella pito ja näkyvyys vaihtelevat hyvinkin paljon vallitsevista olosuhteista riippuen.

Pysäyttäminen näkyvissä olevalla tien osalla

Tilannenopeuden valinnassa hyvä nyrkkisääntö on tieliikennelaistakin löytyvä maininta siitä, että auto pitää pystyä pysäyttämään näkyvissä olevalla tien osalla. Pimeällä tämä tarkoittaa auton valojen kantamaa – siis myös kohtaamistilanteissa, kun on vaihdettu lähivaloille.

Vastaavasti pienemmillä teillä saattaa näkyvyys mutkaan tai sen taakse olla olematon esimerkiksi lähellä tietä olevan rakennuksen peittäessä näkyvyyttä. Tällöinkin nopeus on sovitettava sellaiseksi, että auto saadaan tarvittaessa pysäytettyä sillä tien pätkällä, joka on kuljettajan näkökentässä.

Kaarretta kapealla tiellä lähestyttäessä on syytä aina ajatella, että mutkan takaa voi tulla linja- tai kuorma-auto. Aikanaan linja-autonkuljettajia kouluttaessani kehotin aina kuljettajan paikalla istunutta oppilastani ajattelemaan lähestyessään kapealla tiellä olevaa kaarretta, että mutkan takaa saattaa tulla toinen linja-auto vastaan. Tällä ajattelutavalla tilannenopeudet säilyivät aisoissa, ja sitä on syytä noudattaa myös henkilöautoilla liikuttaessa.

Vastaavasti vaaranpaikkoja ovat huoltoasemien, hallien tai vastaavien pihat, joissa näkyvyyttä peittävän rakennuksen kulman takaa tullaan rakennuksen toiselle sivustalle. Osalla autoilijoista näyttää tällaisissakin paikoissa olevan vauhdikas ajotyyli, minkä vuoksi ajolinja vielä rakennuksen nurkilla herkästi oikaisee. Jos kulman takana onkin auto tai sieltä tulee toinen huonosti ennakoiva vastaan, alkavat törmäyksen ainekset olla kasassa.

Tällaisissa paikoissa ajolinja olisikin pidettävä sellaisena, että mahdollinen vastaantulija kyetään kohtaamaan oikealta. Lisäksi nopeudenvalintaan pätee sama kuin aiemmin mainittu, eli auto on pystyttävä pysäyttämään sillä alueella, minkä kuljettaja kykenee kulloinkin havaitsemaan.

Kapeat tienkohdat ja ahtaat risteykset

Myös taajamassa voi olla kapeita teitä ja niillä tiukkoja mutkia sekä ahtaita risteyksiä. Vaikka kohtaaminen olisi niukin naukin mahdollista kapeassakin kohdassa, on monesti järkevämpää säädellä nopeutta niin, ettei tällaiseen tienkohtaan jouduta samaan aikana vastaantulevan kanssa.

Suoralla mutta kapealla tieosuudella kohtaamista helpottaa toisen auton pysähtyminen, jolloin molempien on huomattavasti helpompi selvitä tilanteesta, kun ei tarvitse pelätä toisen auton liikkuvan yllättäen sivusuunnassa. Pysähtymisestä huolimatta kohtaamiseen ei kulu ainakaan enempää aikaa kuin kuluisi kohdattaessa vastaavassa paikassa niin, että molemmat autot olisivat liikkeellä.

Varoitusvalaisimet varoittavat vaarasta

Tien päällä saattaa olla myös erityistilanteita. Yksi esimerkki tällaisesta on hajonnutta autoa auttamaan pysähtynyt hinaus- tai tiepalveluauto. Näiden ajoneuvojen katolla on ruskeankeltaista valoa vilkuttava varoitusvalaisin varoittamassa muuta liikennettä.

On käsittämätöntä, että vilkkuvista varoitusvalaisimista huolimatta osa autoilijoista ajaa tilanteeseen maantienopeudella, yhtään hiljentämättä. Olenpa törmännyt sellaiseenkin tilanteeseen kahdesti, että kun näin moottoritien pientareella hinausauton ja vaihdoin vasemmalle kaistalle jättääkseni tilaa oman ja töissä olevan hinausauton väliin, hieno ajatukseni turvallisuushyötyineen vesittyi, kun omaa autoani lähti oikealta ohittamaan toinen auto, joka siis ajoi moottoritienopeutta minun ja hinausauton välistä.

Vilkkuva varoitusvalaisin varoittaa vaarasta ja siihen on tärkeää myös reagoida nopeutta selvästi alentamalla, havainnointia tehostamalla sekä mahdollisuuksien mukaan myös sivuetäisyyttä jättämällä. Vain niin saadaan turvattua hinausauton kuljettajan, tiepalvelumiehen tai muun tiellä työtä tekevän ihmisen työskentely. Hajonneen auton luona pyörivien ihmisten fokus on herkästi hajonneessa autossa, jolloin ympärillä olevan liikenteen seuraaminen saattaa epähuomiossa herkästi unohtua – yhteispeliä siis tarvitaan.